Ladataan...
Kotona Keniassa

Lupasin viime kerralla, että kirjoitan seuraavaksi kokemuksistani kenialaisessa terveydenhuollossa. Minun täytyy nyt hieman ottaa sanojani takaisin. Ajattelin, että kun hoitajien lakko loppuu, kirjoitan tuoreista kokemuksista aiempien kokemusten kera. Totesin, että jos kirjoitan seuraavan kerran lakon loputtua, siihen saattaa mennä vielä jokunen tovi. Hoitajien lakko on nyt kestänyt siis nelisen kuukautta, eikä neuvottelut ole edenneet siihen malliin, että lakon loppu olisi näkyvissä.

Suomalaiseen pedanttiseen aikakäsitteeseen tottuneelle kenialainen aikakäsite on kovin erilainen. Esimerkiksi jos on sovittuna tapaaminen ystävien kanssa kello kaksi iltapäivällä, ei ole mitenkään tavatonta, että vielä kolmeltakaan kaikki eivät ole saapuneet paikalle. Tai jos syntymäpäiväjuhlien kutsuun on laitettu alkamisajaksi 11, niin suurin osa vieraista saapuu paikalle lounasaikaan eli yhden, kahden maissa. 

Suomessa ajatellaan, että saapuminen ajoissa paikalle osoittaa kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan ja myöhästyminen (ilman hyvää syytä ja etukäteen ilmoittamista) on epäkunnioittavaa ja itsekästä.

Keniassa ajatellaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Jos matkalla tapaa esimerkiksi ystävän tai sukulaisen, olisi epäkohteliasta olla vaihtamatta kuulumisia ja siihen yleensä menee enemmän kuin viisi minuuttia. Täällä riittää enemmän myös kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa matkan kestoon. Sade muuttaa monet tiet mutavelliksi, mikä tietysti hidastaa matkaa. Moottoritiellä oleva onnettomuus ruuhkauttaa liikenteen armottomasti jopa tunneiksi eikä kiertoteitä välttämättä ole. Jos presidentti tai muu korkea virkamies sattuu olemaan lähettyvillä, niin liikenne saatetaan pysäyttää heidän sujuvan etenemisen takaamiseksi. Näin vaalien alla mielenosoituksia järjestetään harva se päivä eri tahojen toimesta ja ne vaikuttavat oleellisesti liikenteeseen. Joskus mielenosoitukset äityvät väkivaltaisiksi ja poliisit joutuvat esim.kyynelkaasulla väkijoukkoja hajottamaan. Ei niillä alueilla parane tai saa silloin pahemmin ajella. 

Tottuminen kenialaiseen aikakäsitteeseen on vienyt paljon aikaa, enkä vieläkään ihan täysin siihen ole tottunut. Kun meille tulee ystäviä Suomesta kylään, he ovat pääsääntöisesti ihastuneet kenialaiseen rentoon elämänmenoon. Mutta samalla he sanovat, että voisi olla aika stressaavaa elää arkea täällä, kaikkien myöhästymisten ja odotteluiden sekä muuttuvien tekijöiden kanssa. Samankaltaisia ajatuksia minullakin varsinkin alussa oli. Etenkin virastoasioiden hoitaminen vie tuhottoman paljon aikaa. Saa olla tyytyväinen jos yhden virastoasian saa päivässä hoidettua.

Kaupassa asioiminen voi olla sujuvaa ja nopeaakin. Jos siellä ei ole montaa ihmistä, kassakoneen käyttäjällä ei tulee ongelmia, sähköt eivät katkea kesken kauppareissun ja tavaroiden pakkaaja hoitaa hommansa nopeasti. Toki henkilökunta haluaa vaihtaa kuulumisia asiakkaiden kanssa mikä tarkoittaa, että valitsit sitten hedelmiä, vihanneksia, vaatteita tai melkein mitä tahansa, joku haluaa jutella kanssasi. Vaikka olenkin erittäin sosiaalinen ihminen, joskus olisi kiva käydä kaupassa, lenkillä tai matkustaa vaikkapa bussilla ilman, että tarvitsee jutella kenenkään kanssa. Mutta koska se ei täällä ole mahdollista, olen yrittänyt sopeutua siihen.

En voi koskaan unohtaa suurinta oppituntia kenialaisesta aikakäsitteestä, kiitos rakkaan mieheni. Asuimme tuolloin Nakurussa ja miehelleni tuli työreissu muutaman tunnin ajomatkan päähän Eldoretiin. Mies pyysi minua reissuun mukaan ja kehotti pakkaamaan vaatteita niin, että pärjään seuraavaan päivään asti. Koska tunsin mieheni jo melko hyvin, pakkasin vaatteita kolmen päivän varalle. Kuudennen ("yhden yön") työmatkalla vietetyn yön jälkeen mies kysyi, että jäädäänkö vielä yhdeksi yöksi ystäväperheen luo, parin tunnin ajomatkan päähän kotoamme. Minun kipurajani ylittyi sen kuudennen yön jälkeen. Alkuraskauden pahoinvoinnista kärsivänä sanoin pari valittua sanaa en kovin kärsivällisellä äänellä ja palasimme vihdoin kotiin. Että hakuna matata vaan kaikille!

 

Share

Ladataan...
Kotona Keniassa

Valmistuin kätilöksi marraskuussa 2012, juuri ennen Keniaan muuttoani. Tarkoitus oli häiden jälkeen järjestää paperiasiat pian kuntoon ja aloittaa työelämä Keniassa. Kenialaiseen tyyliin suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Useasti.

Häiden jälkeen hyppäsimme kenialaisen byrokratian uumeniin, valtion virastojen paperinpyöritykseen. Ensimmäisenä meidän täytyi tietysti virallistaa avioliittomme, mikä yksistään vaati jo useamman reissun pääkaupunkiin Nairobiin. Asuimme tuolloin Nakurussa, josta on kolmen tunnin matka Nairobiin, pahan ruuhkan sattuessa voi kestää kauemminkin. Valtion virastojen pääkonttorit ovat tietysti Nairobissa ja useat asiat voi hoitaa vain pääkonttoreilla.

Nairobin reissuilla kävimme lukemattomia kertoja virastoissa, vierailimme useissa eri katolisissa kirkoissa ja lopulta käytimme suhteita, jotta saimme sen mitä tarvitsimme eli oikean, viranomaisille kelpaavan vihkitodistuksen. Kävi nimittäin ilmi, että pappimme oli kirjoittanut vihkitodistuksemme lomakkeelle, joka oli tarkoitettu vain kenialaisten vihkimiseen. 

Kun avioliittomme oli virallinen, saimme hakea minulle pysyvää oleskelulupaa eli niin sanottua Dependant's Pass:ia. Keniassa ei Suomen tavoin ole mitään yleistä, sähköistä rekisteriä, josta näkee mistä kukanenkin on kotoisin, missä syntynyt ja missä asuu, joten kaikki selvitetään papereiden avulla. Oleskelulupahekmusta varten meidän täytyi toimittaa mm. miehen passikopio, syntymätodistus, syntymätodistuksen laillistettu kopio, minun syntymätodistus, passikuvia sekä vihkitodistuksemme. Muutamien kuukausien odottelun, useiden Nairobin reissujen ja virastokäyntien jälkeen sain vihdoin pysyvän oleskeluluvan Keniaan.

Kesken paperisodan huomasin olevani raskaana, joten jouduin siirtämään urasuunnitelmiani. Kahden vuoden ja kahden kuukauden avioliiton jälkeen meillä oli jo kaksi tytärtä, joten kiirettä riitti ilman työkuvioitakin!

Viime vuoden huhtikuussa, kuopuksen ollessa reilun vuoden vanha, halusin saada kätilön luvat Keniassa työskentelyyn, joten jatkoin lupaprosessia Nursing Council of Kenya:ssa. Olin aiemmin hakenut sieltä tarvittavat lomakkeet, toimittanut ne Suomen matkalla ammattikorkeakouluuni täytettäviksi ja maksanut lomakkeiden täyttämisestä kiitettävän summan rahaa.

Ulkomailla opiskelleille hoitoalan ihmisille prosessi on aina sama, huolimatta siitä missä maassa on opiskellut. Kun lomakkeet palauttaa Nursing Council:iin, vastaanottava henkilö tarkistaa onko kaikki tarvittavat liitteet mukana. Jos kaikki tarvittavat liitteet löytyvät (kuten koulutodistukset, mahdolliset toimiluvat omassa maassa, oleskelulupa, passikopio, passikuvat, kuitti maksusta jne.), odotellaan soittoa haastatteluun. Jos haastattelusta pääsee läpi, saa alkaa tekemään pakollista kolmen kuukauden orientaatiota julkisen puolen sairaalassa, minkä jälkeen lupamenettely on valmis. Jos haastattelusta ei pääse läpi, joutuu tekemään kirjallisen kokeen, minkä läpäistyään pääsee orientaatiojaksolle.

Lomakkeiden palautuksen jälkeen odotin neljä kuukautta ennen kuin turhaannuin ja soitin Nursing Council:iin kysyäkseni miksei kutsua haastatteluun kuulu. Minut kutsuttiin takaisin Nursing Council:iin selvittämään mistä viivästys johtuu. Ihmettelin eikö asiaani voisi hoitaa puhelimitse, mutta ei kuulemma voinut.

Kävi ilmi, että hakemukseni vastaan ottanut henkilö oli unohtanut kysyä minun "visa statement" eli viisumini tilannetta. Olin palauttanut heille pysyvän oleskelulupani, josta kävi ilmi, että olen naimisissa kenialaisen kanssa, mutta se ei heille riittänyt. He halusivat myös kopion vihkitodistuksestamme, vaikka sitä ei edes vaadituissa liitteissä mainittu heidän nettisivuillaan eikä paperiversiossa. Virkailija kertoi sen olevan sen vuoden alussa tullut uusi säännös, kuulemma terrorismin ehkäisyn vuoksi. No, olin palauttanut paperit samaisena vuonna, joten ei siinä minun järkeeni ollut mitään logiikkaa, mutta sitähän ei kysyttykään. Kysyin kuitenkin, että minkä vuoksi palauttaessani hakemusta kukaan ei sitä kysynyt tai miksei nettisivuille ole vaadittuihin liitteisiin sitä lisätty. Vastaus oli, ettei kannata menneessä elää vaan ajatella tulevaisuutta. Niinpä niin. Halusivat minun tekevän vielä erikseen reissun takaisin(vähintään tunnin kestää suuntaansa matka, ruuhka-aikana paljon kauemmin), jotta tuon vihkitodistuksemme, mutta sain sentään neuvoteltua niin, että tuon sen tullessani haastatteluun.

Minulle kerrottiin, että soittavat minulle kun on aika tulla haastatteluun (kuulostaako tutulta?!), joka on noin kuukauden päästä. Sillä kertaa soitto tulikin. Olin ollut työelämästä pois jo useamman vuoden ja hieman jännitti pääsenkö haastattelusta läpi. Haastattelu meni hyvin ja minulle kerrottiin, että voin aloittaa orientaation heti kun haluan. 

Olin odottamiseen turhautuneena varannut kuopukselle ja itselleni lentoliput Suomen reissua varten, joten sovin Nursing Council:issa, että siirrän orientaation aloittamista parilla kuukaudella. 

Vihdoin koitti tämän vuoden tammikuu ja oli aika aloittaa pitkään odottamani ura kätilönä kenialaisessa sairaalassa. Vaikka kyseessä olikin palkaton kolmen kuukauden orientaatio, olin innoissani paluusta työelämään. No, suunnitelmat muuttuivat jälleen. Julkisen puolen lääkärit alkoivat lakkoon juuri ennen kuin ehdin aloittaa orientaatiojaksoni. Lakko sulki julkisen puolen sairaaloiden osastot ja vain klinikat olivat osittain auki. Lakko kesti sata(!!!) päivää ja aiheutti useiden ihmisten kuolemia suoraan ja välillisesti. Minä jatkoin kotona turhautumista.

Tuli huhtikuu ja lakko vihdoin loppui. Aloitin orientaatiojaksoni Machakoksen viidennen tason sairaalassa. Korkein taso on kuudes, mikä tarkoittaa ns. yliopistosairaaloita maan pääkaupungissa. Machakos on pienehkö kaupunki vajaan tunnin ajomatkan päässä meiltä.

Reilun kuuden viikon töissä olemisen jälkeen mursin epäonnekseni varpaani kauppareissulla ja jouduin pariksi viikoksi kotipotilaaksi. Mietin jo, että onkohan minun tarkoitettu ollenkaan työskennellä tässä maassa, kun vastoinkäymisiä tulee vähän väliä. Palasin töihin varpaan parannuttua toteamaan, että oli hoitajien vuoro alkaa lakkoilemaan. Kyllä, saman päivänä kun palasin töihin. 

Hoitajien lakko on kestänyt nyt vähän yli kaksi kuukautta eikä loppua näy. On kuulemma hyvin yleistä, että ennen vaaleja eri alat lakkoilevat. Lakkoilu vaikuttaa olevan ainoa keino saada mitään muutosta aikaiseksi. 

Tämän päivän tekstiin suunnittelin kertovani työskentelystä julkisen puolen sairaalan eri osastoilla Keniassa, mutta koska pohjustuksesta tuli näin pitkä, jätän sen seuraavaan kertaan. Esimakuna teille seuraavasta tekstistä jätän jo liittämäni kuvat sairaalasta tämän tekstin loppuun.

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Kotona Keniassa

Keniassa pidettiin yleiset vaalit kahdeksantena päivänä elokuuta. Vaaleissa valittiin parlamentin edustajat, kuvernöörit ja presidentti. Keniassa vaalien aika on yleensä enemmän ja vähemmän jännittynyttä. Huhuja, propagandaa ja vaalikampanjoita riittää. Väkivaltaisuuksien ja mellakoiden pelko on vaalien aikaan suuri, vaikka viime vaalit vuonna 2013 suijuivatkin rauhallisesti.

Pelko väkivaltaisuuksista juontaa juurensa kymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Vuoden 2007 vaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa kuoli yli tuhat kenialaista ja ainakin 600 000 ihmistä joutui lähtemään pakoon kotiseuduiltaan. 

Tänä vuonna vaalien voittajaksi julistettiin istuva presidentti Uhuru Kenyatta. Opposition ehdokas Raila Odinga tuli toiseksi ja näin ollen hävisi presidentinvaalit neljättä kertaa. Laitan oheen Helsingin Sanomien linkin, jonka kautta löytyvästä artikkelista voi lukea pintaraapaisun kenialaisesta politiikasta ja edellä mainittujen henkilöiden osuudesta Kenian poliittiseen historiaan. Mainittakoon, että istuva presidentti Kenyatta on Kenian ensimmäisen presidentin poika ja opposition johtaja Odinga on Kenian ensimmäisen varapresidentin poika. Istuva presidentti Kenyatta oli syytettyvä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa vuoden 2007 vaalien jälkeisistä väkivaltaisuksista, mutta syyttäjä luopui syytteistä todisteiden puuttuessa ja todistajien kuoltua sekä kadottua jäljettömiin.

Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin:

http://www.hs.fi/paivanlehti/12082017/art-2000005323233.html

Tällä kertaa vaalien jälkeinen aika ei valitettavasti ole sujunut yhtä rauhallisesti kuin vuonna 2013. Koska Odinga ei hyväksynyt vaalitulosta, vaan väitti sitä vilpilliseksi, hänen kannattajansa ryntäsivät kaduille osoittamaan mieltään eri puolilla Keniaa. Poliisin ja mielenosoittajien yhteentörmäyksissä on kuollut ainakin 24 ihmistä, joista suurin osa poliisin ampumana. 

Vaalit Keniassa vaikuttavat siis ihmisten arkeen aivan eri tavalla kuin vaikkapa Suomessa. Vaalipäivä oli tiistai, joka julistettiin kansalliseksi vapaapäiväksi. Ääntenlaskenta presidentinvaalien osalta kesti perjantai-iltaan saakka ja koko Kenia oli siihen asti odotustilassa. Ihmiset olivat etukäteen hamstranneet ruokatarvikkeita, jotta voivat pysytellä kotona kunnes tilanne rauhoittuu. Isommat supermarketit olivat kiinni pari päivää eikä tavaraa ole toimitettu kauppoihin useaan päivään. Useat työpaikat, mieheni työpaikka mukaan lukien, ohjeistivat työntekijöitään työskentelemään kotoa käsin vaalien päättymiseen saakka.  Kotiapulaisemme lähti kotiinsa vaaleja edeltävänä viikonloppuna tarkoituksenaan palata vaalien jälkeisenä päivänä, eli viime keskiviikkona, takaisin töihin. Koska tilanne kärjistyi, sovimme, että hän palaa töihin tilanteen rauhoituttua. Hän palasi töihin eilen maanantaina ja lapset olivat enemmän kuin iloisia nähdessään hänet pitkän tauon jälkeen uudestaan!  Tällä hetkellä tilanne on siis hieman rauhoittunut, mutta tänään on oppositiojohtaja Odingan tiedotustilaisuus, jossa hän aikoo kertoa kannattajilleen toimintaohjeita tulevaisuutta varten. Jännittyneenä odotamme mitä hän sanoo ja aiheuttaako hänen ohjeensa lisää väkivaltaisuuksia vai rauhoittaako ne kansaa.      

Share

Ladataan...
Kotona Keniassa

Tänä aamuna laitoin esikoisen hiuksia ennen kuin hän lähti kouluun. Tyttö oli syönyt jo kaurapuuronsa, hampaat oli pesty ja koulupuku oli yhdessä puettu päälle. Join samalla aamukahvia suuresta kupista, joita tarvitsen kaksi herätäkseni aamuisin. Netflixistä tuli taas katsottua elokuvaa liian myöhään, mutta koskapa sitä oppisi. Mies tuli suihkusta ja aamupalan jälkeen lähti töihin kuten jokainen arkiaamu. Eväsrasiaan olin laittanut hänelle eilen leipomaani raparperipiirakkaa.

Kuulostaa aika tavanomaiselta arkiaamulta varmasti monessa kodissa Suomessakin. Tai missä tahansa. Usean vuoden Keniassa asumisen jälkeen eroavaisuudet suomalaiseen arkeen alkavat hämärtyä. Tai niihin on vain tottunut. 

Tämän aamun voisin kuvata myös näin:

Aamulla kotiapulaisemme herätti lapset ja keitti heille kaurapuuroa kaasuhellalla keittiössä. Puuron jälkeen letitin esikoisen hiuksia ennen kuin koulubussi tuli häntä hakemaan. Esikoisemme on kolmevuotias ja aloittanut siis leikkikoulun pari kuukautta sitten. Koulu on yksityinen ja maksamme useita satoja euroja muutaman kuukauden lukukaudesta, joita vuodessa on kolme. Kolmevuotiaat opiskelevat kirjaimia ja numeroita ja tyttäremme osaa kirjoittaa ja tunnistaa numerot yhdestä kymmeneen jo aika hyvin. Hän saa koulusta läksyjä kahdesti viikossa.

Samalla kun letitin esikoisen hiuksia, kuulin kuinka vesitankkimme sähköpumppu oli käynnissä. Muistutin kotiapulaista olemaan säästeliäs käyttäessään vettä, koska emme tiedä kuinka kauan vesikatkos tällä kertaa kestäisi. Olemme ostaneet vuokrataloomme 2000 litran vesitankin ja sähköpumpun, joka automaattisesti pumppaa vettä säiliöstä putkistoomme kun veden paine on pääputkissa vähäinen. Eli kun vettä ei pääputkista tule koko asutusalueelle. Vesikatkoksien kesto on vaihdellut muutamasta tunnista kokonaiseen kuukauteen ilman juoksevaa vettä. Kenia kärsii kuivuudesta, joten pääkaupunkiseudullakin täytyy säännöstellä vedenjakelua. Samalla kun ärsyynnyn vesikatkoista, moitin itseäni reaktiostani. Osassa maata ihmisiä ja eläimiä kuolee kuivuuteen ja minä valitan kun arjesta tulee vain vähän haastavampaa. Vaikka hanoista tulee yläkerran suihkuja lukuun ottamatta ainoastaan kylmää vettä, niin ainakin sitä sieltä yleensä tulee.

Elokuvan katsominen meni niin myöhään, koska internet lataa joskus todella hitaasti. Internetyhteys on meidän alueellamme todella takkuavaa ja esimerkiksi sade vaikuttaa yhteyden laatuun huonontavasti. Sade aiheuttaa myös erittäin usein sähkökatkoksia, mitkä rytmittävät ja viivästyttävät television katsomista "kivasti".

Mieheni lähti siis töihin raparperipiirakkaa eväsrasiassaan. Lisäksi annoin mukaan vesipullon, jonka olin jäädyttänyt, jotta vesi pysyisi kylmänä koko työpäivän ajan. Mieheni työpäivät työmatkoineen lähes poikkeuksetta venyvät vähintään 12 tunnin mittaisiksi Nairobin liikenneruuhkien vuoksi. Nairobissa asuvat helposti viettävät kolme, neljäkin tuntia päivässä autossa ruuhkien keskellä, riippumatta oikeastaan siitä missä päin kaupunkia he asuvat.  Auringon paahtaessa voi ulkolämpötila nousta reilusti yli 30 asteen, joten ruuhkassa istuessa ilmastottoman auton lämpötila lähenee helposti saunan lukemia. Juomavesi tulee todella tarpeeseen.

Keniassa on hyvin yleistä palkata perheeseen kotiapulainen. Taloihin ja asuntoihin on yleensä suunniteltu erillinen, kylpyhuoneella varustettu makuuhuone, niin sanottu servant's quarter kotiapulaista varten. Minimipalkka on Kenian laissa säädetty, mutta useat maksavat kotiapulaisilleen reilusti alle minimipalkan, joka muistaakseni on kotiapulaisilla noin sata euroa kuukaudessa. 

Harvalla perheellä olen Keniassa nähnyt esimerkiksi pyykinpesukonetta tai imuria, astianpesukoneeseen en ole vielä missään törmännyt. Pyykit ja tiskit pestään siis käsin ja lattiat harjataan luudalla. Ulkoa tulevan pölyn vuoksi lattiat täytyy vähintään kerran päivässä luututa. Kotitöiden tekemiseen kuluu siis todella paljon aikaa.  

Ruokakauppojen hyllyiltä puolivalmisteet puuttuvat lähes kokonaan, joten pikaisen arkiruoan tekeminen ei ole ihan yhtä yksinkertaista ja nopeaa kuin Suomessa. Esimerkkinä vaikkapa lihapullat ja ranskalaiset. Meillä se alkaa siitä, että pestään ja kuoritaan perunat, minkä jälkeen ne yksitellen suikaloidaan sopivan kokoisiksi. Lihapullat tehdään tietysti naudan jauhelihasta itse. Hyväähän siitä tulee, mutta on siihen aikaakin käytetty vähän enemmän kuin siihen, että pakasteranskalaiset ja valmiit lihapullat heitetään uuniin paistumaan. 

Todettakoon erikseen, että rikkaille löytyy Nairobista melkeinpä mitä tahansa mitä esimerkiksi Suomestakin saa. Harvalla tavan kenialaisella on niihin varaa, eivätkä he niitä kaipaakaan. Perusruoka on Keniassa suhteellisen halpaa, taatusti tuoretta ja useimmiten lähellä tuotettuakin vielä. Perusruoka Keniassa eroaa tietysti paljon suomalaisesta perusruuasta, mutta tässä vuosien aikana olen oppinut niitä valmistamaan ja niistä jopa tykkäämään. Paitsi matumbosta, joka on naudan tai vuohen mahasta valmistettua pataa, joka haisee ihan sille itselleen. Mutta siitä ja muista ruuista enemmän joku toinen kerta!

Share

Pages