Ladataan...
Kriselda

 

 

Löysin puhelimeni muistiinpanoista kyseisen ajatuksen, joka on kirjoitettu muutama kuukausi takaperin. Juuri kun olin tavannut nykyisen poikaystäväni. Ajatus rakastumisesta ei tuntunut omalla kohdalla kovin houkuttelevalta, eikä mitenkään ajankohtaiselta.

En halunnut rakastua. En kaivannut mitään ylimääräistä elämääni. Kaikki oli hyvin - olin onnellinen yksin.

 

Tapasin loppusyksystä kyseisen tyypin afterworkeillä, mutta olimme tienneet toisistamme jo pitkään, sillä jo vuonna 2009 hän pyysi minua treffeille yhteisen ystävän kautta. Homma kuitenkin tyssäsi, koska olin juuri aloittanut seurustelun edellisen poikaystävän kanssa.

Afterworkien jälkeen sain viestin, josta alkoi "järjestelmällinen piinaaminen". Tyyppi oli niin sinnikäs, että päätin antaa hänelle mahdollisuuden.

Hidas tutustuminen ja viidet ekat treffit alkoivat tuntua tapailulta. Yhdessäolo olikin maailman siisteintä. Ihastuin, eikä mennyt kauaa, kun viihdyimme joka ikinen ilta toistemme seurassa. 

 

 

Jolottaminen rakkausasioissa kannattaa.

 

Olen varsinainen himmailija mitä omaan rakkauselämään tulee. Mietinkin pitkään itsekseni, että miten tässä nyt näin kävi. Oli melko vaikeaa myöntää itselleen, että olin ihastunut.

Himmailu on varmasti osa itsesuojeluvaistoa, mutta lopulta ystäväni sanat yhden treeni-illan jälkeen pyöri päässä. ”Anna mennä! Rakastuminen on ihanaa!”. Ja niinhän se on.

Parisuhteen aloittaminen näin aikuisiällä on ollut yllättävän helppoa. Itsevarmuus ja ymmärrys siitä, mitä rakkaus on, on helpottanut matkaa. Kaikki on tuntunut luonnolliselta. 

 

Nyt ihastuminen on muuttanut muotoaan syvemmäksi. Kai sitä voi jo kutsua rakkaudeksi. 

Olen niin kiitollinen siitä, että tiemme kohtasivat uudestaan. Tämä talvi on ollut kaikin puolin maaginen ja poikaystävän mukana olen saanut elämääni ihania uusia ystäviä! Vaikka viihdyinkin yksin ja olin onnellinen, parisuhde on tuonut elämääni paljon sellaista, mitä voisi kutsua korvaamattomaksi.

Ja niinhän sen kuuluukin mennä, kun on onnellinen itsensä kanssa, rakkaushommat on vain plussaa.

 

Terveisin,

Rakastunut.

 

 

 

Kuvat

 

Share

Ladataan...
Kriselda

Teen aika paljon banaanileipää suhteessa muihin leivonnaisiin. Lähes tulkoon aina kun jossain seuraamassani blogissa on banaanileipäohje, minun on testattava sitä. Tässä ajan saatossa voisi sanoa, että minusta on tullut banaanileipähifistelijä! 

Se on aina hyvää. Mutta silti, en ole koskaan jakanut blogissani minkäänlaista ohjetta, koska täydellisen reseptin löytäminen vaati oman aikansa. Täydellinen banaanileipä on sisältä pehmeä ja semi kostea. Se on makea, pähkinäinen ja erityisen hyvää sellaisenaan. Oheinen resepti on kaikkea tätä. Täydellisyyttä on myös se, että ohje on gluteeniton ja maidoton.

 

 

Täydellinen banaanileipä

2 super kypsää banaania

2 dl kauraleseitä (G)

3 valkuaista

6-8 kuivattua taatelia

1 dl kookoskermaa

1 tl leivinjauhetta

kanelia

kardemummaa

pekaanipähkinöitä

 

Ohje: Muussaa banaanit sauvasekoittimella tai käsin. Pilko taatelit ja pekaanipähkinät pieniksi paloiksi (tämäkin kannattaa tehdä sauvasekoittimella). Sekoita kaikki ainekset keskenään, lisää kanelia ja kardemummaa oman maun mukaan. Kaada taikina kookosöljyllä voideltuun vuokaan ja paista 200°C:ssa noin 25 minuuttia. Koristele pekaanipähkinöillä ja nauti. Banaanileipä on ihan parasta uunituoreena!

 

IHANAA SUNNUNTAITA!

 

 

Share

Ladataan...
Kriselda

 

Olin eilen ystäväni Hannan kanssa kuvailemassa Kaivopuiston edustalla ja ihana kevätaurinko näyttäytyi meille hetken aikaa. Juttelimme omista duuneistamme ja siitä, miten liian usein joudumme tilanteisiin, jossa olemme kaukana omilta mukavuusalueiltamme.

Omalta mukavuusalueelta poistuminen on epämukavaa. Päivästä toiseen elämme omissa kuplissamme, omien rutiinien ja velvollisuuksiemme parissa. Kuitenkin, itsekehityksen kannalta on välillä tehtävä epämieluisia asioita. On otettava riskejä, oli ne sitten pieniä tai suuria. 

 

 

 

Monet meistä turtuu, kun päässä pyörii pahin mahdollinen. Pelkäämme nolostumista ja häpeää, jos epäonnistumme. Käymme jatkuvasti läpi mielissämme entä jos -skenaarioita. Murehdimme etukäteen sellaista, mitä ei ole tapahtunut. Miksi? 

Hölmön ja rohkean välillä on hiuksenhieno ero. Rohkea ymmärtää epäonnistumisen riskit ja on valmistautunut siihen. Sen takia veneissä on pelastusliivit, laskuvarjoissa varavarjot ja avioliitoissa avioehdot. Kun on hyvä varasuunnitelma, voi rauhassa keskittyä onnistumiseen. Meidän on manifestoitava entä jos -skenaariot positiivisiksi. Entä jos onnistun? Entä jos minusta tulee paras? Kun keskittyy toivottuun lopputulokseen, se todennäköisimmin toteutuu. 

 

 

Neule GANT Diamond G  // Housut KappAhl // Kengät Adidas 

 

Kehotankin Sinua kokeilemaan kerran viikossa jotain uutta. Aloita pienillä jutuilla, oli se sitten uusi vegeresepti tai treffit sen söpön Tinder-matchin kanssa! Olemme kaikki erilaisia ja kaikilla toimii eri jutut ;) Tärkeintä on, että toivottu lopputulos saa sukat pyörimään jaloissa.

Ole siis rohkea ja kokeile asioita oman mukavuusalueesi ulkopuolella. Katumus siitä, ettemme tehnyt asioita silloin kun olisimme voineet, on paljon pahempi kuin epäonnistumisen pelko. Ehkäpä löydät uutta intohimoa elämääsi tai kenties opit itsestäsi uusia puolia. Yks elämä!

 

  

Kuvat: Hanna Toivakka

 

 

 

Share

Pages