Vinkit hemmotteluiltaan

Kriselda

 

Maanantai-illat ovat minulle pyhiä. Pyrin aina mahdollisuuksien mukaan järjestämään niin, että pidän silloin itselleni pienen hemmotteluhetken. Näin pääsee aloittamaan viikon mukavammissa merkeissä ja onpahan freesinä uuteen viikkoon!

 

 

1. Kynttilät. Tämä vuodenaika on mitä parhain tekosyy kynttilöiden suurkuluttamiseen! Suosittelen panostamaan laatuun ja kannattaa AINA tsekata kynttilöiden paloaika. Hinta ei useinkaan määrittele kumpaakaan näistä.

 

2. Laita itsellesi kylpy tai jalkakylpy. Rakastan kylpemistä ja kuten kuvista näkyy, niin pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen kukkakylpyhaaveeni! Meillä ei ole himassa ammetta, joten pääsääntöisesti teen itselleni jalkakylpyjä. Täältä löytyy meikäläisen DIY-kylpysuola.

 

3. Musiikki. Äänillä on valtava vaikutus mielialaamme ja mielestäni hemmotteluiltaan sopii parhaiten hyväntuulinen lounge-musiikki! Tässä yksi hyväksi todettu soittolista.

 

 

4. Kuorinta. Mikään ole puhdistavampaa kuin kuorinta ja kylvyn jälkeinen iho on optimaalisessa tilassa tähän. Balmuirille on tullut uusi home spa collection -konsepti, johon kuuluu myös kosmetiikkaa. Suurin osa ovat ecosertifioituja ja kaikki ovat luonnonkosmetiikkaa. Body scrub on uutuus ja koska pidän itseäni melkoisena hajupoliisina, niin spa-tuoksut saavat minulta extrarakkautta!

 

5.  Ihoöljy. Olen hulluna erilaisiin ihoöljyihin ja tässä postauksessa esittelin yhtä suosikkiani tältä syksyltä. Lisäksi minulla on tällä hetkellä Isla Apothecaryn Neroli –vartaloöljy, johon olen aivan rakastunut!

 

6.  Kynnet. Kynsinauhojen läpikäyminen, kynsien viilaaminen ja lakkaaminen ei ole minun lempparipuuhaa, mutta se on silti tehtävä! Tässä olen pysytellyt visusti omalle tyylille uskollisena ja valitsen aina nude-sävyn. &Other Storiesin Mat Cardamom on meikäläisen valinta ja siihen päälle Essien geelilakka!

 

 

Lopuksi vielä aroma diffuuseri päälle ja glögiä käteen. Näin on tunnelmallinen koti-spa valmis!

 

Rentoa viikonalkua – muistakaa nauttia!

 

 

Kuvat: Heikki Salonen
Tuotteet: Balmuir
Paikka: Hotel Kämp/Mannerheim-sviitti
 
 
Lue myös: 
Dopingia ja nudeja
Must-have: Aroma diffuuseri

 

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

 

Share

Kommentoi