Kesän ihanimmat puutarhajuhlat

Ladataan...
Kriselda

 

 

Näiden kahden upean mimmin, Kian ja Petran, kanssa sain viettää maailman ihanimmat yhteissynttärit! 

Saimme kerättyä salaiseen puutarhaan parhaat frendit ja sukulaiset, lapsineen ja koirineen. Koristelimme puutarhan kukkasilla ja iloksemme myös juhlakansa otti osaa teemaan! Tunnelma oli suorastaan maaginen omenapuiden alla, kuten salaisessa puutarhassa voisi kuvitella olevan.

 

Meillä kävi ihan älytön mäihä sään puolesta ja olimme jopa varautuneet telttojen hankkimiseen. Sen sijaan saimmekin paikalle sampanja-auton! Eli viiniauto MUK-1:n, josta oli kätevää tarjoilla vieraille kuplivaa. Toisin sanoen pojat joutuivat tässä vähän hommiin.

Jännitimme myös kakkutilannetta, sillä Teemu & Markus olivat juuri muuttaneet uusiin tiloihin. Mutta saimme kuin saimme poikien loihtimat upeat kesäkakut, joita oli loppupeleissä yllin kyllin, että passitimme niitä vieraille kotiin viemisiksi. Pöydät notkuivat muutenkin kaikista ihanista herkuista, sillä rakkaimmat ystävämme olivat tuoneet kesäbravuureitaan juhliimme.

Fiilis on niin kiitollinen näistä ikimuistoisista juhlista! Ja mikäs sen parempi syntymäpäivälahja kuin kaikki lempityypit ja sukulaiset pitkän pöydän ääresssä, hyvän ruuan ja juoman kera?

 

 

 

 

Kuvat: Meri-Kaisla Ketola

 

 

Lue myös:
27
Beauty Routines: Uusia suosikkeja
Selaushistorian parhaat

 

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ai vitsi mikä tunnelma ja mitkä kuvat!! <3 Ihan huikean näköistä. :)

Kriselda
Kriselda

Kiitos! Oli kyllä niin super! En olis ikinä itse pystynyt järkkää tuollaisia juhlia, mutta näiden kahden supermimmin kanssa mikä vaan on mahdollista :D

Adama Sofia
Adama Sofia

Oli niin kivat juhlat! Ja ihania kuvia tuli myös <3 

Kriselda
Kriselda

Sä oot ihana! Ja oli parasta saada kerranki WMJ kokoon! <3

blurredesquisse

Näyttää niin tunnelmalliselta ja ihanalta! Oli varmasti hauskat kemut :)

Kriselda
Kriselda

Kiitos! Puitteet oli mitä parhaimmat ja kävi ihan mieletön tuuri sään puolesta! Kunpa kesässä olisi lisää tällaisia päivä.

Rosass (Ei varmistettu)

Mistä noi ihanan näköiset kakut on?

Kriselda
Kriselda

Mansikkakakut ovat Patisserie Teemu & Markukselta :) 

Kommentoi

Ladataan...