Kun mikään ei riitä

Kriselda

 

 

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi kovasti tehdä jonkun asian, ja sen suunnittelemiseen käyttää aikaa ja muita resursesseja. Sitten jossain vaiheessa ennen kuin projekti on edes alkanut, niin olet kenties ehtinyt jo hukata motivaation sen tekemiseen, koska siitä ei kuitenkaan tule niin hyvä kuin alunperin suunnittelit.

 

Tälläkin hetkellä työpöydälläni seisoo lukematon määrä luonnoksia, mutta niiden loppuun kirjoittaminen ja julkaiseminen tuntuu turhalta. Tämäkin teksti olisi todennäköisesti jäänyt sinne, ellen joutuisi pinnistelemään ”fuck it” -asenteella. Täydellisyyden tavoittelu on todella uuvuttavaa.

Omien kokemusten mukaan sen voisi jopa luokitella sairaudeksi, jossa on jatkuvasti tyytymätön. Elämä tuntuu varsin harmilliselta, kun kokoajan miettii, mikä tässä nykyhetkessä voisi olla paremmin. On turhauttavaa hävitä joka kerta, varsinkin kun täydellisyys on mielipide. 

 

Monilla meistä itsetunto rakentuu onnistumisin. Jo lapsena meidät palkittiin, kun koulussa ja harrastuksissa meni hyvin. Arvosanat ja kilpailuissa menenstyminen olivat suoraan yhteydessä itsetuntoon. Nyt aikuisiällä tämä pohjautuu lähinnä työelämässä etenemiseen. Toki myös tyytyväisyys perhe- ja seuraelämään vaikuttaa.

Itsekin myönnän, etten useinkaan tee asioita, missä en ole hyvä. En edes yritä, jos epäonnistumsen riski on suuri. Kai sitä pelkää niin paljon kritiikkiä ja vihapuhetta, ettei sitä toivo omalle kohdalle. 

 

 

Perfektionismi aiheuttaa jatkuvaa stressiä, syyllisyyden ja häpeän tunnetta. Se aiheuttaa myös ärtyneisyyttä, ahdistusta ja pahimmassa tapauksessa masennusta.

Jokainen epäonnistuminen vahvistaa sitä, ettei ole hyvä. Että on ihan paska. Tällöin kynnys itse tekemiseen kasvaa, kun epäonnistumisen pelko pahenee. On mielummin tekemättä mitään, kuin kokisi jatkuvaa häpeän tunnetta. Tai ainakin asioiden lykkääminen tuonnemmksi tuntuu helpoimmalta ratkaisulta, ettei niitä ikäviä tunteita tarvitsisi kohdata samantien.

 

Täydellisyyden tavoittelu on uuvuttavaa myös siitä kärsivän lähipiirille. Itsensä herjaaminen heijastuu muihin, kun mikään ei oikein riitä. On kuluttavaa seurata sivusta, kun toinen ruoskii itseään ja epäonnistumisen tunteesta kärsii kaikki. Parisuhteessa sitä vaatii toista hakemaan kuun taivaalta, eikä sekään tule ikinä riittämään.

Mikä onkaan kenellekin täydellisyyden määritelmä? Ja miksi on niin paljon helpompaa kehottaa muita olemaan armollisempia ja lempeitä itseään kohtaan? 

 

 

Aurinkolasit: Kate Spade
Takki: vintage
Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Tuttuja tuntemuksia... mulla se näkyy ns. lamaanuttavina kausina - välillä teen kaikkeni ja niin "täydellisesti" kun vaan voi, ja sit kun voimat uupuu, en tee moneen päivään yhtään mitään.

Tsemppiä noiden mietteiden kanssa! Et ole yksin! <3

Kriselda
Kriselda

Niinpä! Miksi sitä vaatii itseltään niin paljon? Pitäisi löytää tasapaino, koska ei tolla fuck it -asenteellakaan voi kokoajan mennä? 

Taru Mari
Stuff About

Oi voi, täällä joskus samoja fiiliksiä! Yleensä pääsen niiden yli sillä ajatuksella että mieluummin yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu kuin ettei yritä laisinkaan. Silloin ei ainakaan onnistu tai kehity. Usein myös itse on kaikista kriittisin ja omasta mielestä ihan ok voi olla muiden mielestä loistava. :)

Kriselda
Kriselda

Nuo ovat hyviä ajatuksia, mutta niitä ei aina muista - eikä tahdo muistaa! Oot ihan oikeassa, että kehitys tapahtuu juurikin niiden epäonnistumisten kautta ja itse on kaikista kriittisin! Välillä on haastavaa antaa mennä, kun pelkää liikaa mitä muut ajattelee. Ja pelkää eniten sitä, että joutuu kohtaamaan häpeää.

rosa nenonen (Ei varmistettu) http://www.rosanenonen.com/

Kiitos Kriselda avoimesta ja ajatuksia herättäneestä tekstistä! Pystyn hyvin samaistumaan noihin kokemuksiisi. Positiivisen psykologian kautta koko ajattelumallini on muuttunut, kun ymmärsin, että täydellisyyden tavoittelu tai kriittisyys itseäni kohtaan ei vie minua eteenpäin vaan itsesasiassa estää minua savuttamasta täydemmin potentiaaliani. Itsekriittisyys on itsensä tuhoamista! Sain myös inspiraation kirjoittaa perfektionismista. Perfektionismia on hyvää sekä huonoa. Siitä myöhemmin lisää! Kaikkea hyvää ja myötätuntoa &lt;3

Kriselda
Kriselda

Ihanasti - ja todella tyhjentävästi - sanottu. Kiitos Rosa! Jään odottelemaan sun tekstiä. Siitä saamme varmasti uutta ajateltavaa. Tää kehitys itsemme kanssa on loputon ja nyt jos koskaan olis aika päästä irti siitä huonosta perfektionismista sekä itsekriittisyydestä.

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Et ole todellakaan yksin - täällä yksi samanmoinen! <3

Kriselda
Kriselda

Ei oo aina helppoa, mutta on jo edistystä, kun tunnistamme itsemme ja omat kehityskohteemme. Suunta on siis ylöspäin! ;) 

S - beauty of life (Ei varmistettu) Http://beautyoflife.fi

Mä niin tiedän mistä puhut! Perfektionisti just sen suhteen, et jättää jotain yrittämättä, kun on jo mielessään päättänyt epäonnistuvansa. Tai ei viitsi tuoda omia ideoita just esim. duunissa esiin, koska ne on kuitenkin huonoja. Vaatii itseltään ihan hirveästi eikä armoa heru. Ja auta armias, jos joskus uskallat yrittää ja epäonnistut ( huom. omassa mittakaavassa ) niin sen jälkeinen ruoskinnalla ei ole mitään järkeä. Surullista.

Mä just kirjoitin vähän aikaa sit suht.samasta aiheesta ( http://www.beautyoflife.fi/2016/12/mita-jos-ei-ole-hyva-missaan.html?m=1 ). Onneksi kuitenkin kaikesta tuosta ankaruudesta itseään kohtaan voi päästä yli ja ns.parantua. Sä olet vielä nuori, joten ei huolen häivää. Duunia täytyy tehdä, mutta kyllä tosta eroon pääsee. Itse oon 4 pvän päästä 37 ja silti uskon 110% siihen, että mä oon vielä joku päivä itseni paras ja sydämellisin ystävä &lt;3

Kriselda
Kriselda

Kiitos tästä! Kyllä sen armollisuuden aina välillä muistaa - riippuen siitä mitä tekee. Suurimman osan ajasta ei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi, koska himmailee liikaa asioiden kanssa. Ja saamattomuus vasta kamalaa onkin.

P.S. Sun teksti, tulipa hyvä mieli! Ja pakko saada tuo Ystäväkirja minusta.

Kommentoi