November in California

Ladataan...
Kriselda

 

 

Puhutaanpa hetki säästä. Täällä alkaa marraskuussa talvi, mikä tarkoittaa sitä, että lämpötila heittelee 15-29-asteen välillä. Marraskuussa on myös vuoden ainoat sadepäivät, mitä (etelä-)kalifornialaiset kovasti odottavat, sillä koko muu vuosi on kuivaa. Marraskuu täällä on vähän kuin meidän kesä. Kerrospukeutuminen on toivottavaa ja rantapäiviä on satunnaisesti. 

En juurikaan omista hellevaatteita, joten sää täällä on ollut todella optimaalinen! Iltaisin, kun lämpötila laskee, paikalliset kääriytyvät toppavaatteisiin. Se kuitenkin tuntuu näin suomalaisen näkökulmasta absurdilta, mutta lämpötilaero päivisin voi olla suuri ja 15-astetta tuntuu pakkaselta, varsinkin jos tuulee! Kaikkeen siis tottuu, eikä olisi ollut ollenkaan huono ajatus ottaa mukaan kevytuntuvatakki.

Parasta tässä on se, että kaupoissa on samat talvivaatteet kuin meillä ja kiikutin Black Friday -päissäni sekä uudet maiharit että talvineuleen kassalle. Tosin neule oli normihintainen ja kengistä oli muutenkin jo tarjous. Mielestäni alennuksista ei kannata ostaa mitään, mistä ei ole valmis maksamaan täyttä hintaa. Silloin harvemmin tulee tehtyä hutiostoksia ja vaatekaappiin päätyy vain sellaisia yksilöitä, joista ihan oikeasti tykkää!

 

 

Photos: Didem
Knitwear: & Other Stories
Shoes: Dr. Martens
Sunnies: Dior

 

Share

Kommentoi

Ladataan...