Herkkyydestä

Kultainen

 

"It is both a blessing and a curse to feel everything so deeply."

 

En muista, missä törmäsin yllä olevaan lainiin (todennäköisesti Pinterestissä), mutta tunsin sen välittömästi kuvaavan sielunelämääni paremmin kuin mikään muu lause koskaan. 

Rikas sielunelämä on mielestäni sekä parasta että pahinta minussa. Tunneskaalani on hyvin laaja ja vivahteikas; koen kaikki ääripäät voimakkaasti. Joku ehkä tunnistaa tästä itsensäkin. Hyvinä hetkinä se on järisyttävän ihanaa, mutta pahoina hetkinä tuntee olevansa syvemmällä kuin pohjalla.

Tiedättekö, kun

Rakastaa niin kovaa, että kuvittelee sydämen halkeavan. 

Juoksee vihaisena kyyneleet poskilla ulos sateeseen kädet täristen. 

Pakahtuu keväisin maasta puskevien kukkien kauneudesta, niin kuin ei olisi koskaan nähnytkään mitään vastaavaa.

Istuu yksin puiston penkillä koko maailman paino harteilla, kykenemättömänä hievahtamaankaan.

Liikuttuu loppuviikoksi eläinten pelastusoperaatioista televisiossa.

Viskoo tavaroita seinään, puree hampaita yhteen niin, että seuraavana päivänä leukoihin sattuu.

Ottaa hyvin raskaasti sellaisetkin loukkaukset, jotka kohdistuvat johonkin toiseen ihmiseen.

Nauraa poskensa kipeiksi ja uskoo olevansa voittamaton; ettei mikään voi pysäyttää. 

Älkää käsittäkö minua väärin. Tai mitä sitten, jos joku käsittääkin. Minä inhoan ylimääräistä draamaa elämässäni enkä mitenkään etsi mieltäni erityisesti järisyttäviä kokemuksia, saati hakeudu keskelle ihmissuhdesotkuja tai muuta vastaavaa. Pidän tasaisesta arjesta, välttelen riskien ottamista ja elelen vähän omissa todellisuuksissani, niin kuin Walter Mitty konsanaan. Katsokaa muuten se elokuva, jos ette ole vielä sitä tehneet. Ben Stillerista huolimatta niin koskettava ja kaunis leffa. Olen katsonut sen kuukauden sisällä kahteen kertaan, koska jotenkin se vaan sopii elämäntilanteeseeni nyt.

Eksyin aiheesta. Joka tapauksessa, nuorempana kuvittelin, että yhtä vuoristorataa vauhdikkaasti ylös ja alas etenevä tunne-elämä kuuluu teini-ikään, että kyllä se siitä sitten kun aikuistuu. Jossain vaiheessa sisäistin, että hetkinen, tällainen olen tainnut olla oikeastaan aina ja todennäköisesti tulen aina olemaan.

Mutta ei se haittaa, vaikka selviytyäkseen maailmassa pitäisi varmaan kyynistää ja kovettaa itseään. Herkkä ei esimerkiksi ehkä ole adjektiivi, jota menestyvät ihmiset yleensä itsestään ensimmäisenä käyttävät. Olen kuitenkin hyväksynyt itseni tällaisena: herkkänä, ailahtelevaisena, ujona, nynnynä, ihan miksi sitä kukin haluaa sitten kutsua.

Share

Kommentit

stella maria

Voi Katja pitkästä aikaa!

Ja tämä tuntui siltä että olisit kirjoittanut minusta, huh. Kiitos.

Kultainen

Yritän vähän taas aktivoitua! Hirveästi olisi asiaa ja kerrottavaa, mutta jotenkin en osaa asetella sanoja ja lauseita sellaisiksi kokonaisuuksiksi kuin haluaisin. Pitäisi varmaan yrittää olla vähemmän kriittinen.

Hyvä me herkät, ole hyvä <3

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei, herkkä ja nynny eivät missään tapauksessa kuulu yhteen :)

Joku joskus osuvasti kirjoitti, että suuren katastrofin koittaessa ne ovat kovikset, jotka lähtevät ensimmäisenä karkuun. Herkkikset jäävät auttamaan muita!

Ja se, se on vahvuutta.

Kultainen

Eivät minunkaan mielestäni, mutta tiedostan että jollekin herkkyys yhdistettynä muihin luonteenpiirteisiini saattaa näyttäytyä nynnyytenä. Se ei haittaa, minusta on ihan fine olla vähän nynny ja siksi käytän sitä toisinaan itsestäni. :-)

Voin uskoa tuon hyvin todeksi. Herkkyys ei tosiaan poissulje vahvuutta! Kiitos kannustavista sanoistasi!

TiinaK (Ei varmistettu)

Joku sanoi mulle, että herkkyys ihmisessä on yksiä ainoita kauniita asioita mitä on vielä jäljellä.
Tavallaan tässä ylisuorittavassa ja jäyhässä maailmassa (tai ainakin Suomessa) on hienoa, että löytyy niitäkin jotka aidosti liikuttuvat muiden silmissä yksinkertaisistakin asioista, ja kokevat asioita niin täydellä sydämellä.
Itse olen havahtunut omaan tunnekylmyyteeni ja olen välillä jopa vähän kateellinen tunteikkaammille ihmisille. Normaalitilassani en kykene kovin suuria tunteita kokemaan suuntaan tai toiseenkaan. Toisaalta olen ehkä universumin helpoin ihminen jonka kanssa tulla toimeen, toisaalta multa jää pois monia tunne-elämän kokemuksia, kun kaikki on niinkin tasapaksua settiä. Enkä välttämättä ymmärrä toisia ihmisiä niin hyvin, koska miten koen oman elämäni voi poiketa tosi paljon siitä miten joku tunteikkaampi kokee oman elämänsä.

Kultainen

Kiitos kauniista sanoistasi! Tiedätkö, minä olen taas puolestani välillä kateellinen suppeamman tunneskaalan omaaville. Toisinaan olisi helpompaa elää, kun tunteet ja pieniltäkin tuntuvat asiat eivät veisi niin paljon energiaa arjessa. On kuitenkin rikkaus elää niin erilaisten ihmisten ympäröimänä. Sitä huomaa vahvuuksia kaikissa luonnetyypeissä ja oppii valtavasti muilta, vaikkei ihan täysin toista ymmärtäisikään.

annam_
anna k.

Et ole ainoa, joka on kokenut tuon lainauksen omakseen! Herkkyys on voimaa.

Kultainen

Näin minäkin olen sen järkeillyt! :-)

Hanna Maria
Hanna Maria

I feel you !

Kultainen

<3

aannukka
Annukka Juulia

Samaistuin!

Välillä sitä miettii, että olisikohan elämä helpompaa, jos omaisi tasaisen tunne-elämän. Ehkä, mutta ainakin hitosti tylsempää. Peukut siis herccistelylle!

Kultainen

Kuinka monet kerrat olenkaan tuota samaa miettinyt pienessä päässäni! En kuitenkaan usko tästä muuttuvani, joten parempi opetella elämään itsensä ja tunteilun kanssa. Peukku meille!

Bisous, Roosa (Ei varmistettu) http://forgivemeautumn.blogspot.fi/

vitsit, mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta niin monesti, mutta en vielä ole löytänyt juuri niitä sanoja, joilla asiaa osaisin kuvata, mutta ehkä vielä joku päivä löydän. mutta oli kyllä niin helpottavaa, kun sain kuulla, että on olemassa myös muita herkkiksiä ja että tälle on olemassa myös jonkinlainen "diagnoosi", hsp eli highly sensitive person. en olekaan outo ja erilainen (paitsi vähän), haha!

Kultainen

Minustakin tuntuu, ettei tämä postaus tullut ulos aivan niin kuin olisin halunnut enkä myöskään osannut ilmaista asiaa oikeilla sanoilla. Erityisherkkyys on tuttu termi ja kirjastossa onkin varauksessa se Elaine Aronin ilmeisen suosittu kirja (tein varauksen pääsiäisenä ja olen vasta sijalla 180 jotain) aiheesta. Tuntuu lohdulliselta tietää, ettei ole kummallisuuksineen yksin. :-)

värikästä - eerika (Ei varmistettu) http://weatherischancing.blogspot.fi/

Aaa voi Katja, et todellakaan ole ainoa ! Itsellä on blogin luonnoksissa ollut jo pitkään ihan samasta aiheesta. mutta sitten jotenkin aina vähän pelottaa avata sitä omaa sielunmaisemaa muille. Eikä ne sanat ja ajatukset jotenkin ole tulleet vielä niin hienoina ulos.
Suosittelen Janna Satrin kirjaa Sisäinen lepatus (joka on muuten ehkä kaunein kuvaus herkkyydestä, mitä voi olla).

hansumaista (Ei varmistettu) http://hansumaista.blogspot.fi

voi, voin niin samaistua tähän tekstiin, en edes tiedä mitä sanoa! vielä kun vaan pystyisi oikeasti hyväksymään tämän (yli)herkkyyden.

Ihmisroskanen (Ei varmistettu) http://ihmisroskanen.blogspot.fi/

Mun on pitänyt harjoitella sitä, että kokisi herkkyytensä voimaksi. Koska sitähän se todellakin on. Lopulta. Hetkellinen haavoittuvaisuus hämää.

Kommentoi