Ladataan...
Kolmistaan

Miten tutustuitte?

  • E: Saksan Ikeassa.
  • K: Oliko se just Ikeassa? Mä olinkin ihan unohtanut sen.

 

Mikä oli ensivaikutelmasi toisesta?

  • E: Uuullalaa, mikä muija. (Naurua). Oikeasti, Karoliina oli niin siistin näköinen.
  • K: No kyllä mua vähän jännitti nähdä Ellu, koska A oli kertonut, että Ellu on tosi suorapuheinen ja ei kaunistele asioita. Mutta siis ei se jännitys kestänyt kuin päivän. Ellu oli kaunis ja hauska ja kuten ystävän kuuluukin: Sen seurassa oli heti tosi luontevaa olla. 

 

Milloin huomasit kaveruuden muuttuneen ystävyydeksi?                

  • E: Se on niin vaikea määritellä ajankohtaa. Varmaan silloin kun alettiin puhua enemmän kaikkea. Tosi nopeasti kuitenkin. Saksassa elämä oli niin erilaista ja siellä ei ollut sellaisen normaalielämän ”häiriötekijöitä”, niin oli mahdollisuus tutustua nopeasti ja eri tavalla, mitä Suomessa varmaan olisi.
  • K: Ihan varmaan jo mun toisen Saksan reissun aikana. Vai jo ekan? Saksassa tosiaan oltiin niin tiiviisti yhdessä, ihan joka päivä, niin toiseen tutustui nopeasti. Kun siinä kävi lisäksi kaikki ruokakaupat, ruuan valmistukset, pelit ja kollarihousulöhöilyt poikkeuksetta yhdessä, tutustui toiseen myös arkisesti.

 

Kun sovitte tapaamisen, kumpi on myöhässä ja kumpi ajoissa?

  • E: Ehkä meitsi? Kerran te kyllä olitte. Nomussa.
  • K: No Ellu ja Ellun mies. Aina! Jos sovitaan, että nähdään klo 17, voi alkaa odotella näitä aikaisintaan klo 17.30. Yleensä myöhästymisen syy on se, että Ellu kuivaa hiuksia. Mutta tosiaan: Kerran A ja minä oltiin myöhässä illallisilta. Se oli ihme.

 

Mikä teitä yhdistää? Missä olette samanlaisia?

  • E: Meillä on pippuriset luonteet. Me ollaan tulisia, mutta toisaalta unohdetaan sen alkuraivostuksen jälkeen riidat lopulta tosi nopeasti.
  • K: Ellulle ja sen miehelle voi puhua asiat aina niin suoraan kun ne on. Kaunistelu ei ole yhtään Ellun juttu, joten silloin voi siten itsekin puhua ihan mistä asioista vaan. Itse asiassa ei ole varmaan asiaa, mistä noiden kahden kanssa ei oltaisi A:n kanssa juteltu. Samaa meissä on myös se, että meidän molempien parisuhdedynamiikat toimii todella samalla tavalla. Myös meidän miehissä kun on hirmuisesti samaa. Enkä nyt siis tarkoita vain ammattitaustaa, vaan ennemminkin luonteenpiirteitä. 

 

Missä olette erilaisia?

  • E: Karo on suunnitelmallisempi, mutta toisaalta sen työ on myös sellaista, että asioita pitää analysoida ja miettiä. Mä suunnittelen vaikka tosi tarkasti mun hevoseen liittyvät asiat, mutta itse töihin voin vaan mennä ja tehdä sen, mitä on tehtävä. 
  • K: Ellu on fyysisesti ahkerampi kuin minä. En ikinä pystyisi itse siihen, että herään joka ikinen aamu jonnekin hevostallille 5.30 tai rehkin siellä oikean työpäivän jälkeen. Ellu on näissä asioissa ihan hirmuisen päättäväinen ja pysyy suunnitelmassaan. Se ei todellakaan annan mennä itsensä helpoimman kautta. Ehkä yksi ero on myös se, että me ollaan sosiaalisissa tilanteissa vähän erilaisia. Kun mä olen aika samalla sosiaalisessa asteella niin vieraiden kuin tuttujenkin kanssa, on Ellulla paljon vahvemmin – ainakin mun näkökulmasta – kaksi puolta. Se on tutussa porukassa vieläkin rohkeampi kuin minä, mutta uusissa porukoissa sen sijaa tarkkailijan roolissa paljon pidempään.

 

Pahin riitanne? Ja miten se selvitettiin?

  • E: Se on varmaan edessä.Hah.
  • K: Me ei olla kyllä ikinä riidelty keskenämme. Mutta yhdessä ollaan kyllä saatu miesten kanssa monikin mehevä väittely – ei ehkä kuitenkaan riita – aikaiseksi.

 

Mikä ystävässäsi ärsyttää?

  • E: En mä ajattele tommosia. Että oikein ÄRSYTTÄÄ, se on niin iso sana.
  • K: Ei mua Ellussa ärsytä mikään. Mutta se mua välillä kauhistuttaa, kun näen Ellussa ja sen käytöksessä paljon samaa kuin minussa. Ellu on vähän kuin peili mulle. Silloin saatan tajuta jotain ärsyttävää itsestäni. Esim. nähdä, että me ollaan kyllä aika armottomia meidän sanoissamme, kun vihastutaan.

 

Miksi ihailet ystävääsi?

  • E: Sitä, kuinka rohkeasti Karo muutti asioita elämässään niiden suhteen vuoksi. Hirmuisen usein nimittäin mollataan, jos ”muuttaa miehen perässä”. Ajatellaan asiasta jotenkin negatiivisen kautta. Mullekin ihmiset sanoi, että ”mitä ihmettä sä sinne Saksaan lähdet ja roudaat sinne kaikki eläimet ja muut”. Ihmiset ei tajua, että ei se ole niin yksinkertainen juttu, miltä saattaa näyttää. Sekin on musta ihailtavaa, että vaikka Karo muutti Tampereelle, sillä on ihan oma elämä ja omat kuviot.  Ja se ei silti ole jättänyt F:ää yksin, ja sen hyvinvoinnin eteen on tehty vaikka mitä ja kaikista niistä kavereista ja muusta näkee, kuinka hyvin lapsi on sopeutunut tänne.
  • K: Eniten mä ihailen Ellussa sitä, että se on aivan oma persoonansa. Se ei todella ole mikään tusinatyyppi, vaan siinä on luonnetta ja persoonaa. Mä ihailen myös Ellun suoruutta ja ahkeruutta. Niin ja sen JÄÄTÄVÄN paksuja hiuksia. Yksi ihailun tai ehkä ennemmin kiitollisuuden aihe on se, että Ellu ja sen mies on ottanut meidän perheen niin lähelle niitä. On ihana tietää, että on olemassa myös toinen pariskunta, joka haluaa nähdä meidän kolmikkoa ihan yhtä usein kuin mekin niitä. Ja kaikkien kesken vallitsee luottamus. Ja on superkivaa olla yhdessä!

 

Kuvaile ystävääsi kolmella sanalla.

  • E: Määrätietoinen, kaunis ja hyvä äiti.
  • K: Rääväsuu TODELLA hyvällä tavalla. Herkkä ja sellainen, jonka tiedän aina pitävän  "oman jenginsä" puolia.

 

Lempinimi

  • E:Karo
  • K: Ellu

 

Miten ja kuinka usein pidätte yhteyttä?

  • E: Kyllä me nähdään aika usein. Ja tämän meidän neljän yhteinen WhatsApp -ryhmän kautta viestitellään viikottain.
  • K: Toi ryhmä on kyllä ihan paras! Ja kasvokkain me nähdään varmasti ainakin pari kertaa kuussa. Kyllä kaikilla on aina halu järkätä yhteistä aikaa, vaikka työaikataulut yms. meneekin joskus ristiin.

 

Paras yhteinen muistonne.

  • E: Varmaan se uusi vuosi.
  • K: Ehdottomasti just Hampurin uusi vuosi. Olihan se aika älytöntä, että hyvät ystävät oli todistamassa kosintaa. Ja sitten vielä kaikki ne ihan järjettömät kommellukset, joita reissussa muuten tapahtui. Tähän voisi sanoa: Eeppistä!

 

-Karoliina-

 

 

Ladataan...
Kolmistaan

Muistan kun muutin ensimmäiseen oman asuntooni 19-vuotiaana. Podin sen syksyn aikana aivan kauheaa hiljaisen tilan kammoa. Kun oli muuttanut isosta omakotitalosta, jossa oli aina siskoja, niiden poikaystäviä, vanhemmat, mummo ja usein myös joukko ystäviä, oli aivan kauheaa herätä yhtäkkiä pienen kaksion hiljaisten seinien sisällä. Hiljaisuus ahdisti minua. Koti ei tuntunut kodille, ja siksipä pidinkin aivan koko ajan TV:tä taustahälynä, musiikkia myös. Yhtä aikaa.

Kun kerroin viime viikolla, etten juuri koskaan katso enää TV:tä, tajusin myös samalla, että taustahälinä –se hakemalla haettu – ei kuulu enää arkeeni. Kun F on pois kotoa, saatan olla koko illan ilman musiikkia tai mitään ääntä. Ihan hiljaisessa kodissa ainoastaan omat ajatukset seuranani.

Yksinäisyys ja hiljaisuus ovatkin olleet asioita, joita olen viimeisten vuosien aikana ymmärtänyt kaipaavani. Vaikka rakastan läheisiäni yli kaiken, ja perhe on minulle kaikki kaikessa, tarvitsen myös välillä niitä hetkiä, että saan olla ihan yksin. Hiljaa.

Ei tuon hetken tarvitse olla (aina) pitkä. Se voi olla rauhallinen suihku F:n mentyä unille tai parikymmentä minuuttia sporassa niin, ettei tarvitse puhua kenellekään. Voi vaan katsella ohi kiitäviä maisemia ja rauhoittua. Joskus koen huonoa omatuntoa siitä, että jos minulla on viikonloppu, ettei F ole kanssani, minun tulisi sukkuloida pitkin kavereiden ja ystävien koteja ja hoitaa sosiaalisia suhteitani. Ja niin paljon kun heistä välitänkin, valitsen silti yllättävän usein sen vaihtoehdon, että olen vain aivan yksin. Sisältäni on näiden vuosien saatossa löytynyt hyvinkin introvertti nainen, vaikka varmasti pärjäänkin sosiaalisissa tilanteissa, enkä ole ujo toisten kanssa.

Tottakai päivätyöni ja elämä lapsen kanssa vaikuttaa siihen, että hälinää tulee luonnostaan ympärilleni sillä mitalla, että hiljaisuuden ja rauhan kaipaaminen on kai aika luonnollista. Uskon tämän asian liittyvän kuitenkin myös laajempaan kokonaisuuteen: Kun on sinut omien ajatustensa kanssa, ei niitä tarvitse pakoilla melun keskelle. Niitä jopa kehtaa kuunnella!

Villasukkahissutteluhiljaista maanantai-iltaa! Tehdään tästä viikosta hyvä elää.

-Karoliina-

*Kuvat Hampurin hiljaisista hetkistä, tammikuun alusta

** Postauksen otsikko ote Pelle Miljoonan kappaleesta Tahdon rakastella sinua

Ladataan...
Kolmistaan

Vuosisadan tylsin postaus edessä. Mutta kun tämä aika usein herättää kysymyksiä, ajattelin laittaa kerralla vastauksen moneen asiaan.

  1. Miksi kommenttiini tulee error? Olet luultavasti käyttänyt erikoismerkkejä tai emoji-merkkejä. Lilyn alusta antaa laittaa ne kyllä kirjoitusvaiheessa, mutta kuitenkin julkaistessa ei hyväksy niitä. Näiden merkkien käyttö siis suurin syy epäonnistuneeseen kommentointiin.
  2. Miksi blogissa ei ole enää "vastaa kommenttiin -painiketta"? ​Jossain vaiheessa sivua koodatessa vastauspainike hävisi. Mutta nyt se on takaisin ja voimissaan.
  3. Miksi et ole vastannut aikoihin kommentteihin? Ensin odottelin vastauspainikkeen saapumista ja sitten olen ollut ihan hirveän kiireinen. Päätin, että otan tästä nyt projektin, mutta aikataulua vastauksiin en voi luvata. Toivotaan, että jatkossa keksisin keinon, jolla olisin parempi vastaaja.

Kivaa iltaa!

-Karoliina-

 

Pages