Tähän aikaan ensi vuonna?

Kriselda

 

 

En ole pitkään aikaan odottanut mitään uutta TV-ohjelmaa näin uteliain mielin kuin Nelosen Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelmaa. Mikäli et ole vielä törmännyt kyseisen tv-ohjelman mainoksiin, niin sen ideana on esittää vuoden mittaisia muutostarinoita minuuttien sisällä.

Ohjelmasta tekee erityisen sen, että koko vuoden muutos päästään näkemään studiossa aivan silmiemme edessä. Ohjelmakonseptiin osallistuneet ovat tasan vuosi sitten päättäneet asettaa isoja tavoitteita tulevalle vuodelle; he kertovat unelmansa ohjelmassa ja poistuvat studio-ovesta. Hetken päästä “vuosi on kulunut”, he astelevat toisesta ovesta sisään ja suuri muutos on tapahtunut.

 

Vuoden tavoitteita on erilaisia: yksi haluaa löytää rakkauden, toinen oppia mandariinikiinaa ja kolmas tulla raskaaksi. Unelmia ja tavoitteita on kymmeniä, eli saattaa hyvin olla, että kenties joku resonoi, koskettaa tai inspiroi itse kutakin tavoittelemaan kohti omia unelmiaan.

Ohjelma kutkuttaa aivan järjettömän paljon. Eikä pelkästään unelmien toteutumisen takia, vaan sen että elämä voi muuttua vuodessa aika radikaalisti. Tavoitteet saattavat mennä uusiksi tai ne voivat tuoda elämään jotain aivan uutta.

 

 

Yksi blogihistoriani omista lempipostauksistani on Mitä sinä haluaisit osata? Kirjoitin sen reilu vuosi sitten ja asetin silloin itselleni tavoitteeksi, että opettelisin kuvaamaan ja editoimaan videoita. Opettelin sen taidon sinnikkäästi ja lähes kaikki yes girlin videot ovatkin meikäläisen käsialaa. Tosin olen tässä matkan varrella todennut, ettei editointi ole lainkaan minun juttuni. Valokuvien muokkaaminen on meikäläiselle meditaatiota, joten kuvittelin että videoiden leikkaaminen olisi sitä myös.


Vuodessa oppii videoiden lisäksi paljon muutakin. Nimittäin päätin syksyllä siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja bloggaajaksi, eikä hyppy tuntemattomaan ollut mikään helppo päätös. Tässä on ollut opettelemista suuntaan jos toiseen, mutta elämänmuutos on tuonut minulle niin paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Sain kirjoitettua alkuvuodesta e-kirjan ja nyt on jo seuraava suunnittelussa. Olen päässyt unelmaprokkiksiin mukaan ja joutunut opetelemaan sanomaan ei (se on muuten perseestä). Olen myös yhdessä Petran kanssa ollut puhumassa hyvinvoinnista erilaisissa tapahtumissa ja kaiken kukkuraksi tämän upean alkuvuoden kruunaa huhtikuun Fit-lehti, jonka kansityttönä meikäläinen pousailee.

 

 

Lehden kansi on monille tytöille haave ja hitto vie, jos mä oon saavuttanut sen, niin kyllä siihen pystyy myös aika moni muu, jos sitä vaan haluaa. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Uusimman Trendinkin teemana on unelmat!

Ihan hullua edes ajatella, miltä oma elämä näyttää tähän aikaan ensi vuonna. Jotenkin odotan kyseiseltä TV-ohjelmalta paljon ja itkuherkkänä tyyppinä uskon, että tarinat tulevat avaamaan kyynelkanavat kerta toisensa jälkeen. Uskon, että ohjelma tulee motivoimaan kurkottelemaan kohti suurempia unelmia.

Siellä ruudun takana on myös aivan varmasti monia, jotka tarvitsevat sen potkun persauksille, niin olkoon se TÄSSÄ! Olet ihan salettiin ajatellut, että pitäisi tehdä sitä tai tätä - tai olet aina halunnut toteuttaa jonkun isomman unelman. Mieti, miten lyhyt aika vuosi elämässäsi on, mutta samalla miten paljon elämä voi muuttua siinä ajassa. Aika myös kuluu siivillä, kun tekee itselleen tärkeitä asioita ja nauttii matkasta. Eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan - saatat ehkä huomata että videoiden editoiminen ole lainkaan sinun juttusi. Yks elämä, älä tuhlaa sitä.

 
Miltä sinun elämäsi näytää tähän aikaan ensi vuonna? 
 
 

Kuvat: Didem
Vaatteet: Stockmann
Pusero: Kenzo
Hame: Samsøe & Samsøe
Hattu: KN Collection

 

Lue myös:
Mitä sitten, kun on löytänyt oman juttunsa?
Laske rimaa
Mitä sinä haluaisit osata?
 
INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Kriselda!!!!!! <3 IHANA! Parasta mitä näin perjantai-iltapäivästä voi lukea!

Kriselda
Kriselda

Voi kiitos :) <3

Tpan (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus &lt;3 ! Kiitos!

Kriselda
Kriselda

Kiitos itsellesi :) <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.