Elämä väkivallan jälkeen

Kulttuurikaljalla

Monologiesitys Kilari. Kuvassa Amanda Palo. Valokuva Samuli Leino.

Alkuun soitetaan äidille. "Kaikki on hyvin", naisääni toistelee yhä uudestaan ja uudestaan. Asian todellisen laidan ymmärtää silmänräpäyksessä: ei, kaikki ei ole hyvin. Itse asiassa kaikki on päin helvettiä.

Nainen on Amanda Palo, jonka käsikirjoittama ja esittämä Kilari-monologi käsittelee seksuaalista väkivaltaa. Omakohtaisten kokemusten pohjalta syntynyt teatteriesitys on paikka, jonka toivoisi olevan vain harhapolku ikävässä unessa. Paikka, jossa ihmisen on kannettava niin syviä arpia, että pelkkä ajatus niistä salpaa hengityksen.

Kilari on kertomus rikotusta ihmisestä. Se on kertomus mielen järkkymisestä, lamaannuttavasta tilasta, jonne väkivaltaa kokenut joutuu. "Mä olen jäänyt jyrän alle", nainen toteaa ja jatkaa, ettei ole itse valinnut asvaltilla oloa. Hänet on heitetty sinne.

Esitys keskittyy tapahtumiin väkivallanteon jälkeen. Se sisältää yksittäisiä hetkiä häpeästä, kulissien ylläpidosta ja kauppareissujen karttamisesta. Läsnä on myös pelko hulluksi leimautumisesta, vaikka kenen tahansa terveys kärsisi samanlaisen kokemuksen johdosta.

Lisäksi esitys muistuttaa ikiaikaisesta, keskusteluun kuin keskusteluun eksyvästä huutelijasta, joka syyttää: mitäs läksit, olitko kännissä.

Monologi herättää katsojassa surua, raivoa ja myötätuntoa. Kukaan ei halua tehdä tällaista esitystä, mutta onneksi Amanda Palo on ohjaaja Olga Palon kanssa tarttunut aiheeseen.

Vaikka monologin aihe on raskas, sitä on helppo katsoa. Syvistä vesistä kuljetaan absurdin koomisiin tilanteisiin, joissa esimerkiksi hyvää tarkoittava ystävä ehdottaa mindfulnessia, joogaa ja unta. Esitys päättyy vaihtoehtoiseen tilanteeseen, joka toivottavasti joskus on täyttä totta.

Kilari on kertomus rikotusta ihmisestä, jolla on toivoa.

Kilari-monologiesitys Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä 14.12.2017 saakka.

Share

Kommentoi