Rakkautta ja hiphopia

Kriselda

 

 

Festarikesä on saatu päätökseen ja sen kruunasi mikäs muukaan, kuin viime viikonlopun Blockfestit Tampereella. Olin vuosi sitten ensimmäistä kertaa kyseisillä festareilla ja voin käsi sydämellä sanoa, että olen siitä asti odottanut pääsyä uudestaan näille kekkereille! Paras tapa päättää kesä. Ilman epäilystäkään.

Rock the Bells oli ensimmäisiä festareita, jossa kävin täytettyäni 18 ja kuuntelin muutenkin nuorempana enimmäkseen räppiä ja hiphopia. Luonnollisesti siis, Blockit ovat meikäläisen festarit.

 

Viikonloppu Tampereella lunasti odotukset ja esiintyjät olivat toisensa perään mitä kunnioitettavimpia! Viimeisellä Profeettojen keikalla oli ylläriesiintyjänä myös Antti Holma, joka esittää Cheekiä tulevassa Veljeni Vartija -elokuvassa. Pätkä kuvattiin elokuvaan ja Holman räppitulkinta vasta olikin arvostettavaa! Ensi kevättä odotellessa, kun leffa tulee ulos!

Blockfest teki myös tänä vuonna suomalaista historiaa ollessaan ensimmäiset festivaalit, jossa käteinen ja pankkikortit eivät käy ollenkaan. Sen sijaan kaikki maksut suoritettiin Pivo-maksurannekkeella, jonka tarkoituksena on nopeuttaa palveluita ja lisätä maksuturvaa. Käytäntö on jo tuttu maailman luokan festareilla mm. Coachellassa ja Tomorrowlandissä, ja sitä testailtiin jo viime vuonna. Muutokset aina aiheuttavat pään vaivaa ja antaisin uudelle tavalle täydet pisteet, mikäli maksurannekkeelta voisi siirtää rahat takaisin tilille ilman siirtomaksuja ja pienemmätkin summat saisi takaisin. Uskoisin, että tätä kehitetään ja ensi vuonna homma toimii jo vähän paremmin.

Kaiken kaikkiaan onnistuneet Blockit vetivät takin aivan tyhjäksi ja oli yksi parhaimmista viikonlopuista tänä kesänä. Miten tässä jaksaa odotella ensi vuotta?! Kiitos Tampere ja Blockfest! <3

 

 

 

Kukkamekko ja vihreä takki: Gina Tricot
Musta huppari: Rotsiauki

 

 

Lue myös:
6 asiaa mitä FLOW opetti
Ruisrock vibes
 

 

Instagram (@kriselda) / Facebook / Pinterest

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Kriselda, taas aivan IHANIA kuvia!

Kriselda
Kriselda

Kiitos (taas) Saranda! <3

Kommentoi