Ladataan...
Kriisi(Ri)mi

Lopulta lomaromanssi laittoi radiolinjat hiljaiseksi. Ei tarvitse miettiä, onnistunko nyt viestittelyn jäihin laittamisessa.

Sen sijaan. Ihastukseni vuoden vaihteessa ilmoitti FB:ssä olevansa suhteessa, sen tytön kanssa, jonka arvelinkin tulleen kuvioihin silloin kun me vielä na(ä)imme. Kuitenkin hän edelleen juttelee esimerkiksi minun kanssa ja pitää yhteyksiä. Tästä olen hieman kummisani ja luulinkin yhdessä vaiheessa, ettei heidän jutustaan tullutkaan mitään. Ihastukseni alkoi Tindermätsistä, kiivaasta viestittelystä ja seksistä ensitreffeillä.

Ehdimme tapailla muutaman kuukauden. Kunnes jokin muuttui hänen käytöksessään. Hän tiesi, että olin kovin kiinnostunut, ehkä hieman ihastunut ja haluaisin nähdä tuleeko jutusta jotain. Hänen käytöksen muutokselle oli kuitenkin hyvä selitys: toinen nainen. Hän halusi katsoa sen kortin. Nyt kun tämän naisen kansa suhde on julkinen (FB-status) olen jäänyt miettimään kysymystä: miksi hän - enkä minä? Mies kun kuitenkin näytti selkeästi olevan valmis suhteeseen? Mikä teki siitä toisesta naisesta sen verran paremman, että hän kelpasi tyttöystäväksi ja minä vaan kaveriksi, jota oli kiva panna silloin kun oli vielä sinkku ja olen 100% varma että mies palaa vonkaamaan luokseni, mikäli tämä juttu menee puihin. (Sitä iloa en hänelle suo.)

Ei siinä. Olen iloinen, ettei välillemme syntynyt suhdetta. TAidamme arvostaa elämässä hieman eriasioita ja mielestäni mies on hieman sovinisti. Tällaisena piilo feministinä olisimme olleet varmasti konfliktissa aika-ajoin. Ehkä mies näki sen? En tiedä. En ikinä saanut selitystä. Enkä enää kehtaa kysyä. Vaikka olemmekin väleissä. Hän aina kyselee kuulumisiani ja kertoo työjuttujaan. Tuntuu oudolta. Oliko se ikä? Oliko se ulkonäkö? Oliko se luonne? Mikä minussa oli huonompaa kuin siinä toisessa.

Olen taas hieman allapäin sinkkuudestani. Mutta nyt eritavalla. En oikeataan ajattele asiaa ja silloin on hyvä - keskityn tähän hetkeen ja lähi tulevaisuuteen. Ajattelen, että annan itselleni viisi vuotta aikaa. Jos sen aikana ei tapahdu mitään, niin sitten mun on ihan oikeasti aika lähteä johonkin eristyksiin - pois. Tämä viisi vuotta tuntuu ihan ok:lta, nautin elostani, mutta. Mitä JOS viiden vuoden sisällä ei tapahdu sitä ihmettä. Se pelottaa. Mitä mä sitten teen.. Annanko taas toiset viis vuotta aikaa vai uskallanko olla niin rohkea ja lähteä.
 

Share

Ladataan...
Kriisi(Ri)mi

Miehet elämässäni, joiden vuoksi olisin hankkinut kuun taivaalta, mikäli he olisivat sitä pyytäneet. He joita rakastin niin, etten uskonut enää ikinä rakastavani ketään samalla tavalla. Ja näin varmasti osittain onkin.

Olen aina rakastanut ihmisiä, joiden kanssa olen ollut suhteessa. Mutta yhtäaikaa, olisin vaihtanut heidät samalta istumalta takaisin näihin "elämäni miehiin". Uskon, että ihminen voi rakastaa useampaa ihmistä yhtäaikaa, kuitenkin se rakkaus on aina hieman erilaista. Romanttista rakkautta, äidillistä rakkautta ja sitten tätä hullua rakkautta. Ja sitä se nimeomaan on ollut kohdallani.

Elämäni miehet eivät välttämättä tiedä, kuinka paljon olen heitä rakastanut. Kyllä he varmasti ovat tietäneet, että ovat tärkeitä minulle, mutta tekisin mitä vain heidän eteensä.

En usko, että tulen tapaamaan heidän kaltaisiaan useaa. En kaipaa heidän perään tai haaveile heistä, mutta tiedän silti, että tulen aina rakastamaan heitä. Olen onnellinen heidän puolestaan, että he voivat hyvin, ovat löytäneet sen oman rakkautensa, saaneet lapsia ja elävät elämäänsä. Välillä mietin heitä. Välillä mietin meitä. Ja koen, että näin kai sen pitkin mennä. Emme ole enää tekemisissä, välillä seurailen somesta, miten heillä menee. Rauhassa.

Jännä, miten yksi pieni hetki elämästä voi jäädä näin vahvasti vaikuttamaan omaan elämään. Olenkohan itse ollut joskus jollekin tällainen henkilö? TIedän kyllä särkeneeni muutamia sydämiä..

Olisi hienoa rakastua. Ei niin hullusti, että olisi valmis menettämään itsensä toisen vuoksi (niin kuin ehkä näissä hulluissa rakkauksissa), mutta niin, että voisi hymyillä toista ajatellessa.

Share

Pages