SAVED THE BEST FOR THE LAST

Kriselda

 

Terkut Tampereelta! Tämä huikea vuosi huipentuu Petran ja hänen miehensä häihin. Miten ihanaa päättää vuosi rakkaudentäyteisiin juhliin! Ja vieläpä näin upeissa puitteissa.

Katse on jo vahvasti tulevaisuudessa, mutta ennen sitä haluan muistella kiitollisena kaikkea, mitä tämä vuosi onkaan tuonut tullessaan. Muun muassa ystävyyteni Petran kanssa on syventynyt yes girlin myötä. Kun viettää paljon aikaa toisen ihmisen kanssa syntyy pakostakin ainutlaatuinen yhteys. Voimme tehdä sanattomasti duunia yhdessä ja silti tietää, mitä toinen ajattelee. En voisi olla onnellisempi Petran puolesta ja mitä olen hääjärjestelyjä sivusta seurannut, niin morsian on ottanut super iisisti. Toivon omaavani samanlaisen asenteen sitten, kun oma hääpäiväni koittaa.

 

 

 

Vuoden viimeisenä asuna saan kantaa upeaa showpieceä Erdemin ja H&M:n yhteistyömallistosta. Unelmoin puvusta siitä asti, kun sen ensimmäisellä kerralla näin ja nyt sain sen lainaksi H&M:n arkistosta tätä tärkeää iltaa varten. Sain vuoden viimeiseksi asuksi vuoden parhaimman.

Ja niin se rakkaudessakin menee, valitaan viimeiseksi se paras.

 

 

Onnea Petra & Markku! Ja ihanaa uutta vuotta kaikille! Juhlikaa vastuullisesti :)

 

 

 

Edit 1.1.2018: kuvat päivitetty

 

 

Mekko: ERDEM x H&M
Kengät: Nelly.com
Laukku: Balmuir

 

Lue myös:
Rakkauden vuoksi 
Mitä sitten, kun on löytänyt oman juttunsa?

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

 

 

Share

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Upea mekko! Ihania juhlia ja uutta vuotta!

Kriselda
Kriselda

Voi kiitos Minnea! Samoin, ihanaa uutta vuotta sinne <3

Aisha J
Aisha

Voi, onpa kaunis tuo mekko!

Kriselda
Kriselda

Se on aivan upea! Kunpa olisi oma :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Kaunis mekko ja sen kantaja! <3 Onnellista uutta vuotta, Kriselda. xx

Kriselda
Kriselda

Kiitos S! Ja onnellista uutta vuotta myös sinne <3 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.