Ladataan...

Kauneus on kummallinen asia. Ja sen tavoittelu vasta onkin. Toisaalta katukuva, netti ja tv ovat pullollaan piilomainontaa ja oikeaa mainontaa, jonka ainoa tavoite on saada ihmiset havittelemaan kauneutta. Myydään ryppyjä silottavia voiteita ja pistoksia. Kerrotaan, kuinka ripsistä saadaan 100% pidemmän näköiset ja jopa hiilihappoveden ominaisuuksia muokataan niin, että se saa (muka) hiukset kiiltämään ja kynnet kasvamaan vahvempina.

Voisi siis kuvitella, että kaikki se, mitä kauneudesta ja siihen pyrkimisestä pitäisi tietää, on jo kerrottu. Ja niin varmasti jossain pienissä suljetuissa piireissä onkin, mutta todellisuudessa kauneudentavoittelun ympärillä pyörii sellainen salaisuuksien kehä, ettei uskoisikaan.

Olen nimittäin huomannut, että vaikka lähestulkoon jokainen (nainen?) tässä yhteiskunnassa elääkin kovien ulkonäköpaineiden alla, edelleen kaikesta kauneusmainonnasta huolimatta oletetaan, että moni asia ulkonäössä pitäisi tapahtua kuin itsestään. Että älykkyyden lisääntymisessä kyllä ymmärretään ja hyväksytään opiskelun merkitys, mutta kauneus sen sijaa pitäisi tulla Herran lahjana. Ja jos ei tule, esitetään, että näin kuitenkin olisi.

Olin viime keväänä ripsihuollossa (kyllä vaan, se oma lisäosaseni, joka ei ole luomua) kauneushoitolassa, jossa tehdään myös pistoshoitoja. Samalla, kun minulle tehtiin kauniimmat ripset, toinen asiakas sai täytettä huuliinsa. Puhuimme siinä – minä, asiakas ja kaksi kauneusalan ammattilaista – kuinka salaisia nämä hoidot edelleen ovat. Että kuinka pistoshoitoja esimerkiksi nykyisin edelleen häpeillään, ja jos jonkun naisen sanotaan olevan kaunis, helposti siihen jokin soraääni toteaa: ”No olisi kuka tahansa meistä, jos makaisi niin usein kauneushoitolassa.” Siinä sitä sitten isketään vyön alle kaikkia näitä häpeällisiä ei-luomuja. Vaikka totuus on se, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta harva nainen enää luomu on. Jos luomuksi voi kutsua siis naista, jolla ei ole meikkiä tai muita kauneutta pinnallisesti edistäviä vaikutuksia.

Vaikka juttelumme kauneushoitolan penkissä oli avointa, ei tuo pistoksiakaan vuosikaudet ottanut nainen ollut kertonut esimerkiksi edes siskolleen hoidoista, omalle miehelle nyt puhumattakaan.  Hän halusi, kuten aika moni meistä, luoda illuusion siitä, että näyttäisi aivan vaivattomasti ja aidosti sille, mille näytti.

Minullakin on joskus ollut vaihe, että olen esimerkiksi häpeillyt sitä, kuinka montaa ainetta hiuksiini ja naamaani vuorokauden aikana käytän. Muistan, kun joskus parikymppisenä ihan kadehdin superkaunista ystävääni siitä, että hän pesi hiuksensa Pirkan sampoolla ja rasvasi ihonsa kasvoista varpaisiin – jos muisti – aina yhdellä ja samalla tuotteella. Ajattelin hänen kauneutensa olevan jotenkin ”parempaa”, kun se tuli niin vaivattomasti. Tai ainakin hän halusi luoda sen kuvan meille muille.

Minä voin sanoa rehellisesti, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut pohtia, millä vippaskonsteilla saisin tähän naamaan vähän enemmän eloa. En suosi kovia meikkikerroksia, eikä minulla ole aamuisin aikaa ihmeellisyyksiin, mutta kyllä minä silti pohdin erilaisia tapoja kauneuden eteen. Mietin, voisiko tämä hoitoaine poistaa hiusten sähköisyyden ja saisiko tuolla valokynällä peitettyä tummia silmänalusia.

Koska haluan poistaa mystiikka kauneuden tavoittelun ympäriltä, kerron nyt muutaman kauneusvinkin, jota en ole kertonut muistaakseni koskaan julkisesti.

  1. Kasvojen sheivaaminen. Vaikka moni nainen ajeleekin kehostaan karvoja päivittäin, kasvojen sheivaaminen kuulostaa edelleen aika nololle. Tulee mieleen, että olisi viikset (joka sekin taas jostain kumman syystä olisi taas kerran noloa). Tähän hommaan ei ole kuitenkaan pakko omata viiksiä, koska jokaisella aikuisella ihmisillä on kasvoissaan nukkaa, joka saa ihon näyttämään tunkkaiselle. Koitapa siis sheivausta. Kasvoihin vettä (ja vaahtoa) ja eikun sutimaan lady shavella. Voin taata, että ihostasi tulee selkeästi kirkkaampi ja heleämpi, kun nukan sijaan valo osuu sileään ihoon.
  2. Liikunta. Paras kauneusvinkki on hikoilla heti aamusta. Nesteet lähtevät kiertämään ja ihoon tulee väriä. En tosin itse toteuta tätä kovin usein, mutta kun toteutan, kummastelen aina, miksi en vaan jaksa tehdä niin joka aamu.
  3. Tunne olevasi kaunis. Olen huomannut, että paras keino olla kaunis on tuntea olevansa kaunis. Kun katselee katukuvan ihmisiä, näkee heti ne yksilöt, jotka tuntevat olonsa hyväksi omissa nahoissaan. Tietysti hyvä itsetunto on syvällisempi asia kuin vaikkapa hiusten kiiltoaste ja pituus, mutta joskus hyvän olon eteen voi tehdä myös pinnallisia asioita. Jos olo paranee vaikkapa värjätyistä hiuksista, rakennekynsistä tai kirppiskeltä ostetusta ihanasta neuleesta, en näe kauhean vaarallisena hankkia tuollaista boostia. 

Ihanaa viikkoa! Ulkoisesti ja erityisesti sisäisesti kaunista!

-Karoliina-

Kuvat: Pixabay 

Share

Ladataan...
Kolmistaan

Minä en ole kovinkaan ahkera tutustumaan meikkitrendeihin. Siskoni ovat ja heiltä saan vinkkiä, opastusta ja neuvoja, kun niitä tarvitsen.

Nämä kaikki kasvojen varjostushommat menevät ihan yli hilseen ja taitotasoni, mutta sen olen sentään oppinut, että (vasta?)värien kanssa on aika helppo pelailla. Jos minulla on megatummat silmänaluset, laitan niille aluksi punaista huulipunaa ja vasta sitten tartun valokynään.

Näppyjen päälle ja punaisiin läikkiin naamassa (minulla esimerkiksi nenässä ja nenän pielissä) löysin puolestaan ihan loistavan tuotteen: NYX-merkin vihreän, nestemäisen Concealer Wand -peitevoiteen. Minulla on joskus hamassa menneisyydessä ollut yksi vihreä ihon väriä korjaava peitevoide, mutta se ei koskaan toiminut kunnolla. Tuolloin kakkumainen töhnä jäi usein näpyn päälle kuivaksi kerrokseksi ja ihon kohta näytti tuolloin vaan entistäkin huomiota herättävämmälle.

NYXin vihreä ihmeaine on kuitenkin nestemäinen, joka tekee sen, että se levittyy ihon päälle todella huomaamattomasti. Tuotteen kostea koostumus sulautuu ihoon ja sen päälle (tai sekaan) on helppo levittää muu ihomeikki.

Hintaa tuotteella 7.90e. Ostin Sokokselta. Sanoisin, että hyvä sijoitus.

-Karoliina-

Share

Ladataan...
Kolmistaan

 

 

Lauantain lemppareita kesken juhannushumun:

  • Ikean Special Edition -säilytyslaatikot. Kaappasin nämä mukaani alkuviikon Ikea-kierrokselta. Nyt ne pitävät sisällään DVD-levyja ja aikakauslehtiä.
  • Mainostin jo aikaisemmin tänä vuonna Saksasta ostamaani Kikon maailman parasta aurinkopuuteria. Nyt Espanjan reissulta tarttui aurinkopuuterin lisäksi mukaan kuvissa oleva voide. Ilmeisesti kyseessä on pohjustusvoide (jos oikein ymmärsin). Joka tapauksessa tuo aine tekee ihosta ihanan silkkisen ja hieman mattaisen, tekemättä hipiästä kuitenkaan yhtään meikatun näköistä. Itse en ole tämän päälle laittanut juuri mitään muuta meikkiä. Ainoastaan leukaan ja nenään hieman peitevoidetta. Ihana tuote!
  • No ne Elloksen hopeakengät*, joista puhuin jo aikaisemminkin, mutta jotka unohdin silloin kuvata. 
  • Mökki, sauna, järvi, perhe ja hyvä ruoka. Miten onneliseksi tällaisista perusasioista voikaan tulla?
  • Zara Home. Harvemmin tulee käytyä enää Helsingissä Zarassa, vaikka sieltä tekeekin usein ihania vaatelöytöjä. Vaate-Zaraa ihanampi on kuitenkin vielä sisustusliike Zara Home, johon törmäsin Espanjassa. Harmittaa, ettei tuolloin ollut oikein kunnolla aikaa kierrellä liikeessä, ja niinpä matkaan tarttui vain lahjat ystävän pojille synttäri- ja nimiäislahjoiksi. Onkohan Prahassa Zara Homea? Kuka tietäisi? Nopean googlailun aikana en saanut asiasta oikein varmaa selkoa. 
  • Eve Hietamiehen Hammaskeiju. Niin ihana, koskettava, naurattava ja itkettävä kirja, johon jokainen (yh)vanhempi voi samaistua. Ja vielä kun päähenkilön poika on F:n ikäinen, tuntuu asiat vielä läheisemmille. Täysi kymppi!

Pitkään valvominen. Olen niin paljon enemmän ilta- kuin aamuihminen. Miten ihana valvoa pitkään. Jutella, katsoa telkkaria tai järveä, nauttia kesästä.

-Karoliina-

Share

Pages