Vihersmoothieita ja joogahousuja

Ladataan...
Kriselda

 

Noin viisi vuotta sitten naapuritaloomme avattiin uusi hot joogastudio. En ollut siihen aikaan ikinä aikaisemmin käynyt joogatunnilla, mutta laji oli entuudestaan tuttu Nintendo Wii -pelistä. Siinä TV:n edessä puuasennossa horjuen luulin löytäneeni sisäisen rauhani, mutta tosiasiassa matka joogan parissa ei ollut edes vielä alkanut.

 

Ensimmäinen hot joogatunti oli kamala. Oli hemmetin kuuma, en saanut henkeä ja odotin kokoajan pyörtyväni. Toinen kerta oli vielä pahempi. Hitto vie, olin kuitenkin ostanut 10 kerran kortin, joten se oli käytettävä. Kävin aluksi kerran tai pari kertaa viikossa tunneilla huollattamassa kehoa tavoitteellisen salitreenaamisen tueksi. Pian tunnit alkoivat maistua ja  kävikin niin, että salitreenaaminen jäi ja joogasta tuli päivittäistä! Hurahdin täysin.

 

 

Jooga toi pikku hiljaa elämääni paljon muutoksia; keho alkoi muuttumaan, ruokavalio meni uusiksi, ajatusmaailma ja elämänkatsomus kehittyi - suurin muutos olikin henkisellä puolella. Opin olemaan lempeämpi itseäni ja muita kohtaan. Opin hyväksymään. Opin rakastamaan.

Jooga on paljon muuta kuin vihersmoothieita ja joogahousuja. On se myös paljon enemmän kuin aurinkotervehdyksiä ja ujjayi-hengityksiä. Se on elämäntapa, joka tuo ihmisiä yhteen. Olen saanut joogayhteisön kautta mielettömiä ystäviä, joista saan energiaa myös joogasalin ulkopuolella!

 

Elämäntavoilla on usein tapana kulkea mukana minne meneekin ja parasta joogassa on se, että sitä voi harrastaa melkeinpä missä vain! Vaikka oma kotisali on aina oma kotisali, niin parhaimmat joogaan liittyvät muistot ovat kuitenkin matkoilta. En tiedä mitään siistimpää, kuin käydä reissuissa tutkailemassa paikallisia joogasaleja ja oppimassa uutta paikallisilta opettajilta. Siispä odotan jo seuraavaa reissuani, joka on marraskuussa. Lähden Losiin pariksi viikoksi - vihersmoothieiden ja joogahousujen luvattuun kaupunkiin! Voitte vaan arvata, että tutkailen jo kuumana joogasaleja sieltä.  Kaikki #yogalife-henkiset vinkit otetaan vastaan!

 

Minulla on ilo ilmoittaa, että Zalandolla on meneillään joogahaaste, jonka voittajalla on myös mahdollisuus päästä Los Angelesiin! Kahden hengen unelmareissu Losiin ja joogatunteja päälle! Kisaan voi osallistua kuka tahansa, jolla on avoin Instagram-tili. Ota kuva itsestäsi lempiasanassasi (katso tarkemmat ohjeet täältä) ja tägää #zalandolovesyoga ja @zalando kuvaan. Oma lempiasanani on natarajasana eli tanssija, sillä asento on kaunis ja voimaannuttava. Samalla se on tarpeeksi haastava ja yhdellä jalalla seisominen muistuttaa tasapainosta, joka elämässä pitää olla. Osallistumisaikaa joogahaasteeseen on 9.10 asti, joten nyt kuvailemaan niitä asanoja! Onnea kisaan!

 

 

Yhteistyössä Zalando.

Share

Kommentoi

Ladataan...