Future is female

Kriselda

 

Minulla on jo jonkin aikaa kytenyt sisälläni palo kirjoittaa naisia ylistävä postaus. En varsinaisesti koe olevani hard core feministi, mutta olen etuoikeutettu, sillä olen kasvanut naisvaltaisessa maailmassa ja kasvutarinani tärkeimmät ihmiset ovat kaikki olleet naisia. Vahvoja ja itsenäisiä sellaisia.

 

Jo pienenä minut laitettiin tyttökouluun, sieltä baletin maailmaan, sitten matka jatkui muodin puolelle ja nyt 97% kollegoistani ovat naisia. Myös yes girlin perustaminen oli tietoinen valinta, sillä naisten parissa työskentely tuntuu luontevalta. Toki jännitimme koko konseptin nimeä, sillä elämme sukupuolineutraalia aikaa. Törmäsin vähän aikaa sitten jopa koiranomistajaan, joka ei halunnut leimata koiraansa kumpaankaan sukupuoleen. Söpöä, mutta myös vähän hassua.

 

Kuitenkin, yes girl on enemmänkin mielentila ja jos jotain miestä kiinnostaa tietää enemmän naisten hormonaalisesta kierrosta, niin kyllä sille pitää se ilo silloin suoda. Itseasiassa (!) ehkäpä olisi kaikkien edun mukaista, jos miehiä kiinnostaisi enemmän naisten kuukautiskierto ja hormonitoiminta? Just a thought.

 

 

 

Koen olevani todella etuoikeutettu siitä, että ympärilläni on vahvoja ja itsenäisiä naisia. Inspiroidun lähes päivittäin kohtaamistani naisista, olivat he sitten vanhoja ystäviä tai uudempia tuttavuuksia. Ja, vuosi vuodelta olen enemmän sinut oman naiseuteni kanssa. Välillä sitä kiroaa pahimpia kuukautiskramppeja, mutta en silti vaihtaisi sukupuoliominaisuuksiani mihinkään.

 

Postaukseni, jossa ylistin naispomojani keräsi kommentin, jossa Chaneleiden ostamista ei katsottu hyvällä. Mielestäni naiseudessa onkin kyse juuri siitä, että tekee just niin itsenäisiä päätöksiä välittämättä muiden mielipiteistä. Mitä väliä, jos joku haluaa käyttää oman varallisuutensa laukkuihin. Mielummin omilla rahoilla kuin jonkun muun ansaitsemilla. Eikä kukaan tuntemani tai läheiseni rakenna omaa arvoaan materian varaan.

 

 

Viime vuoden kovin juttu oli varmasti #metoo-kampanja ja ylipäätään vallitseva sisterhood-trendi somessa oli kovassa nosteessa. Uskon vahvasti, että tämä vuosi tulee olemaan vielä kovempi meille naisille. Yhteenpuhaltamisella on niin suuri voima, joten eiköhän jatketa toistemme voimaannuttamista - miehiä (ja sukupuolineutraaliutta) yhtään väheksymättä.

 

 

Kuvat: Mona Salminen

 

Lue myös:
My Roadmap: Ura ja miten tänne päädyin? 
Unelmat on tehty toteutettaviksi

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

Kommentit

carlab
Carla B

Ihana teksti ja tärkeä sanoma! Go girls! :)

Kriselda
Kriselda

Kiitos ja niinpä! Naiset rules :)

sophiefiefia (Ei varmistettu)

Se on just näin! Ihana postaus, ja hurraa kaikille supernaisille!

Kriselda
Kriselda

10000000 x KYLLÄ!

emilia1 (Ei varmistettu)

moi! eikös sulla näkynytkin sun ig stoorissa noita lumenen cc-tuotteita? voisiko niistä saada blogiin tai jonnekin juttua? varsinkin nuo värikorjaus -kynät kiinnostaisi :-) ja onko tuo uudessa purkissa oleva cc-voide vielä samaa tavaraa kuin vanhassakin pakkauksessa?

Kriselda
Kriselda

Hei, joo! Ihan mielenkiintoisia tuotteita ja itsellenikin uusia, niin pitää ensin vähän opetella käyttään niitä ;) Se puuteri tulee vasta maaliskuussa myyntiin, niin täytyy kyllä tehdä niistä esittely! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.