Ladataan...

Joku teistä kysyi minulta jo ennen joulua, millaisia arvoja haluan siirtää tyttärelleni. Kysymys oli hirveän hyvä, mutta samalla myös julmetun vaikea. Tai ei ehkä vaikeakaan, koska olen pohdiskellut tätä asiaa todella paljon, mutta niin laaja, että siitä kirjoittaminen tuntuu haastavalle. 

Luulen, että tämä arvojen pohtiminen liittyy ikään ja siihen, että on vanhempi. Olen nähnyt ympärilläni elämäni aikana sen, miten oikeanlaiset arvomaailmat ja kotikasvatus saakaan aikaan. Ja myös sen, mitä tapahtuu, jos arvot - minun ajatusmallini mukaan - ovat väärät. 

Olen kirjoittanut useaan otteeseen siitä, kuinka tyttöys ja tasa-arvo ovat yksi minua ja kasvatustyyliäni lähellä oleva teema, muttei se ole ainoa, jota kohti yritän tässä mennä. Tai millaisen ilmapiirin haluan F:n elämään omalta osaltani luoda. 

Eihän se  tietenkään niin mene, että itsekään näitä arvoja voisi täysin ja joka tilanteessa noudattaa, mutta uskon siihen, että jos ihmisellä - lapsella tai aikuisella - on jotkin tärkeät elämän ohjenuorat, vähän kuin oman elämän teema, on vaikeuksista ja omista mokistakin helpompi selvitä eteenpäin. Ja kun päässä on kirkkaana se ajatus, mikä on oikein, tajuaa myös sen, kun tekee vääriin. F:lle haluaisin siirtää seuraavat arvot:

  1. Rehellisyys. Se, että pitää sanansa, lupauksensa ja myöntää omat virheensä, eikä sysää niitä muiden niskoille, on varmasti oman arvomaailman ykköspointti. Ihminen on ihminen. Se tekee virheitä, erehtyy, loukkaa jopa toista, mutta silti niissäkin tilanteissa voi olla lopulta rehti ja toimia oikein. Ei se, että mokaa. Vaan se, miten hoitaa jälkipyykin. Minun on edelleen - vielä 32-vuotiaanakin - vaikea ymmärtää, ettei kaikki puhu totta. Että joillekin sanalla ei ole mitään väliä. Tyttärelleni haluan opettaa omalla esimerkilläni, että sanat pidetään. Ja sitä vaadin myös häneltä.
  2. Epäitsekkyys. Elämässä on hyvä olla terveellä tavalla itsekäs. Se on osa omanarvontuntoa, ja ilman oikeanlaista itsekkyyttä joutuisi vain muiden ihmisten heittopussiksi. Silti epäitsekkyys on myös hyvä, jota haluan F:lle opettaa. Se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että lapsi tarjoaa ensin karkkipussistaan muille, ja sitten ottaa vasta itse. Sitä, että yökylässä vieraana oleva saa valita leffan ja omistaan tulee jakaa muille. Epäitsekkyys on mielestäni vahvasti liitoksissa empatiakykyy. Siihen, että toisten ja yhteisn hyvän puolesta joskus tehdään myös sellaisia asioita, jotka eivät ole niitä omia suosikkeja.
  3. Toisten ihmisten kohteleminen. Tämä nyt on kohta, jossa sekoittuu niin tasa-arvo, käytöstavat kuin elämän kunnioittaminenkin. Olen puhunut F:lle paljon siitä, millainen ihminen on vaikkapa hyvä kaveri. Miten toisia ihmisiä tulee kohdella, mikä tuntuu pahalle ja miksi kaikkien kanssa on tultava toimeen. Haluan, että vaikka F tietääkin olevansa meille kaikkein rakkain, hän ymmärtää, ettei ole maailman napa. Että kaikki ihmiset ovat arvokkaita, maailmassa ei olla yksin.
  4. Perhe. En tiedä, onko perhe varsinaisesti arvo, mutta perheen tärkeys, tiiveys ja voima ovat asia, jonka haluan F:n oppivan. Perhekäsitys on väkisinkin saanut pienen kolauksen tässä viimeisten vuosien myötä, mutta olen silti ja edelleen sitä mieltä, että perhe voi olla koko elämän perusta ja suurin voimavara. Perhe menee kaiken muun edelle. 

Millaisia arvoja sinä haluat siirtää lapsillesi? Ja onko olemassa jokin yleinen arvo / oman lapsuudenkotisi arvo, jota et missään nimessä halua siirtää enää sukupolvelta toiselle?

-Karoliina-

*kuvat: Janita Autio // asu: Ivana Helsinki // stailus: Ida Nyrhinen 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

Joinakin vuosina tämä lupausten tekeminen on ollut paljon helpompaa kuin nyt. Johtuu ehkä siitä, että edessäni häämöttää mitä todennäköisemmin vuosi, jolloin elämä muuttuu taas monella tavalla ja useakaan asiaa ei voi ollenkaan vielä ennustaa. F aloittaa esimerkiksi koulun ja kaipa tätä omaakin tulevaisuutta on taas monelta osalta rakennettava.

Silti minä rakastan tätä vuoden vaihtumista. Uutta starttia. Koska vaikka vuoden vaihtuminen on oikeasti vain kalenteritekninen juttu, on silloin mahdollisuus aloittaa monikin asia alusta. Minulle sellainen konkretia oikeasti toimii. Luo pontta ja inspiroi.

Päätin, etten tee varsinaisia lupauksia, koska lupaus kuulostaa tähän väliin liian ankaralle. Varsinkin, kun yritän olla vähän armollisempi itseni suhteen. Mutta sen sijaa teen toiveeni vuodelle 2017.

Liikkuisitko, hyvä nainen? Te blogini vanhat lukijat varmasti nauratte tälle, koska olenhan niin monta (kymmentä) kertaa aloittanut kuntoilun ja lopettanut hetken päästä kuin seinään, mutta nyt olisi melkein pakko alkaa tehdä tälle kropalle jotain. On myönnettävä, etten ole enää nuori tyttö. Vartalo ei pysy matkassa enää itsestään, eikä terveys ole itsestäänselvyys. Tiedän, että edelleenkin ajan löytäminen liikkumiselle on TODELLA suuri haaste, mutta minähän rakastan haasteita. Lenkkien lisäksi (joita pitäisi pidentää ja tihentää) päätin, että otan SALIKORTIN! Huhhuh! Ekan kerran sitten vuoden 2010.

Mitäpä jos vähän konmarittelisit? Vaikka kirjoitinkin syksyllä siitä, miten konmaritus on mielestäni osittain vain onnettomien ihmisten yritys hallita omaa elämäänsä, on myönnettävä, että pieni karsiminen – onnellinen tai onneton – tekee hyvää aina tasaisin väliajoin. Vaatekaappini on tällä hetkellä täysi katastrofi. Tiedän, etten pysty vuosia sitten haaveilemaani minimalistiseen vaatekaappiin vain muutamine vaatteineen – olen tajunnut rakastavani erilaisia, eri tyylisiä ja hassuja vaatteita liikaa – mutta nyt kaapeistani löytyy myös paljon sellaisia vaatteita, joita en käytä oikeasti koskaan. Ne on saatava ulos, jotta lempparit pääsevät paremmin esille. Ja niitä muistaa ylipäätään käyttää!

Muistapa keskittyä olennaiseen! Elämässä on aina asioita, jotka huolestuttavat, surettavat tai ärsyttävät. Mutta jos niille antaa vallan, häviää kaikki se ihana, iloinen ja elämisenarvoinen ympäriltä, vaikka sitä olisi kuinka paljon. Tämän vuoden tavoite onkin keskittyä vielä enemmän hyvään ja antaa huonolle sen ansaitsema paikka (eli hyvin pieni nurkkapaikka jos sitäkään).

Olethan rehellinen, edelleen? Vuosi 2016 oli todistus – taas kerran – siitä, kuinka omaa sydäntään kuuntelemalla ei voi mennä mönkään. Haluan nähdä, mitä oman itsensä kuunteleminen ja niihin elämän aidosti tärkeimpiin asioihin keskittyminen vielä voikaan saada aikaan. Veikkaanpa, että tällä taktiikalla paljon puhuttu sisäinen rauhakin voisi olla ihan vakio-olotila. 

Mitä lupauksia tai toiveita sinä teet? 

-Karoliina-

Kuvat: Janita Autio // Stailaus: Ida Nyrhinen // Asu:Ivana Helsinki 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Huh minkälainen päivä takana! Tänään oli ensimmäinen joululomapäivä päivätöistäni, muttei se tarkoittanut sitä, etteikö hommaa olisi riittänyt.

F heräsi kuudelta. Hän oli kotona yötä, mutta lähti jo ennen ysiä isänsä koulun joulujuhlaan ja sieltä suoraan sen puolen isovanhempien luo ennakkojoulun viettoon. Kähersimme tukan, laitoimme ylle juhlamekon ja saipa tuo pieni neiti värillistä huulirasvaakin.

Minä taas suuntasin heti F:n lähdettyä ja omien aamutoimieni jälkeen keskustaan. Ostin farkut ja kollaripaidan, ja suuntasin siitä sitten lounaalle kaverini kanssa. Söimme sushia, koska se on yksi niistä ruuista, jota uskallan syödä (melkein) pelottomin mielin tähän vatsani tilaan.

Kun sisäistä minää oli hellitty ruualla, oli ulkoisen vuoro. Pyyhälsin tuulisessa ja koleassa ilmassa niin sanottuun kuukausihuoltooni eli The Spahan ripsi- ja kynsihuoltoon. Oli kyllä aikamoisen koominen olo, kun molemmat huollot tehtiin samaan aikaan. Suvi teki kynsiä, Jenni ripsiä.

Kun sanoin, että olo on kuin prinessalla ”puuttuisi enää, että joku vielä hieroisi varpaita, niin arvatkaapa mitä? Kohta hieroikin! Meinasin haljeta liitoksistani siitä hemmottelun määrästä. Voin sanoa, että todellista tehotyöskentelyä ja triplarentoutunut olot.  

No. Eipä päivä tähänkään vielä loppunut. The Span jälkeen kipittelin hirveää kyytiä Ivana Helsingin Uudenmaankadun liikkeeseen, jonne olimme sopineet Ivana Helsingin Idan ja Aution Janitan kanssa iltakuvaukset. Sain vihdoin pukea ylleni Ivanan uniikit iltapuvut, joita sovitin jo blogigaalaa varten, mutta joihin minulla ei lopulta ollut pokkaa pukeutua. Pelkäsin kai silloin olevani ylipukeutunut.

On se vaan hassua, miten minä – kameravihaaja – rentoudun aina, kun Janita kuvaa minua. Se jos mikä, on ammattitaitoa. Saatte nähdä nuo kuvat myöhemmin, mutta tuossa jo vähän esimakua.

Kun saavuin tuossa hetki sitten kotiin, piti hengittää syvään. Takana on ihana, mutta touhukas päivä. Onneksi huomenna saa vain löllötellä kotona yöpuvussa. Pakata joulukassia Hankasalmelle ja Saksa-kassia jo ensi viikkoa varten ja rupatella kylään tulevan ystävän kanssa.

Taidanpa siirtyä tästä vielä ilta-Skypeen. Syödä vähän jotain suolaista (sain äsken överiällötyksen jättimarengista) ja käväistä suihkussa. Mukavaa iltaa teille, muruset!

-Karoliina-

Share

Pages