Keittiöhaaveilua

KOTI RINTEESSÄ

Yksi parhaista asioista rakennusprojektissamme tällä hetkellä on tulevat naapurit. Tonttiarvonnasta ei ole vierähtänyt kuin tovi ja tulevien naapureiden kanssa on jo perustettu facebook-ryhmä, jossa voi jakaa mieltä askarruttavia kysymyksiä ja ideoita rakentamiseen liittyen, lähetelty viestejä ja seurailtu toistemme rakennusblogeja. Ihan mahtavaa, että kaikki ovat samassa tilanteessa ja tässä opetellaan uusia juttuja yhdessä ja erikseen. On kiva seurata myös toisten suunnitelmia ja aivan yhtä jännittyneenä odotan heidänkin lopputuloksiaan talojen ja pihojen suhteen kuin omaani. Ihan kuin olisi hitusen myös toisten projekteissa mukana, vaikkei varsinaisesti olekaan.

Vierähtipä tällä viikolla yksi päiväkin parin tulevan naapurin kanssa jutustellen. Toisella heistä projekti on jo meitä paljon pidemmällä ja hänen keittiösuunnitelmiensa innoittamana aloin selailemaan keittiöesitteitä itsekin enemmän sillä silmällä. Toki talon sisustusta ja huoneita on tullut sisusteltua mielessä jo useampaan otteeseen, mutta tähän mennessä mitään konkreettista ei pintojen tai sisustusten suhteen olla tehty, vaan on yritetty pysyä vielä itse talossa ja sen suunnittelussa. Nyt kuitenkin, kun pohjakuvat alkavat olla valmiina ja tässä odotellaan 3D-kuvia, on aikaa hetki suunnitella pintoja ja sisustusta ennen talotehtaiden kilpailutusta.

Eli siis keittiöhaaveisiin. Keittiöstä meillä on tulossa todennäköisesti musta. Se miellyttää silmää molemmilla tällä hetkellä eniten ja vaikka se onkin ollut vähän trendiväri muutaman vuoden ajan niin uskon sen pysyvän valkoisen ohella ajattomana ja tyylikkäänä jatkossakin. Kaapistot haluan mattamustana, sillä korkeakiiltoiset kaapistot ei tunnu meidän jutulta mustana eikä valkoisenakaan. Tällä hetkellä meillä on mattavalkoiset kaapistot, joten musta väri tuntuu vaihtelulta ja lisäksi toivon ettei mustasta näkyisi samalla tavalla kaikki lika ja rasva, kuten valkoisesta. Niiltä, joilla on omakohtaista kokemusta mattamustasta keittiöstä, kuulisin mielelläni kommentteja käytännön kannalta. Näkyykö sormenjäljet ja onko helppo pitää puhtaana ym. Mattamustan lisäksi miellyttää selkeän yksinkertaiset, vetimettömät kaapistot.

Kokosin pienen kollaasin asioista, joista haaveilen keittiöömme ja kylläpäs tulikin mustavalkoista. Subway tiles tiililadonta suorakaiteen muotoisilla, valkoisilla laatoilla on ollut toiveenani välitilaan ja miksei suuremmallekin alueelle jo pitkään. Aikaisemmin olen miettinyt mustia, riippuvia valaisimia työskentelytason päälle, mutta nyt olen tykästynyt taittuviin versioihin, joita voi käännellä ja kohdistella mielensä mukaan. Induktiotasoissa miellyttää eniten kokomustat ilman niitä rinkulamerkintöjä keittoalueille. Ja liesituulettimissa eniten viehättää tuo putkilomalli, jonka ehdottomasti haluan mikäli sijoitamme liesituulettimen saarekkeen päälle. Tai toinen vaihtoehto on tuo piilotettu malli mikäli sijoitamme liesituulettimen seinän puolelle.

Tasoissa olen tykästynyt tällä hetkellä ohueen malliin. Ja koska mustalla tasolla keittiöstä tulisi ehkä liiankin musta niin tällä hetkellä mietinnässä on joko valkoinen tai muu vaaleahko, ohut taso. Alla muutama kuva keittiöistä, jotka voisivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja kun tulee aika lähteä kilpailuttamaan.

(Kvik/Mano Sera)

(Epoq/Integra)

(Kitzen)

Kokemuksia ja kommentteja yllä olevista keittiömerkeistä ja malleista otetaan ilomielin vastaan. Itselleni ainakin kaksi alinta on hieman tuntemattomampia ja etenkin laatu, kestävyys ja toimivuus kiinnostaisi.

Share

Kommentit

Essi // Koti rakennetaan tunteella (Ei varmistettu) http://kotitunteella.blogspot.fi

yhdyn ajatukseesi naapureista :)

Ja ihania keittiöitä! Itse olen niin paljon ajatellut sitä valkoista keittiötä, etten ole edes harkinnut muita. Se mattavalkoinen on houkuttanut, mutta teidän kokemukset sen puhtaanapidosta taisivat nyt karsia sen pois vaihtoehdoista. Meidän kiiltävästä keittiöstä olen pitänyt, mutta mietityttää, että jaksanko katsoa sitä taas seuraavat 10 vuotta. Välitilaa en ole vielä miettinyt. Nykyisessä keittiössä on lasi ja on toiminut loistavasti. Mutta ehkä uudessa keittiössä ei olekaan välitilaa? Pohditaan sitten kun pitää :) "Onneksi" ei itse olla vielä tuossa vaiheessa :D

koti rinteessä
KOTI RINTEESSÄ

Ei kannata vielä sulkea pois sitä mattavalkoista. Ehkä meillä on vaan sattunut huono laatu/materiaali/käsittely. Meillä on joku Topi-keittiöiden malli, joten kannattaa kysyä vielä josko löytyisi joku laadukkaampi vaihtoehto.

Keittiötä suunnitellessa vaikeinta on ehkä valinnan vaikeus. Vitsit kun voiskin tehdä vaikka kaksi erilaista keittiötä!:) Ja tietty budjetti ja siinä pysyminenkin hankaloittaa valintoja. Mutta tuo keittiö ilman välitilaa kuulostaa mielenkiintoiselta! Innolla odotan, kun pääsette keittiösuunnitelmiin asti! 

Heini/Koti7 (Ei varmistettu) http://kotiseitseman.blogspot.fi/

Me myös perustettiin tulevien naapurien kanssa heti Facebook-ryhmä ja siellä on vaihdettu ajatuksia ja samalla vähän tutustuttu. Hurraa nykyaika ja some-kulttuuri! Oikeesti todella kätevää.

Meilläkin on keittiösuunnitelmat nyt kovasti pinnalla ja taidetaan tehdäkin kaupat heti vuoden vaihtuessa. Useampi firma käytiin läpi ja päädyttiin tilaamaan keittiö HTH:lta, mattavalkoisena :)

koti rinteessä
KOTI RINTEESSÄ

Luinkin Heini postauksesi keittiösuunnitelmistanne ja tosi samanlaisia toiveita näytti olevan kuin meillä. Ne betonitasot olisi ihanat, mutta meillä betonia suunniteltu lattioihin  joten voisi olla jo vähän liikaa. Jään innolla seuraamaan teidän keittiön ja talon valmistumista! Teidän suunnitelmat kuulostaa niin hyviltä!! :)

Yks vaan (Ei varmistettu)

Me valittiin keittiön ovet vanhalla sinisellä, täysin valkoinen tai musta ei osunut meidän makuun ollenkaan. Ei siis menty trendien mukaan. Jokaisen pitää tehdä valintansa niin, että ne miellyttää myöhemminkin, kalliiksi tulee, jos uuteen taloon pitää heti ruveta tekemään remonttia.

Meillä on maalatut ovet ja niihin tulee naarmuja ja jälkiä, joita ei pesuaineilla saa poistettua aivan turhan herkästi, mikä on pettymys. Väriin ja tyyliin ollaan kyllä tyytyväisiä. Vaan olisi varmaan sittenkin pitänyt investoida niihin kalvo-oviin.

koti rinteessä
KOTI RINTEESSÄ

Joo ehdottomasti kannattaa tehdä valinnat ainakin isommissa hankinnoissa pitkällä tähtäimellä. Keittiö on sen verran kallis satsaus ettei ihan heti viittis laittaa uusiksi. Siksi onkin mielessä jotain ajatonta kuitenkin tämän päivän ilmeellä. 

Noista kalvo-ovistakin kuulee usein, ettei ne kalvot kestä kosteutta ja lämpöä, vaan lähtevät irtoilemaan. Jotkut on taas maalattujen ovien kannalla. Tiedä sitten mikä olisi paras vaihtoehto, kaikissa omat hyvät ja huolet puolensa! :)

Yks vaan (Ei varmistettu)

Ka. Aina sitä näköjään oppii uutta. Vai että kalvo-ovien kalvot ovat herkkiä kosteudelle ja lämmölle. Ei ne sitten olisi sopineet meidän keittiöön. Kokataan ja leivotaan nimittäin sen verran paljon. Keittiö ei ole meille mikään koriste - oli yksi niistä ainoista tiloista, joista ei tingitty vaikka kustannussyistä suunnitteluvaiheessa talosta karsittiinkin yli 30 neliömetriä pois. Kiitos tiedosta.

Kommentoi