Ladataan...
KOTISMI

 

Heräsin yöllä pohtimaan blogin kirjoittamisen motiiveja. Tai oikeastaan nostin taaperon keskeen ja sorruin tuttuun itsekritiikkiin kesken yöunien. Miten se onkin niin, että keskellä yötä ajatukset lähtevät helposti villille laukalle ja yleensä nämä ratsuretket on tumman sävytteisiä. Unisin silmin mietin, onko kirjoittamisessa mitään järkeä. Inho valtasi kropan päästä varpaisiin. Miksi kirjoitan elämästäni julkisesti? Perheeni elämästä! Ja ketä kiinnostaa? Vaikka teksteihin pääseekin vain murto-osa elämästämme, onko sekin liikaa?

Olen aina vieroksunut pintaliito blogeja. Blogeja joissa korostetaan elämän ihanuutta, siloitellaan ja näytetään ainoastaan kiillotettua pintaa. Blogeja, joita ohjaa kaupallisuus. Blogeja, joita me tavikset luemme kuolaten kuin Pavlovin koirat kellon kuullessaan. Näistä näyteikkunoista saamme palan täydellistä elämää. Tällaisiin blogeihin eksyessäni jään aina pohtimaan, mitä törkyä pinnan alla kuplii. Vai onko mahdollista, että siellä ei kuplikkaan yhtään mitään. Enkä voi olla miettimättä, olenko itse sortunut tällaiseen. Entä jos joku ajattelee samaa lukiessani minun tekstejäni? Väsymyksen lisäksi tuli vähän etova olo. Onko bloggaaminen nykymaailman uusi narsismin muoto, missä jokainen tykkäys ja lukimäärät pönkittävät kirjoittajan egoa?  

 

Pohdin blogin aloittamista vuosia. Kaipasin kovasti realismia. Kuvauksia elävästä elämästä. Nyt pohdin, onko tämä sitä? Kirjoitan aiheista, jotka minua itseäni kiinnostavat myös toisten bloggaajien teksteissä. Jaan kotikaupunkini savolaista ilosanomaa koko maailmalle, kerron vauhdikkaasta arjesta taaperon vanhempana ja pyrin jakamaan vinkkejä muille väsyneille vanhemmille. Samalla pääsen purkamaan omia tuntojani ja prosessoimaan vanhemmuuden kaoottisuutta. Välillä tekstien aiheeksi hyppää asuntoprojekti. Projekti on keskiössä elämässämme ja sisustaminen sattuu olemaan yksi lempiasioista. Toki sekaan mahtuu paljon muutakin. Eikä blogini ole pätkääkään kaupallinen. Mutta olenko itsekeskeinen, kirjoittaessani tästä kaikesta? Sitä jään tänne pohtimaan.

Painiiko kukaan muu tällaisten ajatusten kanssa? Vai olenko se minä vain.   

 

Ladataan...
KOTISMI

Viime viikkoina meno on mennyt eläimelliseksi täällä Savossa. Olemme harrastaneet kotimaanmatkailua omalla kylällä. Erilaisilla kokoonpanoilla ollaan eksytty paikkoihin, joihin kaikkiin on sattunut kotieläinpiha. Annan nyt kolme kesäistä menovinkkiä lapsiperheille Kuopiossa (sopii myös lapsenmielisille aikuisille). Kaikki vinkit sisältävät siis tavalla tai toisella eläimellistä menoa.

 

Sisävesiristeily ja vierailu Alahovin viinitilalla
Olimme aiemmin vierailleet Alahovin tilalla elämässä ennen lasta, mutta viinitilaristeily osoittautui myös huippu kokemukseksi lasten kanssa. Tällä retkellä on hupia niin lapsille kuin aikuisillekin. Mikä olisikaan sen mukavampaa aurinkoisena kesäpäivänä, kuin hypätä satamassa sisävesiristeilijään ja hurauttaa läheiselle viinitilalle alle puolessa tunnissa. Puolisen tuntia on oikein sopiva aika risteillä vilkkaan taaperon kanssa. Ipanat kirmasivat pitkin paatin käytävää ja napostelivat torilta mukaan napattuja herneitä. Alahovin päässä meitä odotti pieni kävelymatka itse viinituvalle. Matka taittui rattoisasti ihastellen ja kauhistellen erilaisia eläimiä. Oli ankkoja, ylämaankarjaa, villisikoja, kanoja ja fasaaneja. Perillä tuvalla kissa ja iso läjä keppihevosia.

Retken kruunasi viinitilan ravintola ja myymälä, missä aikuiset pääsivät maistelemaan tilan omia tuotteita (vahva suositus mansikka skumpalle) ja hankkimaan viemisiä kotiin. Pihapiirissä on kymmenittäin pöytäryhmiä, lapsille leikkimökki ja esterata keppiheppailijoille. Vietimme tilalla 2,5 tuntia, mikä oli oikein sopivan mittainen visiitti kahden taaperon kanssa. Varaa kuitenkin matkaan hyttysmyrkky, jos suuntaat tilalle ilta-aikaan etkä tahdo palata kaupunkiin itseäsi raapien. Meiltä se jäi kotiin. Ja jos et tahdo yhdistää retkeen risteily osuutta, tilalle pääsee myös teitse.

 

 

Kuopion eläinpuisto
Vehmasmäessä sijaitsevassa juuri uusitussa Kuopion eläinpuistossa kävimme ihastelemaan eläimiä ankoista laamoihin. Tämä kotieläinpiha on minulle tuttu paikka omasta lapsuudesta, mutta nyt paikka oli kokenut virkistävän kasvojen kohotuksen. Eläinpuistoon kertyy matkaa torilta 20km  ja Kuopion suosituimmalta ostarilta Matkuksesta vain kymmenisen kilometriä. Ruuhka-aikaankaan paikat eivät mene tukkoon, sillä tilukset ovat suuret. Pihamaalta löytyy kymmenittäin erilaisia eläimiä, traktorinäyttely, v

altava hiekkalaatikko, riippumattoja, kahvio ja asiakkaiden vapaassa käytössä olevia grillikatoksia. Taaperon suosikiksi osoittautuivat miniatyyrihevoset ja traktorit, kun taas mamma rakastui laamaan. Päädyin hankkimaan eläinpuistoon kausikortin. Yhden päivän lipun hinnan ja kausikortin erotus oli vain vaivaiset 5€. Taapero pääsee pihapiiriin vielä tämän kauden maksutta. Eli tänä kesänä pyörähdetään eläinpuistossa kerta jos toinenkin.

 

 

Konttilan tila Puijolla
Konttilan tila sijaitsee keskellä Puijon ulkoilualuetta. Tilalla on kiva piipahtaa lenkin lomassa tai ihan vaan asioikseen. Perille pääsee autolla, mutta meidän perinteisiin kuuluu hurauttaa auto Puijon tornin juurelle ja reippailla taapero selässä kilometrin mittainen matka tilalle. Rattaidenkin kanssa tämä reitti luonnistuu. Testattu on. Vanhassa savolaistorpassa pyörii ympäri vuoden ulkoilu- ja latukahvila sekä kotieläinpiha. Torpan tallissa asustaa lampaita, kanoja, kukko ja hevonen. Kahvilan asiakkaille pihapiiri on avoinna lähes jokaisena vuoden päivänä. Tarjolla on kotitekoisia leivonnaisia, opastusta retkeilyreitteihin ja heppa-ajeluja kauniissa miljöössä.

 

Ladataan...
KOTISMI

Tomi Kontion kirjoittama ja Elina Warstan ihanasti kuvittama Koira nimeltä Kissa on hieman erilainen tarina ystävyydestä. 

 

Taas yksi kompastuskivi perheen perustamista pohtiville: ystävyys loppuu ja toverit kaikkoavat ähisevän sinappitykin saavuttua talouteen. Vauva-aika on mittari ystävyydelle, mutta se voi osottautua myös ystävyyttä vahvistavaksi tekijäksi.

Vauvat on tylsiä. Ja niiden äidit ne vasta tylsiä ovatkin! Synnytystä seuraavat kuukaudet varmasti paskinta seuraa, mitä maa päällään kantaa. Puhuvat vain äitikieltä. Pääroolissa kakka, maito ja kroonistunut väsymys. Vauvakupla ei puhkea vaikka sitä tikarilla iskisi. Koitappa siinä sitten käydä ystävien ja aikuisten välistä järkevää keskustelua. Onneksi tämä elämänvaihe on (suhteellisen nopeasti) ohimenevä. Jos toverit rinnalla jaksavat sinnitellä vauva-ajan yli, niin valtaosassa tapauksista vanha ystävä palaa MELKEIN samaksi ihmiseksi kuin ennen laitoksella pyörähtämistä. Ihminen voi olla sama, mutta mukanaan sillä on uusi peräpukama.  

Kun oma lapsi on päässyt vauhdikkaaseen taaperon ikään, olen viimeistään ymmärtänyt vauva-ajan tylsyydeen. Nyytit nukkuvat, syövät ja kakkivat. Niitä tuijotetaan. Tai vanhemmat tuijottavat taukoamatta. Ja mummot nuuskivat. Mutta eihän vauvoista oikeasti seuraa ole. Kun lapsemme syntyi, en odottanut ihmisten liekehtivän hänen ympärillään ja saavan vauvakuumetta yhdellä nuuskaisulla. En pitänyt kirjaa ihmisistä, jotka eivät ottaneet kimpalettamme syliin tai nuuskineet vauvan “tuoksua”. Olen myös tullut siihen tulokseen, että tuo vauvan tuoksu on erinäisten eritteiden yhdistelmä. Puklua, kakkaa, maitoa, rähmää, äidin kylvyn tarvetta... You name it!

Ja takaisin itse aiheesen. Ennen perheen perustamista pelkäsin lapsen karkoittavan ystävät läheltä ja viilentävän välejä. Faktahan on, että lapset yhdistävät lapsellisia, mutta vain murto-osa ystävistämme oli samassa elämäntilanteessa. Odotusaikana jätin mielessäni jäähyväisiä entiselle elämälleni sekä ystävilleni. Arvelin, että vauvan myötä saamme lähteä etsimään uusia ihmissuhteita läheisen leikkipuiston hiekkalaatikon laidalta. Huoli osottautui aivan turhaksi. Ilokseni voin todeta jokaisen ystävyyssuhteen syventyneen ja tiivistyneen lapsen myötä. Vesseli on hurmannut läheisemme ja ystävämme ovat aidosti kiinnostuneita myös perhe-elämästämme. Minulle ei ole kertaakaan tullut tunne, että lapsi olisi tiellä. Totta kai välillä lapsi jätetään kotiin ja otetaan aikaa aikuisten kesken, mutta koen että taaperomme on tervetullut jokaisen ystävämme kotiin ja kahvihetkeen. Lapsen myötä ovet ovat avautuneet uusiin paikkoihin. Lapsen verukkeella on helppo lähteä Lintsille, HopLoppiin, eläinpuistoon ja muihin lasten rymypaikkoihin, joihin olisi ollut aikoinaan himppu nolo mennä pelkästään aikuisten kesken. Lapsi voi olla myös piritysruiske ystävyydelle! Kaiken hyvän lisäksi lapsi on tuonut tullessaan kymmenittäin uusia tuttavia, kavereita ja ystäviä.

OODI YSTÄVYYDELLE!

 

 

 

 

Ladataan...
KOTISMI

 

Kuusikulmaiset laatat. Niitä on saatava! Tuo huuto kuului päässäni, kun näin kyseisten laattojen tekevän paluuta. Minulla on hatara muistikuva mummolan kylpyhuoneen lattiasta, joka oli aikoinaan pinnoitettu retron ruskeilla kuusikulmaisilla laatoilla. Rakastan laatan muotoa. Se on ajaton, mutta kaukana tylsästä.

Ei varmaan ole vaikea arvata, mistä tulevan kodin märkätilojen suunnittelu lähti liikkenteeseen. Painotin sisustussuunnittelijalle, että noita laattoja olisi saatava hinnalla millä hyvänsä johonkin märkätilan nurkkaan. Budjetin vuoksi olin alkuun visioinut laatan suihkun taakse tehosteseinäksi. Onneksi suunnittelijamme oli laatinut aivan uudenlaisen ehdotelman kylpyhuoneeseen, missä kuusikulmaiset laatat saivat arvoisensa paikan lattialla.

Ensimmäisessä suunnitelmassa alakerran WC poikkesi kylpyhuoneen materiaalivalinnoista. Tahdon selkeitä linjoja ja yhtenäisyyttä, joten lopulta märkätiloihin päädyttiin valitsemaan samat materiaalit. Lattioihin valittiin kuusikulmainen laatta harmaana, minkä sävyä ei ole vielä lyöty lukkoon. Luulen, että päädymme vaaleanharmaaseen sävyyn, mikä ei näy yläpuolen kuvassa. Seinät ladotaan isohkoilla suorakulmion mallisilla laatoilla. Seinälaattojen väri tulee olemaan valkoinen. Yhtenäisen linjan takaamiseksi kaikki kodin laatat tilataan mattana ja lähes kaikki taitavat olla samasta laattasarjasta.

Olen haaveillut nykyisen kotimme keittiöremontista jo pidemmän aikaa, mutta nyt pääsen toteuttamaan keittiön uuteen kotiimme. Aikojen saatossa keittiön välitilan laatoista, ladonnasta ja sauma-aineen sävystä on muodostunut selkeä visio. Myös tämä laattaratkaisu oli ehdoton lähtökohta keittiön suunnitteluun. Kodissamme on menty laatat ja rappuset edellä. Laattoja tulee olemaan suhteessa neliöihin paljon, sillä alakerran lattia on kokonaisuudessaan laatalla. Myös portaikon pinnoite tulee olemaan kaikista rakentajan tarjoamista vaihtoehdoista poikkeava. Näistä lisää tuonnempana...





 

Ladataan...
KOTISMI

Palasimme juuri Italian lomalta. Tai oikeastaan matkaamme parhaillaan moottoritiellä kohti Savoa. Vietimme lomaa ihanalla pienellä Procidan saarella ja rosoisessa Napolissa. Paikkoina kumpikin tekivät vaikutuksen ja ihastuttivat erilaisuudella. Napoli on rujo ja joku voisi kuvata kaupunkia jopa nuhjuiseksi. Napoli on kuitenkin karulla tavalla kaunis kulttuurin kehto. Procida taas on saari suoraan turistikojujen postikorteista. Piskuinen ja värikäs saari Napolin kyljessä, mitä turismi ei ole vielä päässyt raiskaamaan. Procidasta heitimme lounasretken viereiselle Ischian saarelle, mistä oli ihana palata nopsaan takaisin omalle pikkuiselle kotisaarelle.

 

 

 

Ladataan...
KOTISMI

MUST lista matkalle:
matkarattaat
kantoreppu
tutit & pullo
matkasyöttötuoli
smoothiepusseja
töräyttelyä estäviä korkkeja
välipalapatukoitakeksejä
raksuja
rusinoita
nousuun ja laskuun kauramaitoa
viihdykettä (kirjoja, leluja, elektroniikkaa)
kosteuspyyhkeitä jättipakkaus
vaippapaketti
nestemäinen särkylääke (käsimatkatavaroihin)
Herra Hakkaraiset (ulkomailta näitä ei saa)
hätävaraksi pikapuuroa
pyykinpesuainetta (nyrkkipyykiltä ei voi välttyä)
läjä vaatteita
tarvittaessa aurinkorasva ja UV-uikkari
VANHEMMILLE RUTKASTI RENTOA REISSUMIELTÄ JA PITKÄÄ PINNAA

 

 

Eli tavaraa riittää. Ja uskokaa tai älkää, viikon reissulle on lähdössä kolme henkeä yhden rinkan voimin. Tai tämä olisi ainakin tavoitteena. Kun lapsen romppeet on ahdettu rinkkaan, saa vanhemmat karsia omista läjistään muutaman artikkelin pois. Enää kotiin palatessa rinkasta ei löydy käyttämättä jääneitä lomavaatteita tai täysiä purnukoita kosmetiikkaa. Olemme kuitenkin todenneet, että lapsen, rattaiden, kantorepun ja käsimatkatavaroiden lisäksi yksi rinkka on kahta kätevämpi.

Muutaman ulkomaanmatkan ja lukemattomien kotimaanmatkojen kokemuksella pakkaamiseen on muodostunut rutiini. Lentomatkustamisesta on tehty helppoa lapsiperheille. Käsimatkatavaroissa saa kuljettaa lasten ruokia kuten maitoa ja soseita. Matkarattaat voi laittaa maksutta ruumaan (kokemusta Finnairista ja Norwegianista). Hankimme aikoinaan matkustustarkoitukseen käytetyt matkarattaat. Tiesimme, että lentoja olisi luvassa ja jokainen lentokentällä aikaa viettänyt tietää, miten matkatavaroita käsitellään. Ei silkkihansikkain. Näin jokaisen lennon jälkeen ei tarvitse jännittää kalliiden rattaiden saapuvan linjastoa pitkin tuhannen pi**un päreinä. Sujautamme rattaat jätesäkkiin/kentältä saataviin suojapusseihin (aina näitä ei ole saatavilla, joten suosittelen varaamaan mukaan oman jätesäkin). Rattaiden kanssa samaan säkkiin saa näppärästi vaippapaketin ja tarvittaessa muitakin tykötarpeita. Emme ota rattaita koskaan portille saakka. Kentällä käytämme kantoreppua tai lentokentän omia rattaita.

Lennolle pakataan paljon viihdykettä ja naposteltavaa, minkä turvin aikaa saadaan kulumaan. Tiukan paikan tullen turvaudutaan surutta myös aateekoohon eli taaperomme näppää padiltä auki lempi sovelluksensa: Pikku Kakkosen. Olen niitä äitejä, joiden mielestä lentokoneessa lapsen tyytyväisenä pitämiseen on kaikki keinot sallittu. Ja sitten toki toivotaan, että taapero malttaisi nukkua osan lennosta…

Paineenvaihtelua lapsen korvissa voi helpottaa imulla. Nousussa ja laskussa lapselle tissi, tuti tai tutipullo suuhun. Tällä vinkillä olemme selvinneet jokaisen nousun ja laskun ilman itkua. Korvikemaidosta luovuttua pienet kauramaitotetrat kierrettävällä korkilla ovat osoittautuneet tähän tarkoitukseen mainioiksi. Pakkaan aina yhden käsimatkatavaroihin ja yhden rinkkaan paluumatkaa varten.

Eväiden pakkaamisessa olen höllännyt matka matkalta. Pääperiaatteeksi olen ottanut, että rinkasta tulee löytyä muutaman päivän välipalat ja käsimatkatavaroista matkustuspäivän eväät. Näin ei tarvitse olla heti höntyämässä paikallisen marketin tarjontaa koluamaan. Olen oivaltanut, että maan joka kolkassa syntyy lapsia. Taaperomme lailla myös he syövät. Ainakin Euroopassa markettien lastenruoka tarjonta on osoittautunut loistavaksi. Syöttötuolin löytäminen taas ei ole mikään itsestäänselvyys. Pieneen tilaan pakattava matkasyöttötuoli (meillä Sack'n Seat) on osottautunut hyväksi hankinnaksi.  

 

Ja ei kun rohkeasti reissaamaan bebejen ja taaperoiden kanssa! Jaan auliisti lisää vinkkeä niitä janoaville!

 

Ladataan...
KOTISMI

 

Heti kärkeen todettakoon, etten ole kantavana. En ole millään muotoa valmis toiseen lapseen, raskauteen tai synnytykseen. Olen äärimmäisen helpottunut, että odotusaika ja synnytys ovat kaukana takanapäin. Viikon sisään sattuneet neuvolakäynti sekä kolmekymppisille naisille tehtävä joukkoseulonta laukaisivat kuitenkin voimakkaita muistoja. Enää tästä olisi puuttunut kutsu ällöttävään sokerirasitukseen. Maatessani haarat levällään terveyskeskuksen aneemisessa huoneessa meinasi taju lähteä, kun muistot raskaudesta ja synnytyksestä vyöryivät taas väistämättömästi mieleen.

Jostain käsittämättömästä syystä kärsin synnytyspelosta jo kauan ennen jälkikasvusta haaveilemista. Tavallaan en koskaan edes haaveillut perheen perustamisesta ja yksi syy siihen oli synnytyspelko. Ajatus vatsassa kasvavasta vauvasta, istukasta, napanuorasta synnytyksestä ja kaikesta siihen liittyvästä jotenkin etoi minua. Arastelen kaikkia lääkärikäyntejä ja toimenpiteitä. Tiesin, että odotuksen myötä näitä olisi luvassa. Pitkään kärsin kovasta piikkikammosta. Raskauden myötä piikkikammon terävin kärki taittui, koska odotusaikana teekoon labrasta tuli kuin toinen olohuone.

Raskautumisen myötä synnytyspelko sai uusia muotoja ja siihen kytkeytyi uusia pelon kohteita. Enää päällimmäisenä ei ollutkaan ne asiat, jotka aikaisemmin aiheuttivat pelkoa. Odotukseen liittyvät asiat eivät olleet etovia (ellei neljän kuukauden mittaista ympärivuorokautista pahoinvointi lasketa). Niistä tuli luonnollisia. Pelkäsin kuitenkin lapsen puolesta, pelkäsin itseni puolesta, pelkäsin sattuvan jotain, pelkäsin kontrollin menettämistä, pelkäsin tuntematonta ja pelkäsin kipua. Synnytys on mystinen tapahtuma. Kaikki kokevat sen eri tavoin ja kaikilla homma etenee omia uria pitkin. Synnytystä jos mitä ei voi ennustaa ja se juuri tekee asiasta karmean.

Pelko loi ahdistusta ja varjosti odotusta. Ajoittain raskauden mukanaan tuoma pahoinvointi, päänsärky ja väsymys yhdistettynä pelkoon oli uuvuttavaa. Hakeuduin pelkopolin asiakkaaksi sekä ensisynnyttäjien vertaisryhmään. Käsittelin pelkoa hankkimalla tietoa ja keskustelemalla. Halusin kuulla kamalimmatkin synnytyskertomukset. Pakotin itseni katsomaan tositeevee-sarjojen synnytykset, mitkä olin aiemmin kuitannut kanavan vaihdolla. Ahmin itseeni tietoa niin paljon, että koin olevani valmis lähes kaikkeen mitä eteen tuodaan. En kuitenkaan ollut.

Kun synnytys lopulta käynnistyi ja eteni loppua kohti raketin lailla, en ollut lainkaan valmis tulevaan koitokseen. Olin kyllä tiedostanut sukurasitteena kulkevan riskin syöksysynnytykseen, mutta en arvannut sen iskevän omalle kohdalle. Synnytyksen käynnistyessä olin jo sairaalassa kanyloituna antibioottitippaan. Olin täysin vakuuttunut, että tulisin saamaan kaiken toivomani kivunlievityksen. Olinhan jo valmiina lievityksen lähteellä, kanyyli kädessä ja napin painalluksen päässä kätilöstä. Toisin kävi. Kun kätilö ilmoitti, ettei aikaa epiduraaliin tai edes spinaaliin enää olisi ja ohjasi naamani ilokaasu maskille, parahdin: “Ei helvetti minä arvasin tämän!!”. Arvasinpa hyvinkin, mutta se ei tarkoittanut sitä, että olisin ollut siihen millään muotoa valmis. Imin ilokaasua henkeni edestä ja huusin maskiin, kun katsoin anestesialääkärin loittonevaa selkää. Kätilön napakat ohjeet saivat kuitenkin ymmärtämään ettei paniikille ollut sijaa. Paniikin sijaan oli ponnistettava.

Syöksysynnytyksessä on puolensa. Kaikki on nopeasti ohi. Niin nopeasti, että synnytyskertomukseeni on jäänyt paljon tyhjiä aukkoja ja tuore isä oli myöhästyä poikansa ensiparkaisulta. Jälkikäteen sain kuulla, että tällaisissa synnytyksissä kätilökin saa tehdä töitä pysyäkseen tahdissa mukana. Siinä ei paljon ennätä kelloa vilkuilemaan tai kirjaamaan eri vaiheiden (minimaalisen lyhyitä) kestoja. Synnytyksen jälkeen pää oli aivan turta. Vaikka kroppa pysyi mukana tahdissa, pää jäi laahaamaan. Seuraavat vuorokaudet synnytyksestä menivät toipuessa eräänlaisesta shokista.

Lapseni odotusaika ja synnytys meni tavallaan nappiin ja tavallaan ei. Lopputuotteena on terve lapsi ja vain hieman traumatisoitunut äiti. Kokemuksena sekä odotus että synnytys olivat hurjia, eivätkä taittaneet pelkoani synnytystä kohtaan. Synnytyksen jälkeen olin äärimmäisen onnellinen ja huojentunut siitä, että kestin koko paketin. Olin suunnattoman ylpeä itsestäni. Nyt minulla on lapsi. Minun ei välttämättä tarvitse enää koskaan kokea tuota uudestaan.

 

LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN!



 

Pages