Ladataan...

Pikku hiljaa vuosi sitten meillä muuttui nukkumisjärjestelyt niin että yöisin huoneeseeni kulki hissi jonka mukana tuli pieniä vieraita. Vaikka palautus nappia paineli, hetken päästä sama kaveri pötköttelikin jo vieressä peiton alla. Välillä 160 senttinen sänky oli niin täynnä porukkaa potkivineen jalkoineen ja leveineen nukkumistapoineen että oli ihanaa siirtyä itseä kaksikymmentä senttiä lyhyempään sänkyyn, yksin maistelemaan polviaan.

Sitten tuli lusikoiden jako ja sänky meni siinä.

Jonkun aikaa vietin yöni sohvalla. Ei siinä mitään, hyvä nukuttava se oli. Lapset nukkuivat kaikki tyytyväisenä parvella. Satunnaisia vierailuita lukuunottamatta, yöt rauhoittuivat ja jokainen pysyi sängyssään. Iltaisin siinä sohvalla pötkötellessä, mietin että jossain vaiheessa tähänkin pitää tulla muutos. Kaksi makuuhuonetta olisi vapaana, toinen oli alkanut itsestään toimia vaatehuoneena ja toinen oli kaatopaikka. Edessä olisi siis taas siivousta isolla ässällä. Niin ja onko mitään järkeä ostaa nyt uutta, jos tässä ei kauaa olla niin aivan turhaa muuttokuormaan? Koska kaikki jotka on joskus muuttanut, tietää että se on ihan pyllystä. Nooh, mietitään vielä. Ei tässä mihinkään kiire ole.. Sitten alkoi tulla kyselyitä asian tiimoilta, kauhisteluita että oikeasti sohvalla! Viritin vanhan kunnon retkisängyn sinne lakanapinojen ja vaateröykkiöiden keskelle. Karmea nukuttava. Kamala meteli. 

Joitain päiviä sitten, tapahtui jotain ja mulla on nyt ihan oikea sänky. Sängynrunkoa ei kyllä tule, syystä että muuttokuorma. Mutta että se fiilis! Mulla on ihan oma paikka. Vain omassa käytössä oleva huone (valitsin helpomman homman, vaatehuoneen muuttaminen muualle) Ikiomatila jonka saan laittaa just itseni näköiseksi. Siis WAU, se tunne!! MUN. En tiennyt, että kaipasin tätä niin paljon! Ei enää kiertolaisena ja retkisänkykin on ammuttu raketilla kuuhun.

Ja hei, yöllinen kulkue ei ole vielä löytänyt tänne...

Ladataan...

 

Ruuhkavuosien herkullisimpia hetkiä.Kun voit melkein käsin kosketella sitä fiilistä kun kainalot on tulessa. Tukka hiestä märkänä, hyppäät huushollissa edestakaisin. Et saa enää edes muutettua ääntäsi normaaliksi, vaan sanat suhisevat hampaidesi väleistä, vuoroin kirosanojen kanssa..

On aamu, tietenkin kiire ja juuri kukaan ei tunnu tekevän mitään sen eteen, että asiat sujuisivat joutuisasti ja sulavasti. Aamupalaksihan on tietenkin jotain kakkaa. En halunnut muroja vaan leipää! Sulatejuustoahan ei sittenkään voi syödä. Heitellään se vaikka lattioille. Miksi muut syö muroja?!! määkin haluun!!.. Enkä ainakaan kattoa tota ohjelmaa!.. Yhdellehän ei kelpaa koulun liikuntatunnin luistelu ollenkaan. On niin huono kypärä ja muutenkin se on ihan perseestä. Suunnitelmissa valehdella opettajalle, että maha on kipeä. No ei tähän hätään  löydy mitään hyvää paitaakaan. Koska mähän en viitsi pestä pyykkiä vaan haluan kiduttaa kaikkia. Kolmas istuu kalsareillaan omissa oloissaan, puhelin kourassa ja kuulokkeet korvillaan tekemättä mitään siihen asti kunnes kaverit on ovella hakemassa. Itsehän jätät suosiolla kahvit keittämättä, hah, kuka niitä nyt ehtii juomaan. Onneksi jääkaapista löytyy energiajuoma. Onko sulla hermot kireällä? Äiti, onko sulla hermot kireällä?? No ei tietenkään, miksi (V*****a) tässä nyt kellään hermot olisi kireellä.(PERKELE HELVETTI SAATANA) Ja sinäkin aika, haist huilu! Tiedän että olen ihan PIIIP myöhässä!!! Älkääkä missään nimessä siivotko jälkiänne, musta on niin kivaa kotiin tulessa aloittaa siivouksella!! Ja kun luulet jo kaiken olleen siinä, kuulet sulosanat: Äiti, tule katsomaan, täällä on taikaa! Vesi ei lähde lavuaarista vaikka ei ole tulppaa!!

Voi HELVETIN PERÄREIKÄ, se on tukossa, älä laske sinne enään vettä!!! 

 

Vihdoin kun olet yksin, juhlit mielessäsi sitä , että i h a n a a  on iskä-viikonloppu edessä! Ajelet niin kaljakaupan kautta kotiin! Samalla mietit miltä tuo aamuinen tunne voisi näyttää... Jota kuinkin tältä.

 

 

Ladataan...

 

Kun uusi sivu elämässä on kääntymässä.

Heinänkorsi suupielessä ja lappuhaalarit mullassa, mä suuria kysymyksiä pohdin. Näillä näkymin olisimme vaihtamassa maisemia. Tämän vuoden puolella, ensi vuonna tai sitten ehkä vasta sitä seuraavana, vielä ei niin tarkkoja tiedetä mutta ihan lähitulevaisuudessa kylläkin. Aikomuksena olisi siis pakata kamat täältä hirvien ja karhujen keskeltä ja kopsutella hevosvankkureilla  kohti suurta ja sykkivää Helsinkiä. Kulut tässä nykyisessä valtakunnassamme on yhdelle aikuiselle enemmän kuin suolaiset, puhumattakaan taloon liittyvät huoltamiset ja hoitamiset. Varsinkin jos vihaa imuria. (Tai lattian pesua. Tai ennen sitä suoritettavaa tavaroiden raivaamista. Tai, taidan kyllä inhota nykyään kaikkea kodinhoitamiseen liittyvääkin,plääh. Eikä se taida kivemmaksi muuttua vaikka minkä kokoisessa asuisi) Itselleni tällainen muutos ei ole kuin tervetullutta ja saa sukat pyörimään jaloissa jo pelkästä ajatuksesta mutta se mitä nyt jännitän on tämä mun heinähattuinen kolmikko. Täällä periferian rauhassa kasvaneet, metelissä joka syntyy lähinnä omasta mölisemisestä. Vapaudesta höntyillä ulkona. Kun nyt välillä edes muistaa vetäistä kengät jalkaan lähtiessään kohti suuria seikkailuja. Ja muistaa varoa naapurin kaaharia. Liikennevaloja täällä ei ole kuin yhdet. Okei, valhe. On täällä kahdet, en vain heti muistanut. Nekin sen verran kaukana, ettei tien ylittämistä värien mukaan ohjattuna ole tarvinnut edes harjoitella. Kouluun köpötellään se muutama minuutti, jossa on oppilaita koko koulussa melkein sama määrä kuin normaalin koulun yhdellä luokalla. 

Heei te! Jotka olette muuttaneet lasten kanssa jostain paljon pienemmästä ja hiljaisesta - paljon meluisampaan ja isompaan. Miten se sujui? Ihan iisibiisi, kuin kakkupalan olisi syönyt? Vai niin päin persettä, että hetken teki jo mieli puksuttella maitojunalla takaisin kotikonnuille?  Ja miten sopeutuminen ihan erimittasuhteissa olevaan kouluun meni? Pitäisikö mun panikoida vähän varastoon? Ja joo, ollaanhan me kaikki erilaisia, ja sopeudumme uusiin juttuihin eritavalla, mutta muiden omat kokemukset kiinnostaa nyt tosi paljon tällä hetkellä.

Ja vielä yksi. Oikea märkäpäiväuni.. Autosta luopuminen kokonaan. Koska tällä hetkellä asioiden sijainnit eivät ole mitattavissa kortteleissa, auton pitäminen on ollut elinehto. Jumalauta mikä rahareikä! Äkkiseltään kun ynnäilin kuluja vakuutukset-verot-huollot-katsastukset-bensat-renkaat-parkkimaksut-ja mitä kaikkea nyt vielä jäikään.. Saa sillä samalla summalla parit matkakortit ja jää vielä rahaa vaikka huvinvuoksi taksiajeluihin.

Mutta pärjääkö ilman autoa ihan oikeasti?! Te joilla ei ole autoa ja joilla on lapsia ( = aika paljon ruokaa kerralla) , otatteko kottikärryt mukaan ruokakauppaan? Vai juoksetteko siellä vaan sen verran usein ettei tarvitse kerralla sataa kiloa kantaa?

Niin joo.. säästyihän sitä jokunen roponen, ja tässä vaiheessahan voisi tarvittaessa tilata vaikka sen taksin paikalle..

 

Ladataan...

Todellisen vaaran leijuessa ilmatilassa.

Päiväkodin käytävillä kauhua kylvävä oksennustauti, on saanut allekirjoittaneen pakojalalle ja karttelemaan paikkaa kuin ruttoa. 3-vuotias on päässyt hengailemaan äidin kanssa kouluun ja toimimaan hyvänä koutsina häiriönsietokyvyn kehittämisessä samalla kun yrittää tehdä töitä. Hermojen riekaleet ja kohonnut verenpaine. Ehkä myöskin alkava vatsahaava. Kuulostaa paljon kivemmalta kuin yrjötauti kertaa kolme. Plus ehkä vielä itse siihen neljänneksi.

Ollaan me ehditty järjestellä olkkarin seinällekkin kuvia uuteen järjestykseen. Ja niistä kuvista puheen ollen, lastenhuoneen seinälle ja miksi nyt ei vaikka näin lapsekkaan aikuisen tavoin olkkarinseinälle, olisi tarjolla muutama A3 kokoinen juliste. Yksisarvinen ja kädellä hengaava peura. Kauppaan asti nämä ei ole päätyneet, mutta jos haluat itsellesi laita viestiä moi@jemmoi.com. Hintaa näillä on 15 euroa kappale + postit 5,90e. Tiedän, aivan ryöstöä! Mutta siihen asti kunnes saan koulutettua nuo kirjekyyhkyt, ei auta ulinat markkinoilla.

 

 

 

Ladataan...

 

 

Parasta vaatteissa, kuosit / kuvat / printit / kuviot.

Ja tällä hetkellä kaikki sellaiset oikein ihanat ja syötävät, ältsyn imelät ja iloiset jutut joista kuvittelin jo hetken kasvaneeni ohi ja aikuiseksi. Yksisarviset ja sateenkaaret, vaaleanpunaiset hattarapilvet kaikenkirjavilla sadepisaroilla. Popparit ja dimanggit. Mahdottomat ja epätodet asiat jotka vain oikeina pystyvät mielikuvituksessa olemaan.

Olin jo pitkään suunnitellut haluavani kokeilla tehdä muutaman erilaisen kuosin vaatetuskankaalle. Ja tittidii, tässä, pieniä korjailuja vaille valmiita.. Kolme erilaista kangaskuosia. Lastenvaate kankaiksi lähdin tekemään, mutta ai että.. Miten mä sieluni silmissä näen kun vedän tukan nutturalle,vaaleansiniset farkut jalkaan, kaveriksi sitruunan keltaiset tennarit ja päälle partakarhu -kuosisen rennon teepaidan.

En millään malttasi odottaa valmista kangasta..

 

Ladataan...

 

Jokainen on varmaankin kuulut joskus sanonnan , älä koskaan sano ei koskaan.

En ole ikinä ollut eläinihmisiä. En niinkuin millään millään mittarilla. Korkeasaaressakaan en saa sellaista plääh-efektiä jos en näe kuumuutta ja aurinkoa piiloon menneitä eläimiä. Se nyt on vaan paikkana kiva viettää aikaa. Yleensäkin nenää nyrpistää niihin kuuluvat hajut. Ja kun vilkaiset päin, ja toinen katsoo takaisin, eläimen ilmeestä pystyn lukemaan ainoastaan -mitäs mulkkaat? Älä kuvittelekkaan pystyväsi arvailemaan liikkeitäni. Koiria pelkäsin lapsena kuollakseni, ja taidan niitä innokkaimpia kartella yhäkin. Ja kun niitä en noteeraa, ne onneksi yleensä jättää rauhaan. Mikään elukka ei ole koskaan saanut sydäntäni läpättämään niin, että pitäisi päästä koskettamaan. Ainoastaan hevosia olen piirrellyt. Koska serkkukin piirteli.

Noh, joulupukki sitten toi meille ihan oman kääpiöhamsterin. Ei niin että sitä olisi vartavasten vinguttu, mutta koska taas kovasti toivottua omaa lemmikkiä, koiraa, en aio edes harkita. Kaaosta ja tekemistä kun riittää tarpeeksi jo ihan omasta takaa, imurointi ei kuulu lempipuuhiini ja ajatus ylimääräisistä karvoista lattioilla-sohvilla-vaatteilla-sängyssä-hengitysteissä..nounou. Tai että kun näen itseni talutushihnan päässä samalla kun niskaan sataa puukkoja ja kakkakikkareita.. Ehkä sitten kun, EHKÄ, lapset ovat sen kakskymmentä ja varmasti hoitavat ja siivoavat itse vahinkokakat matoilta, voin harkita.

Ei tämä uusi kaveri ole hullumpi. Helppo hoitoinen talvikko vauva. Vaikka ei me mitään parhaimpia frendejä vielä olla, sen kaistapäistä juoksentelua ja touhuja on mukava seurata. 

 

 

 

 

Ladataan...

Ompelin itselleni hameen. Ihanan muhkean tyllihameen. 

Valitsin siihen pehmeämpää tylliä. Hetken se tylliunelmalta näyttikin, mutta menossa limppistyy ja reunat käpristyy kuin paetakseen. Saapi olla haromassa auki harvasen hetki.

Mutta eipä se nyt niin kamalasti haittaa. Juhlakalu se ei enään ole mutta hyvin toimii ihan arjessa tennareiden ja kolitsipaidan kaverina. Peukku.

Tähän loppuun vielä terveiset mun pikkusiskolle. Avioliiton satamaan purjehdit. Onnea teille hirmuisesti toivotan! Muistakaa arvostaa toisianne. Pitkän avioliiton saloja ei multa irtoa, mutta jälkiviisaita ehkä sitäkin enemmän ;) 

Ladataan...

 

 

Tulin vain huikkaamaan tännekkin, että nyt olisi enää pari kappaletta Hattara- kuosista vauvan pussilakanaa tarjolla, kakkoslaatuista ( pieni värivirhe, mitä ei sokeampi huomaakkaan ;) )  Hinta nyt vain 35e sis. postituksen Suomeen. 

100% puuvillaa, öko-tex standardilla. Pussilakanan koko on 85x120cm, joka sopii esim. äitiyspakkauksen peittoon. Laita viestiä moi@jemmoi.com. Lakanat myydään tyylillä "kuka ehtii ensin". Näitä ei löydy vielä verkkokaupasta. 

Kannattaa välillä käydä kurkkaamassa Jemmoin fb-sivuille. Muuta päivä sitten avasin moisen. Siellä huutelen tällaisista erikoiseristä, muista extra jutuista ja tuotteista mitkä ei välttämättä päädy koskaan verkkokaupan puolelle. 

 

 

 

Ladataan...

Jälkijunassa.. täältä tullaan!..

Miten mulla on voinutkaan mennä tällainen asia näin totaalisesti ohi. Useamman vuoden takainen juttu jo. Ja sitä ennen jo joskus kahekskyt luvulla. Kutistemuovi. Juu u, enkä mä ollut kuullut tällaisesta hauskuudesta halaistua sanaakaan koskaan ennen. Jos siellä vielä on joku muukin perässähiihtäjä niin lyhykäisyydessään homma toimii näin. Piirrät kutistemuoviarkille haluamasi kuvan. Leikkaat irti ja laitat uuniin muutamaksi minuutiksi. Kuva kutistuu noin kolmasosaan alkuperäisestä ja paksuuntuu hieman. Saat tehtyä koruja, magneetteja, avaimenperiä, mitä nyt mieleen juolahtaakaan. Varteenotettava ohjelmanumero vaikka sadepäivän varalle lasten kanssa tehtäväksi.

Ensimmäiseksi tein itselleni tällaiset mustikka nappikorvikset. Ajankohta kun ei voisi olla parempi. Taisi siinä olla myös kaverina puolukka. 

 

Ladataan...

 

Metsä rauhoittaa, mieli virkistyy, verenpaine laskee... Ja mitä nyt kaikkea muutakin hyvää ja vaikuttavaa, minkä epäilemättä uskon pitävän paikkaansa. Riittäähän jo pelkkä kipollinen mustikoiden keräämistä, tuntemaan itsensä uudesti syntyneeksi.

Olen lukenut monia hyviä tarinoita telttaretkistä lasten kanssa jotka ovat onnistuneet hyvin. Lasten mielikuvitus on riittänyt viihdyttämään itsensä, niinkuin ennen vanhaan ennen pelikoneita. Ei olla oltu kokoajan toisten hiuksissa kiinni. Ruoka maistuu ja yöt nukutaan kuin tukit tähti taivaan alla. Raittiin ilman taika, niin väitetään. Kuulostaa niin hyvältä ja spesiaalilta että melkein ihan pystyn kuvitella kuinka harmooninen ja pastellinen telttailuelämys voisi tällä omalla kokoonpanolla toteutua. Tällä hetkellä vain arki ja iiihanan pitkä kesäloma lasten kanssa yksin kotona, on jo saanut aikaan huikeita hermojen venytyksiä ja kuulon alenemia. Enkä usko verenpaineenkaan liian alhaalla liruttavan. Saattaa olla että että mieli vain huvikseen maalailee piruja öiseen metsämaisemaan ja mahdollisuuksiin joilla tuosta retkestä saataisiin varsinaisen surkuhupaisa tapahtuma kerrottavaksi muille äideille. Älä vitussa lähde, mene ihan vaan yksin.

Ehkä joskus. Nyt ei lähdetä merta edemmäs kalaan, vaan seinien toiselle puolelle repullinen mielikuvitusta ( ja ihan mitä nyt vaan jokainen haluaa pakkaamisen ilosta ottaa mukaan. Kukaan ei neuvottele järkevyydestä tai laskeskele kokonaispainoa kannettavaksi) mukana.

 

Ensimmäiseksi ehkä tärkein asia eli sijainti ja leiripaikan valinta. Mahdollisimman läheltä ulko-ovea. Suoraan terassilta jos mahdollista, näin minimoidaan ylimääräisen roskan kulkeutuminen makuupaikkaan. Ja matka on lyhyt kun väliä kuitenkin kuljetaan harvasen hetki. Haetaan tavaroita jotka on unohdettu ottaa mukaan. Ja palautellaan niitä jotka vievät turhaa tilaa ja millä ei kuitenkaan tehdä yhtään mitään. Ja koska tästä huushollista ei löydy vielä yhtään makuupussia, voidaan majaan viedä kaikki talon peitot. ( Ja yöllä, Suomen kesän suloisen viileyden purastessa haetaan nekin peitot joita ei tiennyt talossa edes olevankaan.) Takapihan hyviin puoliin lukeutuu myös kesken unien kakka hädän takia herättänyt lapsi, ei tarvitse lähteä lapion kanssa yhtään mihinkään.

Nukkumaan menoajan lähestyessä, sytytämme kuvitteellisen nuotion ja pyöräytämme nakit pari minuuttia mikrossa. Eikä tarvitse lähteä kantamaan ja keittämään vettä astioidenpesua varten, senkuin lataa likaset aapeekoohon ja suuntaa nenän kohti yöllistä makuusoppea. Teltan pystytyksen sisartoimituksena on ollut tramboliinin vuoraaminen lakanoilla. Koska, eihän kukaan halua nähdä mitä yöllisiä kavereita siellä ympärillä liikkuukaan kunhan on ummistanut silmänsä. Näissäkin jutuissa vain mielikuvitus on rajana. Ja kunhan niistä muistuttaa muitakin niin ei tarvitse yksinään pelätä. ( Ja tässä kohtaa muistutuksena kohta yksi, sijainti. Tarpeen vaatiessa leirielämän voi jättää kesken, ja häipyä jatkamaan uniaan omaan sänkyyn lukkojen taakse.) Jouluvalojen lisäämisellä saa kivasti tunnelmaa ja voi hippasen verran karistella pimeyttä ja samalla niitä mahdollisia yöllisiä vieraita.

Aamun sarastessa huomaat että raittiin ilman taika todellakin toimii ja kaikki ovat nukkuneet kuin tukit. Paitsi sinä itse. Olet vahtinut koko yön ettei kenelläkään ole kylmä, vetämällä peittoja suojaksi aina kun joku kylkeään kääntää. Ripustellut lisälakanoita lämpöeristeeksi, tuulen tuivertaessa pienimmistäkin raoista. Jostain kumman syystä nukkumatti on kurvannut kaukaa kohdaltasi. Päivät todellakin taas lyhenee, huomaat vilkuillessa kelloa kun odottelet auringon nousevan. 

Yhteenveto: Lapset tykkäsivät, itsellesi riittää leirin pystytys kerran kesään.

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...

 

En ole kovin laukku-ihminen.

Omistan vain pari ja nekin ovat käytössä vaihtelevasti ja tarpeen mukaan. Sellainen pieni on johon mahtuu just tarvittavat lompakko, avaimet ja puhelin. Sitten sellainen suurempi, monilokeroinen väripommi johon mahtuu sitten tavaraa reilummassa määrin. Onko syy sitten siinä ettei vastaan vain ole tullut sellaisia himottavia yksilöitä jotka kuola valuen on vain pakko hankkia. Tai sitten sen käyttö, koska tykkään pitää niitä pään yli niin se ei näytä sitten kovin kivalta kun hihna painaa just siitä rintojen välistä..

Varmaankin vähän molempia.

 

Siksipä siis reppujen ystävänä, tein itselleni kesäisen repun joka sopii hyvin monien vaatteideni kanssa. Himpun verran säkkimäinen, sitruunan keltaisella vuorikankaalla. Reppu oli myös keväisen näyttöni asuste, johon käytin palan itse suunnittelemaani digiprintti kangasta.

 

Ladataan...

Pyörivä kivi ei sammaloidu. Mutta aika mennä jolkottelee.

Voi olla ettet edes huomaa vanhenevasi. Tai et tajua. Väität ehkä itsellesi että sieltä peilistä katselee se samannäköinen tyyppi kuin joskus silloin, joskus? Koitat ehkä hämätä itseäsi, tai muita, koska pukeutumisesi voi edelleen näyttää juuri siltä kuin 2000- luvun alussa. Tai että juttujesi taso ei tunnu nousevan iän myötäkään.

Tarkempi tiirailu paljastaakin, ehkä totisempia juttuja..

 

Levittelet kasvoillesi rasvaa. Lönttejä jää ehkä hetkeksi killumaan kasvojen uurteisiin. Ryppyjä, ryppyjä. Ei se nyt niin kamalaa ole.. Puristelet ehkä pari näppylää ja katseesi pysähtyy huuliisi. Nyt tässä on jotain mätää? Skrollaat valokuvia menneiltä ajoilta.. Ne  h ä v i ä ä! Guugle varmistaa epäilyt, Vanhetessa, hyaluronihapon ja ihon alaisen rasvan määrän vehenemisestä johtuen, huuletkin menettävät täyteläisyyttään ja amorinkaari suoristuu. Lisäksi värin haalistuminen saa ne tuntumaan häviävän, varsinkin kun huulien ympärille ilmestyvät juonteet tekevät huulirajasta epätarkan. Tunnet kuinka huulia ja kasvoja alkaa kiristämään. Mieleen livahtaa muhimaan ajatus huulien täyttämisestä. Samalla vilkaiset rasvapurkin kylkeä, perusvoide, ei mitään taikaa. 

 

Alat pukeutumaan. Maan vetovoima, you suck.. Työnnät tennissukkia rintaliiveihin edelleen. Ennen et malttanut odottaa niiden kasvamista, nyt täytät tyhjiöitä jonka tyhjiin imetyt pussit tarvitsevat näyttääkseen tisseiltä.

 

Itsetutkiskelun aamuinen hetki alkaa olemaan loppu suoralla. Heität pienet muuvit peilin edessä, katsellen kuinka ylimääräinen heiluu sinne tänne, muistuttaaksesi itseäsi aloitettavasta kiinteytysjumpasta. Fyysinen puolikin kun on kääntynyt jo alamäkeen. Pyyhit otsatukan naamalta ja pikkaisen hulmautat uutta kesätukkaasi. Harmaat karvat. No tukasta ei ole tehty vielä mitään löytöjä. Eikä silleen haittaisikaan koska pidät muutenkin harmahtavaksi sävytetystä tukasta. Olisivat vain boonusta sekaan. Sitten muistat väitteen että tuo sama harmaus hiippailee myös alapäähän. Kurkistat pöksyihin. Totta tuo. Mutta ei se mitään, kaikki karvat pois vaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Eipä se alakerta muutenkaan enään parikymppiseltä näytä.

 

Sitten siirryt ajatusmaailmassasi takaisin vuosiin kun olit, noh nuori. Seilailet menneessä edes takaisin. Muistelet erilaisia asioita ja tapahtumia.. Tunnet pienen helpoituksen aallon, ja ajattelet, never again. Suoristat ryhdin, ja hymyilet ääliömäisesti omalle peilikuvalle. 

Keski-ikä, here i come.

Pages