Ladataan...
Kolmistaan

Minulla on ollut melkein aina pitkät hiukset. Viime keväänä kuitenkin intouduin leikkaamaan ne polkkamittaan. Ihan vain hetken mielijohteesta.

Polkka oli aluksi ihanan raikas, mutta aloin kesän aikana kyllästyä siihen. En jotenkin näyttänyt mielestäni omalle itselleni siinä. Se, missä olin kuvitellut polkan tekevän freesimmän näköisen, aloin omasta mielestäni näyttää liikaa tädille. Varsinkin silloin kun kiharsin hiukset. Ja minähän rakastan kihartaa ja kiharoita!

En ollut koskaan edes kuvitellut ottavani hiustenpidennyksiä. Olen ajatellut niiden kuluttavan omaa tukkaa, jopa pilaavan ne. Olen ajatellut hiusten olevan myös todella kalliit, vaivalloiset ja feikin näköiset. Noh. Sitten eräänä päivänä tässä syksyllä Näppilän Noora tuli meille kuvaamaan, ja sain kuulla, että hällä oli (tuolloin) pidennykset. Mitä ihmettä? En olisi koskaan uskonut! Hiukset olivat niin luonnollisen näköiset.

Tästä tapahtumasta intoutuneena aloin selvittää, voisiko pidennykset sopia minullekin. Ja jos, millaiset pidennykset.

Juttelin asiasta monen pidennyksiä käyttäneen tuttuni kanssa ja kyselin asiasta myös kampaajaltani, The Loftin Sofialta. Ja niinhän siinä kävi, että maanantain päähäni ”ommeltiin” lettitekniikalla ihanat pidennykset. Ja tiedättekö mitä? En voisi olla tyytyväisempi. Rakastan tätä tukkaa, joka näyttää – vaikka koko luomu ei olekaan – juuri minunlaiselleni. Sille pitkälle, jollaisena olen tottunut pääni näkemään.

Me päädyimme Sofian kanssa tekemään minulle pidennykset letitystekniikalla, koska se tekniikka ei kuluta omaa tukkaa ollenkaan. Oma tukka saa kasvaa siis rauhassa pidennysten lomassa. Letteihin päädyttiin myös siksi, että ne näkyvät vähinten oman tukan seasta. Minä kun en missään nimessä halua tai edes jaksa alkaa asetella hiuksia pidennysten peitoksi. Pidennysten pitää joko toimia sellaisenaan, tai sitten en halua niitä laisinkaan. Lettien kanssa kuulemma peittelyongelmaa ei ole.

Nyt ei kun opettelemaan elämää pitkätukkaisena. Tai no: Jatkamaan siitä, mihin olen jäänyt. Totuttelua pitkät kutrit eivät varsinaisesti vaadi, koska ne ovat se oma olotilani. Sen sijaa pidennysten hoitaminen ja niiden kanssa toimiminen tosin vaatii opettelua. Esimerkiksi nyt en saa mennä enää litimärällä tukalla nukkumaan, kuten luomuletin kanssa tein. Pitää alkaa kuivaamaan hiukset. 

Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää pidennysten otosta tai niiden kanssa elämisestä, vastaan mielelläni. Raportoin käyttökokemuksia, kun olen saanut elettyä näiden kanssa vähän kauemmin.

Ihanaa iltaa!

-Karoliina-

Kuvat: The Loft & Armando Trenquille

*Hiukset toteutettu yhteistyössä Sofia Soinin/ The Loft kanssa 

 

Share

Ladataan...

Meikkasin tänä aamuna kasvoja luonnonvalossa suurentavalla peilillä. Näin kesän jälkeen – jolloin jostain kumman syystä tämä itsestä huolehtiminen on ollut vähän retuperällä – näky oli aika raaka. Sen olen huomannut jo vähän huonommassakin valossa, että leukaani on ilmestynyt kesän aikana taas iso kasa pieniä ihonalaisia näppyjä. Sellaista taliröpelöä, joka ei koskaan muutu finniksi, mutta joka häiritsee ja tekee ihosta tunkkaisen. Mutta isontava meikkipeili paljasti kyllä muutakin: Silmänympärysiho on aivan kuivaa. Joka ei tietystikään ihme, koska en käytä mitään silmänympärysvoidetta. Toisekseen nenäni oli TÄYNNÄ mustapäitä. Tälle hommalle kyllä pitää tehdä nyt jotain. Tehopuhdistus, mutta myös tehokosteutus. Ja ehkä pienimuotoinen skarppaaminen kotihoidossa. Ehkä enemmän vettä kahvin sijaan (juuri päivän neljäs kuppi menossa ja valveillaoloa takana kolme tuntia).

Minä olen tainnut kirjoittaa tästä ennenkin, mutta olo on aina näin syksyisin kuin siinä vuosia sitten olleessa Itiksen mainoksessa, jossa kesälomilta palaa töihin ja kouluun sellainen peikko, joka täytyy sutia ihmismäiseen kuntoon – tukka harjata, haaremihippihousut vaihtaa farkkuihin ja muutenkin katsoa, ettei ole kauheasti multaa kynsien alla. En tiedä, mikä siinä oikein on, mutta kesällä minun koko olemukseni räjähtää. Ja syksyn tullen kummastuttaa, miten ihmeessä tähän pisteeseen on taas päädytty.

Ihon lisäksi minun on alettava pitää taas kynsipäiviä. Joskus ennen leikkasin ja lakkasin kynnet järjestelmällisesti kerran viikossa. Silloin ei koskaan täytynyt tehdä hommia kymmentä minuuttia pidempään, kun pohja oli kunnossa. Voin sanoa, että nyt ei ole.

Ja kolmas turhanpäiväinen ulkonäköasia. Mun ikuisuusasia – hiukset! Ensinnäkin mietityttää väri. Toisaalta tekisi mieli palata ruskeampaan sävyyn, koska silloin tukankasvatus olisi helpompaa, kun latvoja ei tarvitsisi kuluttaa vaalennuksella. Mutta hitsi kun toisaalta on tehty niin iso duuni tämän vaalennuksen suhteen, ettei haluaisi heittää sitä työtä hukkaan. Joten: Olisi ihanaa saada vielä vähän vaaleampi tukka. Ei mikään granny-harmaa, vaan ennemminkin valkoisempi kuontalo. Mutta tässä on pieni ongelma: Vaikka minun hiukseni ovatkin kestäneet poikkeuksellisen hyvin vaalennusta, ei jatkuva käsittely tietysti tukkaa paranna. Mitä jos käykin niin, että vaalennus estää kasvattamasta pitkää (hyväkuntoista) lettiä? Kun pitkä tukka – niin kivaa vaihtelua kun tämä lyhyt onkin ollut – on vaan se minun juttuni.

Te tiedätte, että minulla on usein ripsipidennykset, mutta kaikkia muita lisäosia kehossa en ole nähnyt omakseni. Kynsien geelauksessakin (jota muuten taas harkitsen) olen jo vuosia halunnut pitäytyä sellaisessa tipittömässä mahdollisimman luonnollisessa muodossa. Niin sanotussa oman luonnollisen ulkomuodon upgreidauksessa.

No. Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä, pitäisikö minun ihan näin vanhalla iällä ottaa – hävettää ehkä edes sanoa tätä ääneen – HIUSTENPIDENNYKSET! En haluaisi mitään överipehkoa, vaan ehkä vain sellaiset 10-15 senttiä pidemmät hiukset. Vaikka minun hiukseni eivät olekaan maailman paksuimmat, olen silti niihin ihan tyytyväinen. En tarvitsisikaan mitään erityistä volyymia tai paksuutta, vaan ennen kaikkea vähän lisää matskua latvoihin.

Mietityttää vaan hirveän moni asia. Kuluttaako pidennys omaa tukkaa? Kasvaako oma tukka yhtä terveenä kuin ennen? Näkyykö kiinnityskohdat? Koska sitä en halua, että ponnarista tai aukiolevasta pehkosta pilkistää koko ajan jokin kiinnike. Se on minusta mautonta. Entä tuntuvatko pidennykset? Minulla on todella herkkä päänahka (saan esimerkiksi hedarin joskus poninhännän käytöstä), enkä halua, että lisätukka tuntuu vaikka nukkuessa. Tai painaa muuten vaan ollessa. Entä paljonko rahaa tähän lystiin menee, mikä on huoltoväli?

Olen toki kysellyt näitä asioita jo ammattilaisiltakin, mutta nyt minä haluaisin tehdä todellisten hiustenpidennysten käyttäjien kokemuksia aiheesta. Joten kertokaa, kiitos!

Nyt suihkun ja jalkojen raspaus-rasvausoperaation saattelemana unille. Tästä tämä ryhdistäytyminen alkaa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Paita, Noisy May // leggarit, 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Me juhlimme viime lauantaina ystäviemme häitä Ravintola Tampellassa. Oli ihana, lämminhenkinen ja rento juhla kera iloisten ihmisten, tanssin ja hyvän ruuan. Niin kaunis morsian, komea sulhainen ja onni, joka heistä huokui. Vaikka maalaishäissä on oma tunnelmansa, pidän myös tämmöisistä kaupunkihäistä ihan hirveästi. Niissä kun voi paljon helpommin jollain tavalla välttää hääkliseet ja suureellisuuden, joita itse henkilökohtaisesti vähän vierastan.

Minun ja A:n juhla-asuista vastasi Atelje Iinan Iina Jyväskylästä. Minun ja meidän perheemme luotto-ompelija, joka on räätälöinyt niin vanhojentanssipuvut kuin monet muutkin perheemme juhla- ja arkiasut.

Minun mekkoni on alusta asti Iinan käsialaa. Mekon malli muuttui monta kertaa matkan varrella, ja olen lopputulokseen ihan hirveän tyytyväinen. Miten taitava Iina onkaan. Värivalinta oli hassu. En omista yleensä mitään violettia, mutta tällä kertaa väri tuntui ainoalle oikealle. Erikoista nähdä yllään jotain sellaista, jota ei koskaan muulloin näe.

A:n puku on myös Iinan käsiala siltä osin, että Iina kavensi ja pidensi pukua. Puku on todellinen aarre, nimittäin sellainen historiaan jäämistö, joka on sulhasen vaarin vanha. Voitte vaan kuvitella, kuinka monta kertaa tuota suvun historiapläjäystä kuvattiin illan aikana. Rusetti ja taskuliina olivat myös Iinan ideoimia ja toteuttamia. Hän teki ne sopivaksi minun asuni kanssa.

Minun hiukseni ja meikin teki siskoni Hipu, johon luotan varmasti enemmän, kuin keneenkään muuhun MUAH-ihmiseen tässä maailmassa (vaikkei hän ei edes ole ammattilainen). Korvikset ostin Uhana Desingelta, kengär Zalandosta ja laukun H&M:ltä.

Kesän ekat häät juhlittu!

-Karoliina-

Share

Pages