Ladataan...
Kriselda

 

Ystäväni Adama on pitänyt Youtube-kanavaa reilu vuoden ja pari viikkoa sitten kanavalla alkoi Dream Catchers -sarja.

Sarjassa Adama haastattelee suomalaisia naisia, jotka kertovat omasta polustaan kohti unelmiaan. Dream Catchers -sarjasta on tullut vasta kaksi jaksoa, mutta vaikuttaa super innostavalta ja aidosti inspiroivalta.

Kaiken lisäksi olen maailman onnellisin siitä, että jaksot voi myös kuunnella podcastina! Hurraa!

 

Olen tuntenut Adaman kymmenisen vuotta ja hän on aina ollut hemmetin määrätietoinen ja rohkea omissa valinnoissaan. Ystävänä hän on lojaali ja aina valmis pitämään puolia. Saan olla ylpeä siitä, että voin kutsua häntä ystäväkseni ja, että olen päässyt seuraamaan hänen omaa polkuaan kohti unelmiaan.

Mitä tulee Adaman määrätietoisuuteen, niin Youtube ei ole mikään helppo alusta ja ihailen sitä sisua, jolla hän kanavaansa tekee. Videoiden tuottaminen ei ole mikään helppo nakki!

 

Joka tapauksessa, olen erittäin innoissani tästä uudesta Dream Catchers -sarjasta! Rakastan kuunnella ihmisten tarinoita ja malttamattomana odotan jo seuravaa.

Ensimmäisessä jaksossa on positiivisen psykologian harjoittaja ja Pilotsin perustaja Rosa Nenonen, ja toisessa jaksossa nähdään vuosi sitten ison elämänmuutoksen tehneen joogaopettajan Saga Turtiaisen tarina. Niin ihania ja sydämellisiä ihmisiä molemmat, joten kannattaa katsoa jaksot!

 

 

 

 

Kenen muun mielestä Adama on Suomen Oprah?

 

Lue myös:
Uskalla Unelmoida
Unelmat on tehty toteutettaviksi

 

Ladataan...
Kriselda

 

 

Viimeisen parin kuukauden aikana olen kamppaillut tämän blogin kanssa. Ei sen takia, etteikö kiinnostaisi - kiinnostaa ihan helvetisti: työpöydällä on kansioittain kuvia ja muistiinpanot täynnä postausaiheita.

 

Olen fiilisihminen ja teen kaikki päätökset sen perusteella miltä tuntuu. Jos tänään ei tee mieli päivittää blogiin uusista meikeistäni, en sitä tee. Se tuntuisi teennäiseltä ja väkinäiseltä. Te lukijat huomaatte heti, mikäli postauksesta puuttuu sielukkuus. Silloin jään hyvin etäiseksi ja se ei ole tietenkään tarkoitus. Tosin niin on saattanut käydä, koska blogissa on ollut hiljaisinta koskaan.

 
 

Viimeiset pari kuukautta ovat toki olleet melko hektisiä. Olen maailman kiitollisin kaikista duuneista ja reissuista, jotka ovat pitäneet kiireisinä. Ja tuntuu siltä, että olen koko kevään toistanut itseäni näiden kanssa. En tiedä osaatteko iloita kanssani vai ärsyttääkö se, että kokoajan tapahtuu kaikkea uutta ja jännää? Siispä olen myös tietoisesti jättänyt päivittämättä peruskuulumiset. Pelkään koko ajan, että joku loukkaantuu siitä, että mulla on kivaa. Hitto, miten ärsyttävä juttu, josta pitäisi päästä yli.


Luin Natan postauksen asuntosijoittamisesta ja vahingossa rullasin kommenttiosioon. Parin ensimmäisen kommentin jälkeen lopetin ja alkoi ärsyttää Natan puolesta, kun hän hyvänä tyyppinä jakaa omia kokemuksiaan ja ne lytätään. Toki tässä (ja oikeastaan missä tahansa ammatissa) pitää kehittää paksu iho ja aina riittää jengiä, joita vituttaa oma tekeminen. Varsinkin, jos avaa omaa elämäänsä kaikkien nähtäville.

 

 

Joka tapauksessa, muistan sanoneeni viime talvena poikaystävälleni, että en voisi koskaan muuttaa pois Suomesta, mutta ihanteellisinta olisi olla esim. talvet poissa tai tehdä jokin reissu kerran kuussa. Siinä missä ennen kävin kerran vuodessa ulkomailla, oli tänä keväänä poikkeuksellinen ja olin kuin olin matkoilla kerran kuussa.

Ja aivan tahattomasti ne unelmat toteutuu, kun niistä puhuu ääneen.

Olen nöyrän kiitollinen joka ikisestä matkasta, mutta onhan se aika paljon lentopäästöjä tuonne meidän ilmakehään ja se vähän ahdistaa.

 

Mitä tulee blogin tulevaisuuteen. Olen selaillut vanhoja postauksiani ja voi että, miten hyvää matskua sieltä löytyikään. Olen unohtanut itseni jonnekin matkan varrelle. Olen unohtanut sen, mistä lähdin.

Eräs ystävä muistutti mua viime viikolla siitä, että “jos tuntuma on kadoksissa, pitää muistella itseään alkuaikoina; mitkä asiat motivoi aloittamaan ja mitkä olivat silloin tärkeitä asioita”.

 

 

Kuten sanottu, matskua riittäisi, mutta mitä jos ei ole enää mitään järkevää sanottavaa?

Ketä ihan oikeasti kiinnostaa? Ei kukaan muista enää vuoden päästä, mitä katsoi somesta tai luki blogeissa - jos itse kirjoittajakaan ei enää muista.

 
 

Ladataan...

Ladataan...
Kriselda

 

Mekko, joka teki minusta mekkoihmisen. Kyseinen vaate vilahti päälläni viime vuoden pikkujouluissa ja on siitä asti ollut aktiivisesti käytössä. Näin kesällä se on täydellinen sellaisenaan pelkkien espadrillojen kanssa, mutta talvella olen käyttänyt sen kanssa ohutta villapooloa, sukkiksia ja nilkkureita.

 

Olen ollut tämän kevään ennätyksellisen paljon reissussa ja pilkullinen pikkumekko on ollut mukana jokaisella niistä. Se on ollut todella kätevä, kun menee pieneen tilaan, ei paina mitään, eikä sitä tarvitse silittää. Win, win, win. Kaiken lisäksi, se on malliltaan todella imarteleva. Win!

En omista biitsisaronkeja, joten kietaisumekko on palvellut mainiosti siinäkin roolissa. Kyseessä on toki vähän hienompi "biitsimekko" (ainakin omasta mielestäni), mutta ainakin sillä kehtaa painella lounaalle auringonottojen välissä. Iltakäytössä olen yhdistänyt mekon korkoihin, korviksiin ja punaisiin huuliin.

 

Olen ristinyt kyseisen mekon "vuoden mekoksi" sen monikäyttöisyyden vuoksi - onhan se tehnyt minusta vahvasti mekkoihmisen viimeisen puolen vuoden aikana. Kyseessä on Vero Modan Henna-mekko ja siitä löytyy tätä nykyä 7 eri väriä. Kun vielä löytäisin tästä samasta mallista ja kuosista oikein pitkän maata laahavan maxi-helmaisen mekon, niin garderobini olisi mitä täydellisin!

 

 

Kuvat: Sabina Särkkä
Mekko: Vero Moda
Laukku: Balenciaga
Kengät: Saint Laurent

 

Lue myös:
Olohuoneen muodonmuutos
Ciao Como!

Pages