Ladataan...
Kolmistaan


Kun kirjoitin viime viikolla saman postauksen sisällä sekä äitienpäivästä, että blogiyhteistyöjogurtista, sain lähes ensimmäistä kertaa elämässäni kommentteja siitä, kuinka blogissani kaunis ajatus ”hukutetaan tällaisen mainonnan alle”. Kuulin myös, että ”viimeaikoina koko blogi on pyörinyt ilmaisten tuotteiden esittelyn ja mainonnan ympärillä” ja että ”blogin taso on mennyt huimasti alaspäin juuri sen takia, että lähes jokainen postaus on täynnä pelkkää mainontaa”.

Koska asia herätti kiinnostus ja mielipiteitä jopa kolmessa eri lukijassa, ajattelin, että minun olisi varmaan fiksu kertoa bloggaamisesta työnä ja sivutyönä ihan näin kokonaisen postauksen verran, koska varmasti moni muukin kuin postaukseen kommentoijat joskus asiaa miettivät.

Ensinnäkin haluan sanoa, että olen tietysti harmissani, jos blogini taso on lukijoideni mielestä laskenut. Koska. Teitähän varten tätä työtä teen. Koen kuitenkin, että minun on kerrottava, mitä tämä työ on, ja kuinka yhteistyöt ja raha eivät ole niin yksinkertainen asia, kuin aluksi voisi luulla.

Itse julkaisen 7-14 postausta joka viikko. Ja sehän tekee yhdestä kahteen postausta joka päivä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Myös niinä päivinä, kun on loma, laiskuus, sairaus tai pitkä työpäivä koulussa takana. Niinäkin päivinä tekstiä kirjoitetaan, tietoa etsitään, kuvat otetaan ja muokataan. Niin ja kommentteihin vastataan, sähköpostit lähetetään ja somessa ollaan. En ole koskaan laskenut työtunteja tähän kaikkeen, mutta viikkotyötunnit liikkuvat varmaankin siinä 14-20 välillä (mm. tässä syy, miksi minua ei näy usein pressitilaisuuksissa. Tunnit eivät vain riittäisi).

Olen kuitenkin niin tottunut bloggaamiseen, etten varmasti edes osaisi enää olla ilman tätä tärkeintä harrastustani ja toista työtäni. Bloggaaminen on elämäntapa ja minun keinoni olla kiinni kirjoittamisessa, ajankohtaisissa asioissa ja mediassa.

Se, että nautin tästä hommasta suunnattomasti, ei poista sitä tosiseikkaa, että tämä on muuttunut väljästi suoritettavasta harrastuksesta työksi. Ja työstä. Siitä kun tunnetusti maksettu palkkaa.

Bloggaajan palkka on vain asia, joka vuodesta toiseen herättää keskustelua. Ne rontit kun tuntuvat saavan koko ajan ilmaista kamaa ihan tuosta vaan. Vai meneekö se ihan niin? En voi kun puhua itseni puolesta, kun en muiden palkkauksista tiedä, mutta itselläni homma menee näin.

  1. Ilmaista tavaraa ei ole. Olen juuri jättänyt verottajalle mm. viime vuoden listaukseni kaikesta siitä ”ilmaisesta” jota olen saanut, ja voin sanoa, että jokaisesta niistä maksan se summan, mikä kuuluukin, koska niin hyvinvointivaltio verotuksellaan toimii.
  2. Joudun merkitsemään tuloikseni myös ne ”lahjat”, joita en ole koskaan halunnut enkä pyytänyt, vaan ne ovat vain ilmestyneet kotiini. Kuinka moni teistä olisi valmis maksamaan tavarasta, jota et ole halunnut?
  3. Palkkaa saavan bloggaajan palkka koostuu (usein portaalipalkan lisäksi) yhteistyökampanjoista. Ja minusta se on todella fine. Itse koen, että yhteistyöt ovat tämän työn yksi kiinnostavimmista jutuista: Niiden avulla kun voi tutustua usein johonkin ihan uuteen ja mielenkiintoiseen, tai vaihtoehtoisesti tuoda esille jonkin vanhan suosikin olemassaoloa. On ihanaa, kun saan kamppisten avulla oppia koko ajan uutta ja olla näin myös ajan hermoilla. Se on mielestäni osa life style –blogin ideaa.
  4. Joskus pohdin, miksi bloggaajat – jotka rehellisesti merkitsevät yhteistyöt – joutuvat silmätikuiksi, vaikka samaan aikaan aikakauslehtien ei tarvitse tehdä samanlaisia yhteistyömerkintöjä juttuihinsa. Vai mistä luulette, että lehtien vaate- ja kosmetiikkavalinnat ja kuvissa esiintyvät tuotteet ovat peräisin? Tuntuu sille, kuin suoruudesta ja rehellisyydestä rankaistaisiin. (Minun postauksissani alussa oleva palkki kertoo Bellablogit- yhteistyösä, postauksen alla oleva *-merkintä puolestaan omasta yhteistyöstäni. )
  5. Kaikki, mitä blogissani ”mainostan”, en todellakaan ole saanut ilmaiseksi tai millään alella. Ihan rehellisesti minusta on kiva kertoa positiivisia kokemuksia ja uutisia ihan ilmaiseksi. Näitä ovat olleet vaikka viimeaikaiset Berrypicker-murot, MicroMax-potkulauta, optikkoaurinkolasien suositteleminen ja lukihäiriötesteihin rekrytoiminen.
  6. Se, että blogissani olisi ”koko ajan” yhteistyöpostauksia ei kyllä pidä paikkaansa. Yhteistyöt tulevat toisistaan tietämättä, joten toki jollakin viikolla niitä voi olla esimerkiksi kaksi. Mutta sitten on kuukausia, ettei ole yhtään. Esimerkiksi keväällä on ollut niitäkin palkkakausia (kokonainen kuukausi), etten ole tehnyt yhtään kampanjaa.
  7. ”Jokaista (kampanjaa) ei tarttis ottaa”. Voin käsi sydämellä kertoa, että en todellakaan ota kaikkia yhteistöitä, joita minulle tarjotaan. Minusta on tärkeää, että myös yhteistyöt ovat linjassa blogini muun linjan kanssa.Tällä viikolla olisin voinut mm. ottaa vastaan yhteistyön, josta olisin saanut korvasta enemmän kuin mistään muusta tähän asti. En ottanut sitä vastaan, koska brändi soti ajatusmaailmaani vastaan.
  8. Kampanjat, yhteistyöt tai muut bloginostot eivät ole välttämättä bloggaajan ahneutta. Itse ainakin koen, että on mahtavaa tuoda esille joitain sellaisia pieniä toimijoita, joilla ei olisi esimerkiksi varaa tai mahdollisuuksia mainontaan. Tämä on siis minun tapani auttaa, kerran voin niin tehdä! Tämmöisiä postauksia ovat vaikkapa Sanni Kariniemen korut, Ateleje Iinan ompelupalvelut, Steve'n'seagulls -bändi ja vaikkapa omat blogisuosikkini. Arvatkaapa maksettiinko niistä. Tavaraa tai rahaa? Ei.
  9. Ja lopuksi vielä ajatukseni siitä, miksi ”hukutan hyvän idean kaupallisen kampanjan alle.” Itse ajattelen, että jos minulla ei olisi tuotteen teeman ympäriltä mitään muuta sanottavaa kuin että ”osta tämä tuote”, en ottaisi kampanjaa lainkaan. Silloinhan kyseessä olisi mainos, eikä blogipostaus! Tarkoitukseni ei siis ole mitenkään hämyisästi ujuttaa yhteistyötä (joka on merkitty siis jo selvästi postauksen alussa) muun aiheen sekaan, vaan nimen omaan kirjoittaa aiheesta kokonaisuutena. Aivan siis sillä samalla linjalla, miten muutenkin postaukseni teen.

 

Lopuksi haluan sanoa, että harva bloggaaja voi tarjota lukijoilleen laadukasta luettavaa ja kateltavaa vähintään kerran päivässä ilman, että saa ajankäytölleen korvausta. Haluaisinkin, että bloggaajien palkat olisivat yhtä luonnollinen osa kuin printtilehdistä maksettava summa lehtitilauksen tai irtonumeromaksun muodossa. Jos halutaan toimituksellista sisältöä, joka päivä, harva voi tuottaa sitä ilman palkkaa.

Näillä ajatuksilla kohti ihanaa sunnuntaita :)

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Jos perustaisi äitiytensä, varsinkin näin mutsibloggaajana, vain muiden mielipiteille, olisi kyllä aika lirissä ;) Vai kuinka? Lapsen näkyvyys blogissa

  • Näkyy --> Äiti on tyranni, joka altistaa lapsensa pilkalle, kiusaamiselle ja nettisekopäille. ”Oletko koskaan miettinyt, mitä lapsesi ajattelee tästä kaikesta aikuisena? Tiesitkö, että kuvat ovat netissä ikuisesti?”
  • Ei näy -->  ”Miksi teidän lapsi ei näy?” ”Paitsi ymmärtäähän sen. Lapsi oli niin söpö taaperona, mutta nyt naamasta on minustakin tullut oudonnäköinen. Ei taida sopia blogiäidin täydelliseen maailmaan ruma lapsi. Tai toisaalta: Olisihan se tietysti vaarallista, jos äidin hetkiä valokeilassa varastaisi oma lapsi. ”

  Lapsen asut blogissa.

  • Mietitty asukokonaisuus. -->”Lapsi ei ole mikään nukke tai pikkuaikuinen. Äiti on tainnut tehdä lapsen vain omaksi harrastuksekseen. Taisi jäädä lapsena Barbie-leikit kesken. Surullista”
  • Kaapista riivitty asu. -->”Ai joku muotibloggaaja vai? Joku raja erilaisuudellakin. Lasta aletaan kohta kiusata, kun äiti toteuttaa hippiaatettaan lapsensa kustannuksella”

  Äidin ulkonäkö.

  • Täyttää länsimäisen normiston mukaan kauniin/tyylikkään/trendikkään piirteitä.--> Pinnallinen tyrkky. Teiniasteelle jämähtänyt wannabe-bloggaaja. ”Keskittyisi oman itsensä sijaan välillä lapsiinsa”.
  • Ei täytä länsimaista kauneusnormistoa.--> Läski, anorektinen tai ainakin ruma. ”Pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan jokapäiväisillä kuvilla itsestään. Menisi ennemmin lenkille ja tekisi jotain tuolle perseelle. ”

  Mutsin kaverisuhteet muihin bloggaajiin.

  • Kaveeraa muiden bloggaajien kanssa. --> "Piiri pieni pyörii. On taas näköjään narsistien kevätkokous, kun blogimutsit näkevät jossain todella tärkeässä pressitilaisuudessa. Kaikki kuvaavat itseään, toisiaan ja lapsiaan ja sitten kuvat jaetaan pikapuoliin kaikkien blogeihin. Huhhuh!"
  • Blogimutsilla ei ole bloggareita (ainakaan blogin mukaan) kaveripiirissä. --> "Oletteko huomanneet, että muilla blogimammoilla on kuvia toisistaan, mutta hänellä ei? Kertoo ehkä jotain ihminen luonteesta, ettei edes omat "työkaverit" halua hänen lähelleen, tai kutsu minnekään mukaan. Säälittävä tyyppi, joka yrittää roikkua nurkilla, josko joku edes joskus ottaisi mukaan juttuihin. Olen myös kuullut, että Pirkko ja Bertta oli ennen kavereita, mutta sitten niille tuli riita niistä Mini Rodinin housuista."

   Ruoka blogissa.

  • Einessafka/ravintolaruoka. --> ”En vaan voi kun surulla katsoa, mitä hän lapsilleen syöttää. Turha enää miettiä, miksi lapset sairastelevat. Näittekö: Viime viikolla herne-maissi-paprikaa suoraan pakastimesta? Eikö edes oikeaa paprikaa ehtinyt muka niin kiireisessä arjessaan pilkkoa?”
  • Omatekoinen/luomu-safka. --> ”Helppohan se on kaikki ruuat valmiiksi itse tehdä, kun mies käy töissä ja rouvan ei tarvitse kun kotona vähän sisustella ja keitellä keittoja. Kyllä minäkin, jos kotona olisin. Mutta mun aivotoiminta riittää kuitenkin myös yli 5-vuotiaiden kanssa toimimiseen."

  Blogiäidin reaktio kriittiseen kommenttiin.

  • Kertoo olevansa eri mieltä lukijan kanssa. Perustelee oman kantansa. --> " Jos on tullut julkisuuteen, pitäisi kestää, ettei kaikki ole hänen kanssaan samaa mieltä. Heti hermostuu ja selittelee säälittävästi. Menee elämä vähän hankalaksi, jos ei ymmärrä, ettei hänen näkemyksensä ole aina se oikea. Voin vaan sääliä sen miestä : Uskaltaakohan raukka kotona koskaan kertoa mistään omaa mielipidetään, kun toinen tyrannisoi tuolla tavalla?"
  • Ei kommentoi viestiä. -->" No niin. Ei keksinyt näköjään mitään sanottavaa. Kyllä kehuviesteihin aina vastataan, mutta itsetunto taitaa saada kolauksen, kun joku vähänkin järisyttää rouvabloggaajan kuplaa. Lapsellista."

   Ajankäyttö.

  • Äiti ottaa omaa aikaa/parisuhdeaikaa. --> ”Minä en koskaan omaa aikaa tarvinnut. Jos perhe toimii, ei lomia tarvita. Olikohan niin, ettei tämä äitielämä käynytkään hienohelman elämäntyyliin?”
  • Äiti viettää aikaansa enimmäkseen perheen ja lasten kanssa. -->”On hirveän vaarallista, että ihminen elää vain lastensa kautta. Voin vaan kuvitella, mitkä paineet niillä pienillä raukoilla on, kun pitää täyttää äidin vaatimuslistat."

   Yksityiset asiat blogissa.

  • Ei kerro kaikkein arimmista aiheista. -->  ”Miten pinnallista ja täydellisen elämän esittämistä. Tai toisaalta. Jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi vaatia. Näin hänet kerran muuten lapsensa kanssa kaupasta. Niin huonokäytöksinen kakara, huusi niin, että koko kauppa tärisi. Eipä vaan siitä näkynyt postausta. Taisi mennä täydellisen elämän ulkopuolelle tuo hetki."
  • Kertoo yksityisiä asioita. -->” Missä nettikriittisyys? Eikö aikuista ihmistä hävetä retostella elämänsä koko kansalle. Ihan oikeasti. Mua ei kiinnosta, eikä varmasti ketään muutakaan, arvon bloggaajan peräpukamat tai parisuhdekriisi. Ei ihme, jos mies jätti, kun vaimo ei tajua ykstyisyyden rajaa. Lapsia vaan säälin.”

Hauskaa iltaa, muruset!! Kaikkea ei aina kannata ottaa niin vakavasti, vai kuinka?...:) -Karoliina-  

 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Olen blogannut kohta neljä vuotta. Ja postaus per päivä –tahdilla kohta puolisen vuotta.

On aika vaikeaa muistaa enää aikaa ennen blogia. Millaista se olikaan, kun ei hoitanut näin aikaa vievää harrastusta päivittäin? Miltä tuntui, kun postausideoita ei tulvahdellut mieleen kesken bussimatkan tai kauppareissun? Tai toisaalta: Millaista oli aika, jolloin ei tarvinnut keksiä jotain sanottavaa, kuvattavaa tai kerrottavaa joka päivä?

Mulle bloggaaminen on rakas harrastus, jota ilman olisi nyt kummallista olla. Pitäisi tapahtua aika suuria, että lopettaisin touhun kokonaan. Mutta kyllä homma silti välillä nyppii. Vaikka 90% hommasta onkin kivaa.

Listasin tähän bloggaamisen hyvät ja huonot puolet. Kommentoikaa lukijanäkökulmasta blogien lukemiseen, noin niin kuin yleisestikin, liittyvät ihastukset ja vihastukset. Niin ja jos itse bloggaat, kerro toki omat mietteesi aiheesta!

Bloggaamisessa ihanaa:

  1. Mahdollisuus tutustua moniin sellaisiin ihmisiin, elämyksiin ja tuotteisiin, joihin en normaalielämässäni törmäisi.
  2. Ryhdin tuominen elämään. Kun tietää, että joka ilta työtöiden jälkeen jatkuu toinen unelmaduuni, on aamusta iltaa mielekästä ja aivoja virittelevää toimintaa.
  3. Ihmiset! Miten moneen mahtavaan bloggaajaan ja viisaaseen lukijaani en olisikaan tutustunut, jos olisin jäänyt tämän maailman ulkopuolelle.
  4. Mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja tuoda omasta mielestään tärkeitä asioita esille. Vaikka en tietoisesti kaikkein syvällisimpiin aiheisiinpuutukaan, on minusta kiva luoda dialogia vaikkapa vanhemmuudesta. Ja toisaalta: Joskus on ihanaa tuoda joitain hyvän mielen asioita esille. Tukea vaikkapa jotain pienyrittäjää.
  5. Vaikkei blogitekstit olekaan hiottuja taidonnäytteitä kirjoitustaidoistani, estää jokapäiväinen kirjoittaminen valkean paperin kammoa. Kaikkeen kirjoittamiseen on helpompi ryhtyä, kun tekstien tuottaminen on tuttua.
  6. Kommenttien lukeminen ja niihin vastaaminen. Homman suola ja idea!

 

Bloggaamisessa kurjaa:

  1. Aina ei voi tehdä niin huolellista jälkeä, kun haluaisi. Tahti on liian kova viimeistelyyn. Kirjoitusvirheitä ja rumia kuvia vilahtelee viikoittain.
  2. Saan suhteessa aika vähän kurjia kommentteja, ja niihinkin olen jo oikeastaan tottunut. Eniten kuitenkin surettaa ne kommentit, joissa epäillään, onkohan tuotetta kehuttu vain siksi, että se olisi saatu esimerkiksi ilmaiseksi. Haluaisin, että jokainen lukijani tietää minun merkitsevän saadut testituotteet aina avoimesti, ja kylläpä tuolla kehulistalla on ihan hirveä määrä tuotteita ja palveluita, jotka ovat ihan omasta pussista maksettuja.
  3. Showroomit ja pressit. Niissä pitäisi käydä paljon enemmän, jos haluaisi olla mukana kuumimmissa jutuissa. Ja vaikka niissä onkin poikkeuksetta ihanaa väkeä töissä, en silti nauti sellaisesta touhusta. Pari kertaa vuodessa on toki ihanaa kilistellä kollegoiden kanssa jonkin tärkeän tuotteen äärellä ja maistaa hetki sitä kuuluisaa blogiglamouria ;)
  4. Pakolliset sometukset. Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan esimerkiksi Instagram-vuorovaikutusta. Kuitenkin se jokailtaisen postauksen jakaminen Instaan ja Faceen tuntuu joskus tylsälle. Onkohan näihinkin keksitty jotain ajastuspalvelua, jolloin postausilmoituksen voisi pistää valmiiksi samaan aikaan kuin itse teksin?
  5. Kuvissa töröttäminen. Piinaahan se on. Edelleen.

Tämmöisillä aatteilla tänään!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Pages