Leipä on ihanaa, niin kuin otsikekuvanikin jo yrittää tuoda ilmi. Jos kaapissa on hyvää leipää ja kahvia, on siinä jo syy nousta aamuisin ylös sängystä. Gluteenitonta leipää oli pitkään vaikea löytää hyvää, mistään ruisleipää etäisesti muistuttavasta puhumattakaan: yleensä kuivaa pahvinpalaa joutui paahtamaan pari kertaa ja sen jälkeen uittamaan voissa ja juustossa, ennen kuin sen sai jotenkin kurkusta alas. Moilasen oudot leipäväännökset oli varmaan kaikista kamalimpia, onkohan koko lafkaa enää olemassakaan. Tai ne koppuraisen jalan muotoiset karjalanpiirakat, hyi helvetti. 

No, nykyään on paremmin. Joskus vuosi sitten löysin leipähyllyltä uuden tulokkaan, Suloisten juhlalimpun, joka on ihan taivaallisen hyvää. Ai että. 

Näitä on samassa tuoteperheessä myös muita leipiä, jotka on myös hyviä. Tähän ei tartte päälle muuta kuin voita ja ehkä vähän paahtaa ja lapsuuden ruisleipämuisto tulee hiukan lähemmäs! Gluteenittomien leipien toimitusaikoja ja -paikkoja kannattaa joskus vähän vaania, täältä ne löytää: kotisivu. 

Siinä vielä pieni herutuskuva. Sitten puhtaasti subjektiivinen lohkoarvio:

Rakenne: kiinteä, ei puppuinen. 

Maku: aavistuksen makea, limppumainen, sopii loistavasti juuston pariksi. Etenkin cheddar-juuston... 

Hinta: joku 5e. 

Kritiikki: ne on vaihtanu pakkauksen ärsyttäväksi minipussiksi, jota ei saa enää suljettua uudelleen; hinta; ei vielä saatavilla kautta maan. 

Tähdet: * * * * * (viisi) 

Tarkkailkaa kaupassa ruohonvihreitä pusseja ihmiset! 

Terve!

Jo pitkään oli mielessäni kytenyt idea matkustaa läpi Suomen ja kirjoittaa perusteellinen gluteenittoman ruoan matkaopas toverikeliaakikoille. Etenkin teki mieleni paneutua kahviloihin, sillä usein perusravintoloista löytää aika helposti gluteenitonta (ainakin jos ei satu olemaan kasvissyöjä), mutta kahviloissa valinnat on joskus rajoittuneet Eskimo-puikkoon tai sipsipussiin. No, sitten vihdoin mietin, että jos vaan siirtyisin vähän realistisempiin hankkeisiin ja aloittaisin blogin. 

Olen 25-vuotias keliaakikko, jolla on ollut tämä vamma nyt koko pienen ikäni, siis jonkun 16 vuotta. Pitkään ei kahvilassa tiskin takana möllöttänyt kuin yksinäinen kookosrulla (sellainen pötkö, missä oli kookosta päällä ja vaahtoa sisällä), tai sitten saattoi pakkasen uumenista löytyä joku unohtunut sitruunamuffinssi. Ai että se oli jytäkkää purua; siis ei todellakaan mikään cup cake vaan kahden f:n ja s:n muffinssi. Huh. Asiat on kivasti parantuneet, vaikka helposti nykyäänkin meinaa Daim-kakku juuttua jo kurkkuun, jos ei tiedä minne mennä. Siksipä tämä blogi! 

Kesän vietän Helsingissä ja mietin käyttää blogia tekosyynä kierrellä lempileivosmestojani, ja ehkä tutkia kriittisin silmin niitä, mistä keliaakikon kannattaa pysyä kaukana. Saatan jakaa myös jotain matkavinkkejä (= se yksi aihealue, missä englantilainen ruoka päihittää italialaisen) tai jakaa tuotevinkkejä, jos raaskin kuluttaa pennejäni kaupan valikoimiin. Ne on ihan sairaan kalliita. 

Otsikon kuvassa omatekemä leipänen: edelleen paras tapa varmistaa erinomainen hinta/laatu-suhde!