Ladataan...
Kultainen

 

Kuinka moni kävi katsomassa Ateneumissa keväästä saakka esillä olleen, tämän kuun alussa päättyneen Tove Janssonin näyttelyn? Entä kuinka moni vaikuttui, inspiroitui tai tunsi muita voimakkaita tunteita näyttelysaleja kiertäessään? Täällä bingo. Tove näyttäytyy minulle äärimmäisen mielenkiintoisena persoonana, johtuen muumifilosofiasta, sekä uskomattomista tarinankertojan ja taitelijan lahjoistaan (ja hänen elämänsäkin vaikuttaa olleen kovin värikäs - Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta pitäisi ottaa luettavaksi). Siksi olikin mielenkiintoista päästä katsomaan hänen töitään laajemmin, muitakin kuin muumipeikkoja ja niiskuja. Näyttelystä poistuessa minulla oli kumman keveä ja energinen olo, ja koin hurjaa tarvetta päästä purkamaan itseäni paperille, ehkä halusin vähän olla kuin Tove, luoda maailmoja ja tehdä asioita yhtä suurella intohimolla

Entäs kuka teistä on kuullut Nightwishin Tuomas Holopaisen sooloprojektista? Tuomaksella oli älytön haave säveltää musiikki ankkapiirtäjä Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvakirjaan. Music Inspired by the Life and Times of Scrooge -albumi julkaistiin huhtikuussa, ja koska olen elokuvamusiikin ystävä ja koska Don Rosan stooreilla oli suuri vaikutus lapsuuteeni, otin levyn kuunneltavakseni. Lopulta kuuntelin albumin läpi parin päivän aikana varmaan kymmenen kertaa. Olin aika fiiliksissä Tuomaksen työstä. En ehkä niinkään itse musiikin takia (vaikka en voinut olla vaikuttumatta Lontoon Sinfoniaorkesterin mahtiponttisesta soitosta ja Johanna Kurkelan äänestä - etenkin avausraita Glasgow 1877 saa kylmät väreet juoksemaan selkää pitkin), vaan lähinnä sen, että ihmisillä on intohimoa ja uskallusta toteuttaa tällaisia kreisejä ideoita. 

Intohimoiset ihmiset inspiroivat minua. Omistuneisuus ja innostuneisuus leviää myös ympäristöön: kun viettää aikaa tällaisten ihmisten kanssa, huomaa itsekin tekevänsä enemmän asioita, joista oikeasti tykkää. Liian usein huomaan valittavani ajanpuutteesta ja siitä, etten ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin. Tänä syksynä uskon muuttuvani juuri sellaiseksi superihmiseksi, kuin olen aina halunnut olla: sen sijaan, että sanoisin ei, en jaksa, en ehdi, sanon kyllä, minä pystyn tähän. Syksy näyttää kenties kauniimmalta kuin koskaan, kutkuttavan kivoja projekteja on käynnistymässä ja hetki sitten tartuin siveltimiinkin pitkästä aikaa (tuntui muuten uskomattoman hyvältä). Tovekin sen aikanaan tiesi: postauksen otsikko on taiteilijan ex libriksestä vuodelta 1947 ja suomeksi siinä lukee tee työtä ja rakasta. Siihen haluaisin lisätä vielä maalaa, piirrä, nauti, käy taidenäyttelyissä, katso kuvia, kuuntele ja muista, että liika itsekritiikki ja epävarmuus tappavat luovuuden.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kultainen

Viimeinen vuosi ammattikorkeakoulua polkaistiin käyntiin viime viikolla. Koulun penkille paluu on laittanut aivosolut liikkeelle vilkkaammin kuin pitkään aikaan, ja se jos mikä syö energiavarastoja hirmuisella vauhdilla (puhumattakaan aina vaan pimenevistä illoista). Niinpä välillä onkin hyvä näyttöpäätteen ääressä vietetyn päivän päätteeksi pakata eväät kassiin ja lähteä tankkaamaan luonnon helmaan.

Vaikka olenkin maaseudun kasvatti, en ole kummoinen eräjorma (eräjorma-nimitystä käytän tässä kohtaa kaikella kunnioituksella). En tunnista kovin montaa kasvilajia, enkä tiedä, mitä pitää tehdä jos kohtaa karhun, tai että mitä kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Pelkään ötököitä, säikyn peuroja (kyllä, olen juossut peuraa karkuun keskuspuistossa) ja sienestys on silkkaa rakettitiedettä. Silti koen erittäin tärkeäksi, että voin asua lähellä luontoa ja nauttia siitä sopivissa määrin, silloin kun itselle sopii. Minusta tuntuu, että se on joku ihmiseen sisäänrakennettu tarve, paluu juurille, tai jotain.

Esimerkiksi, en vaihtaisi mihinkään juoksulenkkiä metsäpolulla mustarastaan laulun säestämänä tai laineiden liplatusta mökkirannassa. Tai leutojen syyspäivien retkiä, joista toissapäiväinen vei meidät ensimmäistä kertaa Lammassaareen. En ole vähään aikaan nähnyt mitään niin kaunista paikkaa: pitkospuita kiemurtelemassa parimetrisen kaislikon seassa, pieni saari lampaineen ja meri kaiken ympärillä. Kelpaa tulla toisenkin kerran akkuja latailemaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kultainen

Olen vähän innoissani uudesta, puhtaasta blogistani. Tunne on melkein sama kuin uutta muistikirjaa aloittaessa: kun päättää täyttävänsä sivut kauniilla sanoilla ja kuvilla, ja siksi aloittaminen saattaa jopa hieman jännittää. (Lopulta sitä päätyy kuitenkin sotkemaan kirjan ostoslistoilla, to do -listoilla, työmuistioilla ja muilla arkisilla asioilla, vaikka juuri sen nimenomaisen vihkon piti olla maagisen inspiroiva.) Siksi tämän toisenkin postauksen kirjoittaminen on hieman takkuavaa, eikä muutaman kuukauden mittaiseksi venynyt radiohiljaisuus ainakaan auta asiaa. Antakaa siis armoa; lupaan vielä jakaa kanssanne suuria ajatuksia ja oivalluksia elämästä, kunhan tästä vauhtiin pääsen. 

 

 

Alkulämmittelyksi pieni tutustumisleikki ala-asteen tyyliin, koska te siellä ette vältämättä vielä tunne minua, enkä minä teitä. Kerron tässä viisi satunnaista asiaa itsestäni, jotka alkavat etunimeni kirjaimilla. Toivoisin, että tekisitte saman kommenttiboksiin, tai vaikka omaan blogiinne.

 

K kynsilakka

En tee hirveästi heräteostoksia, mutta silloin kuin teen, ne ovat lähes poikkeuksetta kynsilakkoja. Kuinka monta kynsilakkaa ihminen tarvitsee? Viisikymmentä, jos minulta kysytään. Suosikkejani ovat tällä hetkellä erittäin vaalea minttu, vaaleanliila ja glitter (niin saatanallista puuhaa kuin hileiden poistaminen kynsistä onkin).

A aikataulut

Myöhästelen erittäin harvoin. Olen juuri se tyyppi, joka saapuu paikalle vartin etuajassa ja miettii sitten, että kehtaako sinne nyt vielä mennä kun kello on vasta tuon verran. Siedätyshoitoa myöhästymiskammooni tarjoilee VR ja päivittäin käyttämäni M-juna, jonka myöhästelyt eivät melkein jaksa enää edes kiukuttaa. 

T taidelukio

Olen Savonlinnan taidelukion ylpeä kasvatti ja edelleen muistelen suurella lämmöllä vuosia 2007-2010. Ei sillä, että nykyisessä elämäntilanteessani olisi jotain vikaa, mutta olihan se aivan mahtavaa olla 16, asua ekassa omassa kodissa (ei edes haitannut, että kyseessä oli valmiiksi kalustettu, kolkko opiskelijasolu), syödä mitä huvittaa ja olla ulkona niin myöhään kuin huvittaa. 

J jälkiruuat

En viihdy keittiössä. Kokintaitoni eivät olet hääppöiset, mutta olen ihan kelpo leipuri. Mokkapalat ja juustokakut ovat bravuurini. Harmikseni taloutemme toinen ihmiseläjä ei ole lähellekään yhtä perso makealle kuin minä, joten leipomusteni syöminen jää yleensä täysin omalle vastuulleni (ellen muista kutsua ketään pullakahveille) ja silloin tällöin huomaan syöneeni kokonaisen juustokakun melkein yksin (en siis kaikkea kerralla, joku roti).

A Askeettisuus

Tykkään vähäeleisistä asioista. Suunnittelutyössäni haluaisin eniten tehdä yksinkertaisia ja kauniita asioita, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Ylimääräiset härpäkkeet harvoin sitä tekevät. Pyrin myös sisustamaan kotimme rauhallisen maanläheisin sävyin ja vaatekaapistani katoavat värit etenkin syksyisin (toisinaan teen erilaisia värikokeiluja vain joutuakseni toteamaan, ettei se punainen/sininen/keltainen/vihreä vieläkään näytä tai tunnu hyvältä ylläni). Luulen tämän eleettömyyden kaipuun johtuvan juuri työnkuvastani: kun päivän katselee paljon erilaisia värejä ja muotoja, kotona haluaa antaa silmän levätä vaaleissa seinissä ja tyhjissä huoneissa.

 

Teidän vuoro. Mitä pidempi ja erikoisempi nimi, sen hauskempi leikki. 

Share
Ladataan...