Ajatuksia toiveidemme talosta

Ladataan...

Hyvä puoli siinä, että jouduimme odottamaan suhteellisen pitkään tonttiamme oli se, että tuona aikana kiersimme useita taloesittelyjä, selasimme kymmeniä talokirjoja ja rakennusblogeja sekä vierailimme useilla alan messuilla. Siksi meillä oli aika selkeä kuva siitä, mitä talolta haluaisimme. Toki talon muuttuminen rinnetaloksi muuttaisi suunnitelmia tilanjaon suhteen, mutta edelleen talon päälinjat pysyisivät samana. Suurin toiveemme talon suhteen oli valoisuus ja luonnonvalon käyttö. Tapaamiseen arkkitehdin kanssa otimme mukaan läjän fiiliskuvia ja kerroimme toiveemme sekä talon että tilanjaon suhteen kerros kerrokselta ja huone huoneelta.

Asemakaava määrää alueellemme kattomuodoksi harjakaton tai kaksoislapekaton. Alunperin olimme haaveilleet puolitoistakerroksisesta talosta korkealla olohuoneella. Meidän tontillemme tulee rakentaa talo, jossa alakerran asuinpinta-ala on 50% yläkerran pinta-alasta. Luonnollisestikin tällöin olohuone, keittiö ja ruokailutila sijaitsevat talon yläkerrassa ja jotta saisimme olohuoneeseen korkeutta niin talomme kattomuodoksi tulisi kaksoislapekatto.

Talo tulee olla tontilla niin, että kadunpuolelta pääsisäänkäynniltä talo näyttää yksikerroksiselta, mutta laskeutuu tontin eteläpuolelle eli "takapihan puolelle" kahteen kerrokseen. Toiseen kerrokseen eli kadunpuoleiseen pääsisäänkäyntikerrokseen haluaisimme keittiön, ruokailutilan, olohuoneen, pienen wc:n suihkulla, kolme makuuhuonetta ja "tuplaeteisen". Idea "tuplaeteiseen" tuli eräästä taloesittelystä, jossa oli varsinainen eteinen ja siitä kulku viereiseen huoneeseen, joka oli täynnä hyllyjä kengille sekä kaapistoja takeille, kasseille ym. Meillä lapsiperheenä sitä kenkää ja takkia nimittäin löytyy ja varsinkin mieheni työn/harrastuksen vuoksi erilaista mailakassia ja lenkkaria (oikeasti kuinka monet lenkkarit ihminen tarvitsee..??) on nykyisen kotimme eteinen täynnä. Näin varsinainen eteinen pysyy siistinä, kun kaiken ylimääräisen voi tunkea katseilta pois tuohon eteisen viereiseen tilaan. Itse ainakin olen sen verran esteetikko, että mielestäni kodin ensivaikutelma tulee jo eteisessä. Myös tästä syystä toivoimme, että heti eteisestä aukeaa näkymä talon läpi aina takaseinän ikkunoihin ja niistä ulos tontin eteläpuolelle. Alunperin olimme miettineet kuraeteistä kodinhoitohuoneeseen, mutta arkkitehdiltämme tuli loistava huomautus, että miksi tuoda kuraeteinen tilaan, jossa käsitellään puhdasta pyykkiä. Näin ollen kuraeteinen sijoitettaisiin tuohon "tuplaeteiseen", johon siis tulisi myös toinen sisäänkäynti toiseen kerrokseen.

Alakertaan haluaisimme takkahuoneen, jota voisi käyttää myös vierashuoneena, kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen, saunan ja varastotilaa. Alakerran suhteen meillä ei ollut sen erityisempää toivetta tilojen sijoittelusta ja antaisimme arkkitehdille vapaat kädet sen suhteen, mutta yläkerrassa tietyt toiveet tilojen sijoittelussa meillä oli olemassa. Toivoimme keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen olevan aika lailla yhteinäistä tilaa. Ruokailutilan ja olohuoneen toivoimme sijoitettavan rinteen puolelle seinustalle, johon halusimme sekä ylä- että alakertaan lattiasta lähtevät suuret ikkunat. Lisäksi halusimme talon toiselle sivustalle parvekkeen, johon olisi käynti ruokailutilasta/olohuoneesta. Portaista meillä ei ollut mitään ehdotonta toivetta. Itse pidän suorista portaista, mutta kaartuminen alakerran puolelle ei haittaisi.

Asemakaava määrää, että rakennukset tulee olla joko rapattuja tai puuverhoiltuja. Alustavasti olemme miettineet puutaloa, lähinnä kustannussyistä, mutta tarkoituksena on leikitellä myös rapatulla pinnalla. Taloomme onkin tulossa myös rapattuja yksityiskohtia, joista lisää jossain vaiheessa kun suunnitelmat kokonaan selkiytyvät. Loppun muutama arkkitehdillemme näyttämä fiiliskuva meitä inspiroivista tiloista. Lähinnä niistä tulee ilmi valoisuus mitä haemme sekä tilojen muodot. Toiveena olisi viistoa tilaa myös sisätiloihin sekä paljon ikkunapintaa.

(kuvat Pinterest)

Share

Kommentit

Essi // Koti rakennetaan tunteella (Ei varmistettu) http://kotitunteella.blogspot.fi

Mä en kestä! Siis ihan kuin olisin omia ajatuksiani lukenut! Ja ollaankohan me saman miehen kanssa naimisissa? Mun miehen lenkkari ja kenkävalikoima on niin älytön, että ne ei mahdu minnekään. Ja joo sitä salibandy- ja lätkävarustetta löytyy kaikkialta... Meillä siis on myös tuo arkieteinen suunnitelmissa ja mahdollisesti kurasyöpöllä. Itsekään en haluaisi kuin pakon edestä laittaa sitä samaan tilaan kodinhoitotilan kanssa.

Ja kiitos tuosta kommentista eteisen näkymästä. Se selkeytti sen mikä minusta on vialla ensimmäisessä talotehtaan tekemässä pohjaluonnoksessa. Se on se näkymä. Tänään olenkin jo luonnostellut täysin uutta pohjaa siten, että sisäänkäynti olisi talon pitkällä sivulla, eli tien puolella. Tuntuu heti paremmalta. Mutta silti kaipaisin lisää näkemystä asiaan ja yritän käännyttää miestä arkkitehdille... Tuo teidän julkisivumateriaali kuulostaa myös loistavalta kompromissilta, voisi toimia meillekin.

Niin ja vielä. Meille tulee ehdottomasti myös lattiasta lähtevät korkeat ikkunat olohuoneeseen. Ja koska pidän kivitalojen tunnelmasta (ja jos ei sellaista saada) haluan ikkunat ilman listoja smyygeihin upotettuna. Tulee hieman jykevämpi fiilis :)

Vitsi mä odotan täällä teidän ekaa luonnosta ihan täpinöissä! Rakastan sitä varmasti!

Ps. Pakko sanoa, että tää Lilyn blogialusta ei ole kaikista lukija ja kommentointiystävällisin... Ottaa päähän noi isot mainokset ja se, että tämä ei muista minua vaan aina pitää kirjoitella kaikki yhteystiedot alusta alkaen...

koti rinteessä
KOTI RINTEESSÄ

No nythän nuo miehen jatkuvat menot selittyikin tuolla kakkosperheellä muutaman kilometrin päässä :)

Kiitos ikkunavinkistä, pitääpä ottaa tarkemmin selvää asiasta! Tuntuu, että illat venyy nykyään öiksi, kun on niin paljon selvitettävää ja suunniteltavaa. Eilen googlailin yhteen asti yöllä seinähanoista! ;)

Tehän voisitte pyytää arkkitehtiä käymään tontillanne ja katsoa mitä ajatuksia se hänessä herättää. Sehän ei vielä velvoita mihinkään ja vois antaa teille ihan uusia ideoita talon ja pohjan suhteen.

Ja juu nää mainokset täällä on vähän ikäviä. Halusin vain jotain uutta, kun blogspot on mulle ennestään tuttu ja olin kuullut Lilystä hyvää lähipiiriltä.

Kommentoi

Ladataan...