Teatteri Jurkka – Hullu

kuva: Kai G. Baer / Teatteri Jurkka

 

Hullu ruumis

Pelkään hulluksi tulemista. Minuuden, oman tutun itseni nyrjähtämistä vieraaksi. Ruumiin ja mielen kontrollin kadottamista. Maailman havainnointikyvyn hämärtymistä niin, että tosi ja epätosi sekoittuvat, ruumiini rajat katoavat, ja eroa menneen, nykyisen ja tulevan välillä ei enää ole.

Silti hulluus kiehtoo. Mielen sairauksia glorifioidaan. Ajatellaan, että taide syntyy vain suurista tunteista ja kokemuksista, rajoille menoista. Rajatiloja haetaan ja hyödynnetään. Jokaisen mieli järkkyy jollain tasolla, jossain vaiheessa elämää. Kontrollin menetyksen ajatellaan paljastavan uusia puolia ihmisyydestä.  Tarinat hulluudesta ovat samastuttavia, mutta niitä luetaan etäältä. Psykoosi on jotakin liian äärimmäistä, jotakin joka tapahtuu vain erikoisyksilöille, toisille, ei koskaan minulle.

Ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme tuli hulluksi vastoin odotuksiaan. Eihän vahva ihminen sekoa, paitsi että sekosi kuitenkin, ja niin se juuri menee. Hurmeen tapauksessa hänen äitinsä lähestyvä kuolema johdatti hänet psykoosiin, joka taittui vasta äidin kuoleman jälkeen. Hurmeen tietoisuus alkoi ailahdella. Hänen muistinsa, havainnointinsa ja päättelynsä vinoutuivat. Kokemukset ja ajatukset muuttuivat epävarmoiksi ja kyseenalaisiksi. Hurme ei enää tiennyt, onko hän elävä vai kuollut, sillä molemmat vaihtoehdot tuntuivat yhtä todennäköisiltä. Hurme sulki itsensä kotiin, jolloin psykoosi otti vallan. Käsi halusi tuntea kipua, polttaa itsensä hellalla. Ruumis halusi heittää itsensä parvekkeelta. Yksinkertainen arkinen toimitus muuttui mahdottomaksi suorittaa. Suuvesi nielaisi itse itsensä. Lopulta Hurme poistui asunnostaan, kulki kilometrejä väsymystä tuntematta ja löysi itsensä mielisairaalan vastaanotolta. Kokemuksistaan Hurme kirjoitti kirjan ja ohjasi näytelmän.

Hurme välittää hulluuden kokemuksen yksityiskohtaisten havaintojen kautta. Esitys pohjautuu suurelta osin Antti Laukkarisen näyttelemän hullun monologiin. Hullu tarkkailee ja kyseenalaistaa. Hän kommentoi tilanteita ääneen itselleen ja yleisölle. Hullun alitajunta puskee osaksi esitystä nauhalta kuuluvana koneäänenä. Hurmeen itsensä näyttelemä koneääni on hulluuden konkretisointi, jonka alaisuudessa hullu elää. Ääni on voimakas. Se vyöryy kaiken toiminnan ja ajattelun ylitse harhaisine ajatuksineen. Se lamaannuttaa hullun ruumiin pysähtyneeseen, jännittyneeseen tilaan. Kone on tunteeton vandaali, sairaus, joka nauttii hämmennyksestä, jonka se saa hullussa aikaan. Se ja terve ajattelu taistelevat keskenään. Sairauden ja koneen yhteen liittäminen on kiinnostavaa, sillä myös koneet ja tekoäly herättävät pelkoa. Sairaus ja kone ovat epäempaattisuudessaan arvaamattomia. Hulluuden myötä kontrolli omasta minuudesta ja toiminnasta höllentyy. Hulluus on vallanpitäjä, ohjaaja, joka sijaitsee hullun itsensä sisällä.

Esityksessä hulluus on ruumiin tila siinä missä mielenkin. Ruumiin havainnointikyky nyrjähtää mielen sairauden myötä, ja mielen sairastuminen näkyy ruumiinkielessä. Hullu on oman vinoutuneen ajattelunsa ja tottelemattoman ruumiinsa vanki. Sairaus käskee ruumista kuin nukkea. Esityksen ilmaisu on fyysistä. Hullu ruumis kulkee pitkin seiniä, säntäilee, juoksee paikallaan, piiloutuu koloon ja kaatuu nojalleen pöydälle. Hullu ruumis on jännittynyt, varautunut ja epäluuloinen. Lääkkeet hidastavat hullun ruumiin tempon. Sen puhe kangertelee. Lavan toiminta on tarkkaan harkittua. Näyttelijä toteuttaa ohjaajan suunnittelemaa esitysdramaturgiaa. Hullun koneäänen tavoin ohjaaja on esityksen vallanpitäjä, jonka alaisuudessa näyttämön toiminta toteutetaan.

Mielen järkkyminen muuttaa ajattelun epäileväksi, epäloogiseksi, surrealistiseksi, jopa oivaltavaksi ja vähän huvittavaksi. Hullu suhtautuu toisiin hulluihin ymmärryksellä. Leikkimielisesti hullu sukeltaa muiden harhoihin, jolloin niiden sisäinen logiikka paljastuu. Hulluuden kuvailussa Hurme ei pelkää tai glorifioi hulluutta. Hulluus ei ole heikkoutta eikä erityistä. Se on todellisuutta, jonka myötä muunlainen ajattelu katoaa. Hullu elää rutiineissa, vaikkei muista päivää tai aikaa. Ruokailu ja tupakka seuraavat toinen toistaan, kunnes mieli alkaa rauhoittua, jos alkaa.

Hullu on esityksenä yhtä aikaa raskas ja viihdyttävä. Hulluuden tarkka kuvailu on täynnä komiikkaa, joka syntyy hullun ajattelusta tai kanssakäymisestä. Sivuhahmot on rakennettu karikatyyrimäisiksi olemuksiltaan ja toiminnaltaan. Esitys yhdistää totuudenmukaista ahdistusta ja arkea vapauttavaan nauruun, joka syntyy tilanteita ja hahmojen piirteitä korostamalla.

Hulluus pelottaa, kiehtoo ja naurattaa, sillä pelko, uteliaisuus ja nauru ovat luonnollisimpia reaktioita tuntemattomalle. Pelko syntyy arvaamattomuudesta ja kontrollin menetyksestä, uteliaisuus nyrjähtäneen ajattelun aikaansaamista uudenlaisista ajatuksista ja oivalluksista, ja nauru hullun ajattelun ja toiminnan nurinkurisuudesta.
 

Hullu Teatteri Jurkassa 18.5. asti
http://jurkka.fi/index.php?k=225280

Share

Kommentoi