Ladataan...
Kriselda

 

 

Ponnari on meikäläisen go-to -"kampaus". Jokainen sen varmasti osaa tehdä, mutta omasta kokemuksesta sen tekemiseen voi mennä ikä ja terveys, etenkin jos hiuslaatu on hyvin ohut ja liukas. Kuljen suurimman osan elämästäni hiukset kiinni, koska ulkoinen olemus muuttuu heti a) skarpimmaksi b) pidemmäksi c) freesimmäksi d) nuorekkaammaksi. Instant facelift. Osasyynä on myös se, että hiukseni ovat super ohuet ja pyörteitä löytyy, joten ponnarilla mennään.

 

Paras ponnari syntyy oikeanlaisilla välineillä ja kun hiukset ovat semilikaiset hiuksissa on tarpeeksi rakennetta. Olen käyttänyt Wellan tuotteita vuosia ja merkiltä löytyy erilaisia sarjoja, joista erityisesti Sebastianin ja Eimin tuotteet ovat toimineet parhaiten hiustenlaitossa. SP -sarja on taas hiustenhoitoon parasta mitä löytyy, mutta siitä erillisessä postauksessa.

 

 

Täydellisen ponnarin saloihin kuuluu myös oikeanlainen harja: valitse se hiuslaatusi mukaan. Itselläni on eri tarkoitukseen (mm. kuivaamiseen, tupeeraukseen ja pelkkään harjaamiseen) omat. Lisäksi pompulalla on merkitystä. Invisibobblet eivät vahingoita hiuksia, eivätkä jätä painaumia hiuksiin. Etenkin, jos hiukset ovat usein kiinni (esim. urheillessa), hiukset katkeavat helposti tavallisista kumpparilenksuista. Invisiboblelta löytyy myös kolmea eri kokoa eri tarkoituksiin: nano, original ja power.

 

Rakennetta hiuksiin: Kuivashampoota tyveen, suolasuihketta pituuksiin ja Tangle Teezerillä tupeeraus.

 

Suihkuta kuivashampoota tyveen ja levitä sitä sormin hieroen päänahkaa. Sebastianin Drynamic ei jätä hiuksia harmaiksi!

Suihkuta suolasuihketta kauttaaltaan hiuksiin. Etenkin puhtaat ja liukkaat hiukset rakastavat suolaa.

Tupeeraa Tangle Teezerillä päälaelta. TT:llä saat kuohkeamman lopputuloksen ja luonnonharjalla taas saat silotettua hiusten pinnan. 

 

 

Viimeistelyyn: Hiuslakka, kiiltosuihke ja tyviväri.

 

Kiinnitä vauvahiukset hiuslakalla. Eimin Dynamic Fix antaa lisäaikaa korjauksille!

Suihkauta kiiltosuihketta latvoihin. Maltillisesti, sillä muuten hiukset näyttävät likaisilta.

Wow-tyviväri peittää tyvikasvun, mutta sillä saa myös feikattua paksuutta hiuksiin. Taaksepäin sliipattuihin hiuksiin syntyy "kaljuja" kohtia, jotka voi peittää tyvivärillä. Works like a charm! Toimii myös vauvahiuksiin ja pyörteisiin.

 

 

 

Share

Ladataan...
Kriselda

 

 

Muistan ne tuhannet kerrat, kun balettiopettajani lauloi valssin mukana ”balancé, balancé…” Samaa mantraa olen tänä vuonna enemmän tai vähemmän toistellut itselleni. Tasapainon löytäminen on kieltämättä ollut tämän vuoden teema, eikä sopivaa kaavaa ole vielä tullut vastaan.

Olen tämän vuoden aikana kuullut ihan muutaman kerran vanhoilta tutuilta, missä olen nämä kaikki vuodet piileskellyt. Tarkalleen ottaen viimeiset kahdeksan vuotta. Entinen introvertti-Kriselda rakasti rauhaa ja koti-iltoja. Netflixiä, self help -kirjoja, kokkailua ja joogaa. Introvertti-Kriselda kävi 9-17 töissä, hän treenasi ja söi säännöllisesti. Niin-ihana-tasapaksu-arki.

 

Viimeiset kaksi vuotta ovat kuitenkin olleet kaikkea muuta kuin seesteisiä, ja viime vuosi oli heittämällä vaikein. Jatkuva matkustelu, ero pitkästä suhteesta, asunnottomuus ja työttömyys vei pohjan kaikelta. Kaikki tuttu ja turvallinen oli poissa.

Kun elämä on tarpeeksi pitkään liian tasaista, ihminen tulee kaipaamaan muutosta ja kehitystä. Lähtökohtaisesti tiesin, että isoja muutoksia tulee tapahtumaan ja lumipallo-efektin tavoin kaikki vyöryi niskaan, mutta kiitos ystävien siitä ajasta kuitenkin selvittiin.

 

Paita vintage // Hame Bik Bok // Kengät Nelly.com // Laukku Balenciaga // Aurinkolasit Monki

 

Universumin johdattelemana vuoden 2015 loppusyksystä alkoivat palaset loksahtelemaan paikoilleen. Elämän uudelleenrakentaminen alkoi; uusi työpaikka, koti, blogi, poikaystävä - nämä kaikki tulivat aikalailla samaan aikaan ja viimeisten kuukausien aikana elämääni on tullut vähintään sata uutta kaveria. Osasta on tullut läheisempiä ja osan nimiä opettelen edelleen. 

 

Mikään ei ole edelleenkään säännöllistä ja joka ikinen (työ)päivä on erilainen. Arki ei kuitenkaan tunnu arjelta, kun ei ole minkäänlaista rutiinia ja on viikonloputkin töissä. Välillä tuntuu siltä, että elämä on jatkuvaa aikatauluttamista ja tulos on yhtä sekamelskaa. Samalla kun vuodenajat vaihtuu ja tekemistä riittää, tuntuu silti siltä ettei saa mitään aikaiseksi

 

Sainkin viime viikolla puhelun ystävältäni, joka ehdotti minulle life coachingia. Puhelu tuli kuin tilauksesta! Jo pelkästään ajatus siitä, että saisi tukea tämän toivottoman sekamelskan keskelle helpottaa. Nimittäin pieninkin psyykkaus tähän päättömään menoon helpottaisi, oli se sitten hiljaisuusretriitti tai life coaching.

Minä, joka toitotan ystävilleni, että ammattiapu tekisi kaikille hyvää, vaikka ei olisikaan minkäänlaisia suurempia ongelmia, olen vihdoin myöntymässä itse elämänvalmennukseen.

 

 

 

Photos: J. Tuliniemi

Share

Ladataan...
Kriselda

 

 

Festareiden jälkeinen elämä on ollut haastavaa, etenkin kun oli juuri päässyt vauhtiin ja kesän makuun! Syksy lähti viime viikolla toden teolla käyntiin, joten mikäs sen ihanampi tapa viettää iltoja, kuin pikku hemmottelujen parissa. Idea itsetehtyyn sorbet-jäätelöön lähti näistä Vichyn ihanan tuoksuisista suihkugeelistä ja vartalovoiteesta.

 

Mansikka-mango sorbet

300 g pakastemangoja 

kourallinen pakastemansikoita

2 dl kookoskermaa (jääkaappikylmää)

1 rkl palmusokeria

 

Ohje: Surauta kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella tai blenderissä. Kaada kippoihin ja laita vielä hetkeksi (noin 15-30 min) pakkaseen jähmettymään ennen tarjoilua.

 

Vichy Spa Shower -suihkugeeli & Aqua Sorbet -vartaloemulsio. 10/10.

 

Harvemmin menen sekaisin mistään vartalovoiteista tai suihkusaippuoista, mutta nämä Vichyn super herkullisen tuoksuiset tuotteet ovat tuoneet iloa arkeeni. Ne pienet jutut. Olen super neuroottinen hajuista ja uskoisin, ettei kylppärinkaapistani löydy yhtäkään kauneustuotetta, jota ei olisi valittu tuoksun perusteella. Kaikki lähtee tuoksuista!

Herkullisen tuoksunsa (sisältää mm. vihreää teetä, persikkaa ja vaniljaa) lisäksi vartalovoiteen käytettävyys saa minulta täydet pisteet, sillä se ei tahmaa ja se imeytyy iholle nopeasti. Kaunistavat ainesosat myös energisoivat jättäen ihon kimmoisaksi ja virkeäksi koko päiväksi! 

 

 

 

Share

Pages