Ladataan...
Kultainen

Työntäytteinen marraskuu alkaa viimein olla taputeltu. Luulin, etten selviä tästä rutistuksesta ikinä, mutta loppupeleissä kaikki sujuikin ihan hyvin. En kuollut tai saanut hermoromahdusta. Olen ehkä pienen loman ansainnut (sitten jouluna, sitä ennen on vielä paiskittava vähän hommia, ennen kuin keväällä aloitan opinnäytetyön parissa rutistamisen). Blogin luonnoksiin olen kirjoitellut jo monen monta postauksentynkää, hirveän hyviä juttuja minulla on viime aikoina pyörinyt mielessä. Stay tuned!

Näiden pikaisten moikkujen lisäksi ajattelin tulla kertomaan viikonlopulle menovinkin (sekä markkinoimaan itseäni) Helsingissä pyöriville. Armaan opinahjoni eli Metropolian kulttuurialojen joulumyyjäiset järjestetään tällä kertaa Kahden Neliön Galleriassa osoitteessa Fredrikinkatu 28. Tästä pääsette tapahtuman fb-sivulle. Myyjäiset ovat auki huomenna perjantaina klo 14-20 ja lauantaina klo 10-18. Ihanat tytöt ovat järkkäilleet tapahtumaa antaumuksella ja odotankin myyjäisiä aika innolla. Eikä vähiten siksi, että osallistun elämässäni ensimmäistä kertaa myyjäisiin myyjänä. Minulta on tulossa myyntiin kalentereita, julisteita ja kangaskasseja. Myynnissä näytti lisäksi olevan paitoja, koruja, asusteita ja sisustustavaraa. Menkää ihmeessä paikan päälle, sieltä saa kuulemma glögiä ja pipareitakin! Tänä viikonloppuna järjestetään mm. myös TOKYOn joulumyyjäiset Arabianrannassa. Ehdottomasti vierailun arvoiset, vaikka paikka onkin yleensä aika tupaten täynnä.

 

Pahoittelen näitä uskomattoman huonoja kuvia. Kamera unohtui kotiin, kun vein eilen ja tänään tavaroita gallerialle. Ulkona on niin kovin pimeääkin koko ajan; en edes muista, koska olen viimeksi nähnyt päivänvaloa kunnolla. Anyway, jos et pääse viikonloppuna paikalle, on myymiäni tuotteita mahdollista tilata suoraan minulta. Laitan näistä parempia kuvia mahdollisimman pian! Alustavasti kuitenkin jo lisätietoja kiinnostuneille: kalenteri on A4-kokoinen ja sen hinta on 18e, A3-kokoiset pallojulisteet 10e/kpl, A4-kokoiset torsojulisteet 5e/kpl ja kangaskassit 15e (Huom, kassit sillä oletuksella, että myyjäisistä jää jotain yli - jos tulee paljon kiinnostusta, tilaan uuden erän ensi viikolla). Postikulut lisätään hintaan, myös nouto esim. Helsingin keskustasta onnistuu. Jos kiinnostuit jo nyt, laita minulle meiliä osoitteeseen katjakultainen(at)hotmail.com. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kultainen

kuva: Marianne Ahonen

 

Toimitus kyseli kymmentä asiaa, jotka aion vielä elämäni aikana toteuttaa. Mietin tätä pitkään ja hartaasti, sillä tähän listaan olisi mukava palata myöhemminkin. En sitten keksinyt mitään tajunnanräjäyttävää, kaikki kohdat ovat aika maanläheisiä ja toteutettavissa olevia. Olenkohan menettänyt jotain, kun en oikein osaa enää haaveilla ihan päättömiä?

Oli miten oli, elämäni aikana haluan...

1. Kreisibailata festareilla. Ylemmässä kuvassa heilun viime kesänä Puruvesipopissa, sen sijaan perinteinen Ilosaarirock jäi välistä yksien ihanien häiden takia (ei haitannut). Vaikka jokaisten musiikin riemujuhlien ja viikonlopun telttailun jälkeen olo kuin katujyrän alle jääneellä, niissä on vaan sitä jotain taikaa. Bajamajoineen päivineen. Festaroida minä vielä aion ja paljon, ulkomaillakin olisi kiva käydä hankkimassa elämyksiä - milloin ihminen muuten on liian vanha festareille?

2. Juosta maratonin. En ensi vuonna, enkä vielä seuraavanakaan, mutta joskus. Menisi nyt eka vaikka se kymppi. Se itsensä ylittämisen tunne tuollaisen tempauksen jälkeen on varmaan jotain uskomatonta. 

3. Ostaa asunnon. Tällä hetkellä asumme poikaystäväni ostamassa asunnossa, mutta jonain päivänä se talonomistaja aion olla minä. Niinpä avasin kevättalvella asuntosäästötilin ja siirtelen sinne kerran kuussa hieman rahaa. Tulee jotenkin hirveän aikuinen olo, kun seuraa summan tasaista kasvua ja laskeskelee, paljonko pitäisi vielä säästää, jos haluaa ostaa x hintaisen asunnon. (Aikuisuuden tunnetta kompensoin sitten katsomalla muumeja ja askartelemalla glitterjuttuja.) Ja siinä asunnossa on sitten ainakin korkeammat huoneet, leveämmät ikkunalaudat ja enemmän valoa. Nämä ovat nykyisen asunnonomistajan mielestä asioita, jotka eivät ole ihan ykköskriteereitä asuntoa ostettaessa. No mutta mitkäs sitten?

4. Opetella laulamaan. En osaa laulaa, se on valitettavasti kuultu monesta suusta (vaikka toki itse pidän omaa suihkutulkintaani Oasiksen Wonderwallista aika koskettavana), mutta minua kiinnostaisi tietää, onko kenen tahansa mahdollista oppia laulamaan. En tiedä, mitä sillä laulutaidolla tosin tekisin. Varmaan laulaisin karaokessa sitä Wonderwallia sitten.

5. Perustaa yrityksen. Tämän kirjoitin vähän arkaillen, koska en tiedä, haluanko tätä oikeasti, vai kuvittelenko vaan haluavani. Todennäköisesti yrittäjänä oleminen on toisinaan myös kaikkea muuta kuin hauskaa, mutta joku siinä oman itsensä herruudessa viehättää. 

6. Hankkia koiran. Olen kissaleidi henkeen ja vereen, mutta rakkautta riittäisi jaettavaksi myös haukulle. Sellainen joku pieni kissankokoinen pörröinen otus. Ja rauhallinen, ehdottomasti rauhallinen ja yhtä laiska aamuherääjä kuin minä.

7. Matkustaa ulkomaille vähän pidemmäksi aikaa. Jonnekin meren rannalle vähän rauhoittumaan. Olisin siellä sen verran, että uutuudenviehätys katoaisi ja tulisi ikävä Suomeen. Mutta sitä ennen ajelisin polkupyörällä rantaviivaa pitkin, söisin paljon paikallista ruokaa, uisin meressä ja opettelisin sukeltamaan.

8. Opetella rullaluistelemaan tai potkimaan jollain laudalla (en ole kauhean hyvä alan termistössä, kuten huomaatte). Näyttää hauskalta, mutta en tiedä onko tämä kohta millään tavoin järkevä. Minut kauemmin tunteneet tietävät, että olen melko altis tapaturmille.

9. Olla parempi siinä, mitä teen. Haluan kehittyä ammatillisesti ja tulla niin taitavaksi, kuin mahdollista. 

10. Olla zensaavuttaa sisäisen rauhan sekä tulla täydellisesti sinuiksi itsensä ja maailman kanssa. Haluaisin oppia näkemään kaikessa hyvää ja uskomaan enemmän ihmisiin. 

 

ps. Sain tänään valmiiksi ensimmäisen oman fonttini! Käytin sitä tuossa kuvassa, koska olen vähän innoissani.

Share