Ladataan...

Helou, helou!

Mielenkiintoinen tilanne että MINÄ ehdin istua tietokoneelle ja kuunnella Youtubesta Kaija Koota luurit täysillä. Onko tää edes mun elämäni enää? :D Töissä aika menee mukavasti, kotona rytmit, raskausoireet ja remppa vie vapaa-ajan rippeet. Kyllä, meillä rempataan. Kiitos minun sinnikkyyteni ja oma-alotteellisuuden.

Kaikki lähti siitä kun halusin poistaa ne kuuluisat olohuoneen tapetit. Pian ilmoitin että haluan maalata eteisen. Tästä viikko pistin myyntiin (inhoamani) eteisen liukuovikaapiston. Sitten kun se meni totesin että seinä tarvii tapettia. Nyt meillä on lähes joka huoneessa värilastuja seinissä ja mulla on aivan järjetön konmari-kuuri. Kaikki lähtee ovesta melko helposti. Mummun viltit, purkit ja muistokamaa vaan valuu pihalle. Pistin ison osan kirpparille, olen jo 200e sillä saanut kun olen FB;ssä myynyt huonekaluista Riihimäen lasipurkkien väliltä kaikkea.

Olen tässä todennut että koska asuntomme on aika pieni  niin sellaiset isot, kookkaat säilytysjärjestelmät, kaapit ja vitriinit eivät ole tilan kannalta niitä ehkä ihan parhaita valintoja. Olen alkanut suosimaan avohyllyjä ja lipastoja, ainakin suunnitelmissani niitä on. Myös juurikin tavaran määrän minimointi mahdollistaa sen että säilytysjärjestelmäksi käy hyvin lipasto. Kuinka monta settiä petivaatteita sitä tarvii, entä pyyhkeitä? Minä päädyin siihen että 4 riittää : 4 kylpypyyhettä, 4 käsipyyhettä ja 4 petivaatesettiä. Ylimääräiset miljoona annoin ilmaiseksi roskalava ryhmässä sellaiselle joka niitä tarvitsi.

Tila ja avaruus mikä meillä nyt on tuon eteisenkaapin lähtemisen myötä muutti koko asunnon ilmettä myönteisesti. Kuka ei haluaisi tilavaa eteistä? Varsinkin koira ja lapsiperheessä sellainen tuntuu nyt luksukselta. Olen tyytyväinen vaikka mies vähän kitisee että joutuu kotonakin harjoittamaan remppamiehen ammattiaan. Minähän olisin innokas tekijä mutta mun työnjälki ei miellytä edes omaa silmääni :D

Kun yksi ilta revin taas yhden hyllyn matalaksi ja kirosin että mikä mua vaivaa, totesi mies että tuo on muru vaan sitä pesänrakennus viettiä. Helpottavaa kuulla, ehkä? Raskaus on vieläkin jotenkin epätodellinen ja pelottavakin asia tavallaan vaikka viikkoja on jo 15+. Vaikka raskaus on jo toinen joka on kaikkien ultrien yms. mukaan edennyt ihan niinkuin pitääkin. Kaipa se tästä, en ole hetkeen ollut taas neuvolassa niin olo on vähän hermostunut. Oireita on päivittäin ja päiväkohtaisesti vaihtelevia. Joten eipä tässä kai mitään.

Poika on oppinut nyt kiipeilemään sohville ja pöydille sekä kävelemään takaperin. Voi apua sitä menemistä, törmäilyä ja huutoa kun kävelläänkin päin jotain :D  Mies on laivalla joten olen yksin kotona. Ajattelin kittailla seiniä mutta emme ehtineet rautakauppaan. Joudun siis kuluttamaan iltani atsellen Netflixiä ;)

Kunnes jälleen kuullaan ..

-K

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mulla on pakkottava tarve tyhjätä kaappini kaikesta. Huonekalut, somisteet, tekstiilit.. kaikkea on lähtenyt jo kirpparille naurettavan alhaiseen hintaan sillä mulle iski syksyyn kuuluva pakollinen tarve tyhjätä vähän kaappeja ja luoda tilaa, mitä ei kuitenkaan sitten ikinä ole. Olen jo 30e tienannut pelkillä tuikuilla, somisteilla ja vessanpytyn kannella.

Mulle iskee aika usein tälläisiä ihme kohtauksia kun kaikki lähtee ja "ostan uuden tilalle" mutta kun se "uusi" ei meinaa ikinä sitten ilmestyä. On vähän kolkkoa meinaan kun puoliomaisuutta lähtee ovesta "uuden" tieltä mutta tilalle ei ikinä ilmaannu mitään. En tiedä mistä johtuu, ehkä ihan siitä että tämä nykyinen ei oikeasti miellytä eikä ole sopiva mutta en ikinä saa kyytiä Ikeaankaan :D Nyt olen jo sanonut että ensi kuussa mennään Ikeaan, saa nähdä tapahtuuko ;)

Sain muuten töissä kerrottua raskaudesta. Minut meinattiin laittaa päivän mittaiselle diabetes hoito kurssille jonka hinta oli 95e. Oppilaitoshan olisi sen kustantanut mutta minä en voinut olla mainitsematta että moinen panostus minuun ja minun koulutukseeni olisi hyvin lyhytaikainen koska jään alkuvuodesta äitiyslomalle. No eihän rehtori siitä mitään, oli ehkä jopa hyvillään kun "tuli puheeksi" ja sittemmin olen ollut paljon vapautuneempi töissä. Kun ei tarvi salailla. Kovin olen hyvinvoiva edelleen ja kaikki vauvalla hyvin. Mikäs tässä siis. Neuvolassa sanoivat että voin tulla sydänääniä kuuntelemaan jos epävarmuus iskee, ensi kuun lopulla olisi aika joten ehkä mä ritän odottaa ihan rauhassa sinne asti kuitenkin.

Nyt olen ollut kolme päivää saikulla pahan flunssan vuoksi. Ääni ei kulkenut ja olo oli tosi huono joten työterveys kirjoitti 3pv saikkua. En tykkää olla edes vähän räkäisenä töissä, sillä sillähän tauti vaan tarttuu muihin ja pitkittyy itsellä. Olen aika herkkä ottamaan saikkua aina kun oma olo siltä tuntuu ja varsinkin nyt tarkkailen oloani vieläkin huolellisemmin. Ettei sitten mitään tulisi.

Mun remppa ei edisty. Inhoan tuota tapetin repimistä! Mutta pakko jatkaa loppuun asti kun kerta aloitinkin. Tuleva värikin jo vaihtui tummansavunharmaasta vaaleaan, sillä kyllähän se vaalea on varmempi valinta tälläiselle tuuliviirille. Ja tummaahan ei enää niin vaan peitelläkkään. Lopputuloksesta, siis seinästä ja sisustuksesta tulee kyllä tosi kiva vaikka aikaa, aikaa ja aikaa se viekin. Mutta ehkä pikku fiksailulla tästä saadaan vielä nätti koti 4hlö ja koiralle joksikin aikaa. Ehkä?

Kelan kanssa on tapeltu kaikenmaailan lippujen ja lappujen kanssa. Ensin puuttui pojan hoitajan työsoppari, sitten joustavasta hoitorahasta puuttui todistus työajasta. Kun todistuksen pistin niin Kelapa hoksasi että olin kerran ollut 39min ylitöissä  (oli siis piiiitkä lista missä luki monen kuukauden ajalla vain 30h ja yhdessä 30,39h..) ja nyt vaikka viikkotunti määräni on tasan 30h en saa hoitorahaa koska heidän mielestään tuntimääräni on 30,39h tämän yhden ylityöpäivän vuoksi. Entinen rehtori maksoi ylityöt aikana joten en saanut rahallisesti tuosta mitään. Joten kiitosta Kela. Nyt ku lastenhoidon tuet on tapeltu läpi niin alan tappelemaan hoitorahasta. Sinne on pistetty jos jonkinmoista lomaketta, viestiä ja todistusta, Nykyään pelästyn kun puhelin ilmoittaa että kelasta tullut uusi viesti, kun ei jaksaisi tapella.. Sinänsä tälläinen vääntö tuntuu turhalta sillä jään oikeasti äitiyslomalle tammikuussa eikä me varmaan kumminkaan pidetä lastenhoitajaa pojalla. Summa mitä hän siitä saisi olisi olematon ja lisäksi minä en saisi kotihoidontukea vaikka olisin kokoajan kotona. Tuntuu turhalta mutta pakko kai saatana tapella kynsin hampain joka pennistä mitkä itselle kuuluu. On se niin väärin.

Nyt ei auta muu kun pistää kebabbia tilaukseen sillä mulla on kokoajan ihan hirvee nälkä eikä ole kyllä voimia tehdä mitään. Pojalle nyt on ihan kotiruokaa mutta itselle ei siitä riitä. Kauppaan pitäisi päästä tänään onneksi kun on tilipäivä miehellä. Joskos sitä huomenna tekis jotain kotigurmeeta jälleen.

Näkymättömiin ystävänne

-K

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kirjoittaminen on ollut hivenen heikolla tasolla. Tuntuu että kellosta loppuu aika ja vaikka ideoita kirjoituksiin olisi paljonkin niin en ehdi istahtaa alas kirjoittamaan. No ehkäpä se tästä tasoittuu vielä :)

Meillä oli eilen kavereiden 25-v juhlat Tampereella. Olimme sopineet että poika on mummulassa yötä. Yöreissu oli pojan ensimmäinen yksin tehtävä reissu eikä meillä rehellisesti ollut siihen kovin suurta luottoa sillä pojalla on todella paha vierastamisvaihe päällä ja äidin lahkeessa roikkuminen kävisi jo toiselle päivätyöstä. Poika vierastaa tuttuja ihmisiä ihan hirveästi, myös mummia ja vaaria mutta oletan että tämäkin vaihe helpottaa joskus. Mutta tosiaan, luottoa ei meillä miehen kanssa ollut paljoakaan.

Ilta oli tosi hauska enkä minä ainakaan ikävöinyt poikaa mitenkään suhteettomasti. Oli kiva olla kavereiden kanssa ja puhua välillä muustakin kuin Robinista, vaipanvaihdoista, lenkkareista ja vastaavasta. Tulimme kotiin 1.00 ja jäimme katselemaan telkkua. Puhelin soi 1.36 ja pojan kummitäti/hoitaja soitti itkien että voiko hän tuoda pojan kotiin kun ei poika rauhoitu ja itkee vaan. Tottakai saa tuoda, ei me vaadita että nyt olisi ihan pakko pitää. Poika oli kotona hieman ennen kahta.

Päivä oli muuten mennyt kuulemma hyvin mutta illalla poika ei ollut rauhoittunut ja vierastanut mummia ja mummin sylissä rauhoittumista. Kummitäti kun oli tuttu niin hänen syli oli sitten kelvannut ja niin oli homma lyöty hänelle. Olen asiasta hieman ärsyyntynyt mutta joo ymmärrän. Kun lapsi huusi ja huusi ja nukkui vain vartin pätkiä välillä oli tädin muutekin flunssainen olemus antanut periksi ja hän soitti että tuo lapsen kotiin. Minusta päätös oli ihan hyvä  vai mitä mieltä te olette : olisiko pojan pitänyt antaa olla koko yön vaan hoidossa huudosta viis? Ja painotan että kun poika huutaa hän todellakin huutaa, huutaa ja huutaa. Jopa niin paljon että ripulit tulee housuun ja yliväsmys iskee ja mistään ei tulee mitään.

Minä osasin odottaa tätä, mies myöskin. Kun olimme pojan kanssa Porissa ei poika nukkunut hyvin vaikka olin vieressä. Vierastusvaihe oli silloin puhkeamassa ja voi että sitä surun ja jännityksen määrää mitä reissulla oli. Mietin myös että pitääkö minun vain katsoa peiliin ja todeta että mikset ole antanut yökylään aiemmin? Toisaalta ajattelen että olisi ehkä pitänyt ja toisaalta taas että kotonahan me ollaan oltu muutenkin kaikki viikonloput ja meidän nk. parisuhde-aika kiteytyy iltoihin aika kivasti. En ole vain kokenut tarvetta joten mitäs sitä nyt syyllistä itsestäänkään leipomaan.

Yleensähän nämä tämmöiset vaiheet ja niiden pahenemiset ovat yhteydessä muutoksiin. Kuten esim, minun töiden alku on selvästi tehnyt pojasta vielä enemmän takertuvaisen ja itkuisen. Myönnän myös että rutiinit ts. ulkoilut, ruokailut etc hakevat nyt uutta paikkaansa joka lisää varmasti pahaa oloa. Lisäksi pojalle pukkaa flunssaa että voisi sanoa että ajankohta ei ollut kauhean sopiva mutta no. Kokeiltiin eikä nyt vain heti onnistunut.

Onko teillä jotain vinkkejä miten voisin helpottaa lapsen oloa? Tämä kiukuttelen äidille 24/7 vaihe on aika .. no, paskamainen?

Tuumaillen

-K

Share

Pages