Viikon tärkein oivallus

Kriselda

 

Hello blogikansa! Pahoittelut radiohiljaisuudesta - täällä ollaan oltu ns. out of office.

Viime viikolla oli tarkoitus kirjoittaa kolme postausta, mutta aivot eivät totelleet. Mulla oli mitä parhaimpia ideoita, mutta samantien kun avasin läppärin, niin aivot löi tyhjää.

Täytin viime viikolla vuosia ja oli tarkoitus kirjoittaa perinteinen vuotta vanhempi, muttei viisampi -postaus. Sain kirjoitettua A4:lle yhden lauseen. Yhden kämäsen lauseen!

Taidan olla niin lomamoodissa, että aivotoiminta on hidastunut entisestään! Kirjoja ja jopa kavereiden tekstareita on ollut haastava ymmärtää.

 

Senpä johdosta olen haaveillut pakomatkasta - tai noh, reissusta, johon lähtisin yksin. Joko johonkin ihanaan vuoristokylään kirjoittelemaan ja juomaan viiniä tai sitten hoitamaan kulkukoiria ja joogaamaan. Toisaalta, miksi en voisi tehdä näitä kaikkia? Olen aina kuvitellut, että tekisin nuo asiat joskus vanhempana ja nyt taitaa olla hyvä hetki sille.

 

 

Aivotoiminnan ja keskittymiskyvyn heikkenemisestä huolimatta olen onnellinen siitä, että tein tällä viikolla yhden tärkeän oivalluksen.

Nimittäin priden kunniaksi saimme yes girlissä kunnian julkaista rohkean vieraskynän, jossa tuttavamme Karo kertoo omasta kasvutarinastaan sekä pohtii kuulumistaan seksuaalivähemmistöön.

Ensinnäkin, iso kiitos Karolle rohkeudesta avata omaa tarinaansa. Ei ole varmaankaan ollut maailman helpoin asia myöntää itselleen ja läheisilleen, että on erilainen kuin muut. On hemmetin rohkeaa avata sydämensä ja vieläpä kuuluttaa siitä julkisesti.

Toiseksi, tuli kylmät väreet tekstistä ihan pelkästään siitä syystä, että kirjoitukseen liittyy paljon tunteita ja ne välittyvät itselleni varsin voimakkaasti. Aika sanattomana oikoluin tekstiä, kun niin monta tunneskaalaa tuli koettua yhden postauksen aikana. Kannatti keskittyä.

 

 

On äärimmäisen taianomaista, kun ihminen ilmaisee itseään sydämellä. Ihan sama millä tavalla - se koskettaa. Rakkaus on universumin vahvin voima ja sen avulla voidaan saavuttaa asioita, joista ei olisi ikinä pystynyt edes kuvittelemaan. What is done in love is done well.

 

Tarinan opetuksena on se, että on aivan turhaa toimia omien arvojensa vastaisesti tai olla jotain muuta kuin mitä on. Vaikka merkityksellisyys on subjektiivista, niin olen silti sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi löytää sisäinen rohkeutensa tehdä sellaisia asioita, joiden puolesta uskaltaa ottaa riskejä ja joiden takana voi seistä ylpeänä. Ne asiat tunnistaa useimmiten siitä, että ne pistävät mahan ja pään aivan sekaisin. Ne ovat juuri niitä asioita, jotka haastavat, mutta lopulta kasvattavat. Mitä ne ovat sinulle?

 
 

Kuvat: Olof M.
Neule: Bikbok
Housut: Lindex
Kengät: Freedom Moses

 
 

Lue myös:
Mentor Circle: Optimistisuuden voi oppia
Youtube- ja podcast-suositus: Dream Catchers

 
 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.