Ladataan...
Kriselda

 

Minulla oli juuri työpaikallani yearly dialogue esimieheni kanssa, eli vuotuinen ammatillinen kehityskeskustelu. Kävimme läpi viimeisen vuoden tapahtumia; positiivisia ja ei-niin-positiivisia juttuja. Annoimme palautetta puolin ja toisin, ja mikä parasta sain palautetta myös työkavereiltani. Joissain yrityksissä panostetaan henkilökohtaiseen kehitykseen ja osa-aikaisena yksin työskentelvänä aloin pohtimaan tilannetta myös freelance duunien kohdalla.

Kehityskeskustelu itsensä kanssa elämän muilla osa-alueilla on aivan yhtä tärkeää ja sen on tarkoitus pitää kartalla siitä, oletko menossa oikeaan/haluamasi suuntaan. Ja vaikka kävisit kehityskesteluja työpaikallasi, voit silti pitää sellaisen liittyen henkilökohtaiseen elämääsi.

Olenko ottanut tarvittavat askeleet viimeisen vuoden aikana omien unelmieni saavuttamiseksi?

 

 

Kirjoitin 16 kysymystä, joita kannattaa kysyä itseltäsi. Ne ne auttavat hahmottamaan tämän hetkistä elämäntilannettasi ja kenties tarvittavia muutoksia tulevaisuuden suhteen. Etenkin nyt, kun syksy tekee vahvasti tuloaan, niin on hyvä listata asioita ylös, jotta oikea suunta löytyy loppuvuodelle.

 

1. Viimeisen vuoden huippuhetket ja onnistumiset?

2. Minkä tärkeän opin sain viime vuonna? 

3. Miltä tuntuu tällä hetkellä?

4. Mitä elämässäni tapahtuu juuri nyt?

5. Mikä tekisi minut onnelliseksi juuri nyt?

6. Mitä haluan lisää elämääni?

7. Mistä olen kiitollinen? Pohdi ainakin 10 asiaa.

8. Mikä ärsyttää?

 

 

9. Mistä pidän itsessäni? 

10. Mitkä ovat vahvuuteni?

11. Miten voisin pitää parempaa huolta itsestäni?

12. Koska olen ylittänyt itseni ja omat odotukseni?

13. Jos ei olisi ajasta tai rahasta kiinni, mitä tekisin ensimmäisenä?

14. Mitä olen aina halunnut tehdä/saavuttaa? 

15. Mitkä ovat tulevan vuoden prioriteetit?

16. Kun lähden täältä, mistä haluan, että minut muistetaan?

 

 

Kuvat: Julia Toivola
Mekko: H&M
Aurinkolasit: Komono
Laukku: Balenciaga
Kengät: adidas

 

Lue myös:
Mitä sinä haluaisit osata?
Vahvuudet voimavaroina
Mitä tänne jää?

 

 

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

 

 

Share

Ladataan...
Kriselda

 

1. Flow on muodin larppausfestari. Newsflash?! Joka puolelle kun käänsi pään, niin näki mielettömiä tyylejä. Helsinki on täynnä mitä tyylikkäimpiä ihmisiä ja Flow todiste siitä. Mielestäni joka päivä pitäisi panostaa samalla tavalla kuin näihin bileisiin.

 

2. Tee taustatutkimusta. Festarit ovat kuin miniloma, jossa kannattaa olla tietoinen kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Missä on nopeimmat vessajonot, parhaat safkat, esiintyjät, lavat (+uudet lavat)... Miten varautua myrskyyn? Who would have thought? Flown oma puhelinsovellus on must.

 

 

3. Hankkikaa festariporukan kesken oma ”kotipesä”. Eli paikka, jonne voi mennä keikkojen välissä chillaamaan ja seurustelemaan. Ja jos eksyy laumasta, niin mesta toimii varmana tapaamispaikkana. Lämpöbaarin terdestä on muodostunut meidän frendiporukalle turvapaikka näillä festareilla ja siellä törmää aina tuttuihin.

 

 

4. Festareille kannattaa suunnata tutuissa ja turvallisissa vaatteissa. Vaikka uudet vaatteet ja kengät ovat aina kivat (ja moni panostaa Flow’hun uusilla kledjuilla), niin festareille kannattaa ehdottomasti suunnata turvallisissa vaatteissa ja sisään ajetuissa kengissä (RIP Kiran jalat). Itse meinasin lähteä lauantaina Klaara-myrskyyn maximekossa, jossa kaula-aukko ulottuu miltei napaan asti. Onneksi järki taisteli vastaan, vaikka uuden mekon debyytti olisi ollut Flow’ssa täydellinen!

 

 

5. Storyn burgereihin ei vaan ikinä kyllästy. Flow'n erikoinen, eli gluteeniton ja vegaani hamppari oli taivaallista! Maistoin myös ensimmäistä kertaa Farangin karamellipossua, joka oli tälle entiselle kasvissyöjälle jännä paikka. Tuli vähän samanlainen fiilis, kuin lapselle joka saa ensimmäistä kertaa karkkia.

 

6. Elämä on niin kaunista ja hyvää. https://www.youtube.com/watch?v=M1XNghy3JNQ5

 

 

Kuva 1: Jenni Rotonen
Kuvat 3, 5: Martina Martiala 
Kuvat 2, 4, 6, 7, 8, 9: Kia Arpia
Kuva 5: Emelie Björnberg
 

 

Lue myös:
Ruisrock vibes
Mistä tietää, että elää hyvää elämää?

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

Share

Ladataan...
Kriselda

 

Jos jotain rakastan arkikeittiössä, niin vaivattomuutta. Nimittäin tänä kesänä lähikaupan ostoskoriin on eksynyt vähintään kerran viikossa pussillinen vihreitä pikkupaprikoita. 

Pimientos de Padrón –paprikat tulevat Espanjasta, Padrónista, ja joka kymmennes paprika on tulisempi yllättäjä. Maku on muuten mieto ja ne valmistuvat helposti pannulla tai vaikkapa grillissä. Todella koukuttavaa kamaa!

 

Tällä kertaa vietin jo perinteeksi muodostunutta tapas-iltaa parhaan ystäväni kanssa ja paprikoiden lisäksi pöytää koristi melonin ja parman klassinen yhdistelmä, pintxot tomaattitäytteellä (muistuttivat kyllä enemmänkin bruschettaa) ja juustolautanen. Täydellistä pikkusyötävää naisten iltaan!

 

 

Pimientos de Padrón

1 pss pikkupaprikoita

oliiviöljyä

merisuolaa (muuta laatusuolaa)

 

Ohje: Pyörittele paprikat öljyssä ja suolassa. Paista kuumalla pannulla kääntäen, kunnes ovat rusehtavia. Tarjoile lisukkeena tai muiden sormisyötävien kera!

 

 

Lue myös:
GAZPACHO
Uunipuuro kaurasta

 

INSTAGRAM (@KRISELDA) / FACEBOOK / PINTEREST

Share

Pages