Meidän joulu

Kummit

Meidän perheen joulut ovat viimeiset seitsemän vuotta olleet aika lailla varpaillaan oloa. Seitsemän vuotta sitten olin vasta saanut kuukausi aiemmin tietää odottavani kaksosia, kärsin mystisestä infektiosta ja keskenmenon pelosta. Seuraavana jouluna luulimme, että meillä on kotona kaksi pientä vauvaa iloisten isosisarusten seurana, mutta tosiasiassa toinen vauvoistamme asui yhä sairaalassa, jossa kävimme häntä aattona katsomassa. Seuraavana vuonna hän oli syksyllä päässyt kotiin, mutta aatonattona hain oksentelevan aliravitun kaksossiskonsa pois osastolta. Neljä vuotta sitten makasimmekin koko perhe influenssan kourissa joulun pyhät ja kolme vuotta sitten olimme juuri saaneet tietää, että esikoisemme joutuu vuoden vaihtuessa lasten psykiatriselle osastolle hoitoon. Kaksi vuotta sitten vietimme viimeisen joulun rakkaassa kodissamme.

Viime joulu oli ensimmäinen joulu uudessa kodissamme. Jollakin lailla se oli myös uusien joulujen alku, ainakin tahdon uskoa niin. Jätimme taaksemme monta ikävää asiaa, ja otimme mukaan kaikki rakkaat jouluperinteet. Niitä meillä onkin paljon.

Meidän perheen joulunvalmistelut alkavat jo hyvissä ajoissa marraskuussa. Marraskuun pimenevinä iltoina Nisse-tontut hiipivät koloistaan keikkumaan hyllyn päälle ja sohvan nojalle. Herkät enkelit liihottelevat ympäriinsä, ja lasten kanssa askarrellaan joulukortteja ja -koristeita. Joko ensimmäisenä adventtina tai viimeistään itsenäisyyspäivänä haemme tekokuusemme, jonka koristelemme yhdessä. Joka vuosi joku lapsista saa laittaa tähden paikoilleen, ja se on aina kunniatehtävä. Kun kuuseen syttyy valot, alkaa meidän perheen joulun aika.

Perinteisiin kuuluu myös ehdottomasti oman piparitaikinan tekeminen ja pipareiden leipominen yhdessä lasten kanssa. Muutamana vuonna olen ostanut kaupan valmistaikinan, mutta aina kun vain minulla on voimia, teen itse sukuni vanhalla reseptillä taikinan. Lapset leipovat innolla, ja ovat myös yhtä innoissaan niin koristelemassa kuin syömässä pipareitaan!

Päätin jo ensimmäisen lapsen synnyttyä, että meille ei koskaan tule joulupukkia. Ei siksi, etten haluaisi sitä satua lapsille kertoa, vaan siksi, että niin moni lapsi pelkää joulupukkia. Ja mielestäni jouluun ei saisi kuulua mitään ikävää, vaan sen pitäisi olla rakkauden ja lämmön juhla. Niinpä meille joulupukki tuleekin aattoyönä ja tuo lahjat kuusen alle. Lapset jättävät pukille maitoa ja joulupiparin, jotka näyttävät hänelle joka joulu maistuvan. Aamulla sitten herätäänkin jo kukonlaulun aikaan kurkkaamaan, onko se pukki käynyt! Koska lahjat kuitenkin avataan vasta illalla, jättää pukki jokaiselle lapselle yhden paketin heti aamulla avattavaksi. 

Esikoisen synnyttyä on meillä ollut tapana, että vanhempani ja anoppini tulevat meille aattoa viettämään. Jokainen tuo ruokia mukanaan, joten minun ei tarvitse stressata päivästä. Viime vuonna ehdotimme lapsille, että pitäisimmekin ihan vaan intiimin oman perheen joulun, mutta lapset tomerasti ilmoittivat, että sitten se ei tunnu joululta lainkaan. Niinpä jatkamme näin niin kauan kuin isovanhemmat jaksavat meille ajella. Ja mikäpä siinä, onhan se ihanaa, että saamme viettää joulua kolmen sukupolven voimin. 

Kun nyt mietin näitä seitsemää mennyttä joulua, olen kiitollinen tästä pisteestä, jossa nyt olemme. Tällä hetkellä olemme taloudellisesti tiukilla, emmekä ole vielä selvillä vesillä terveyden suhteen, mutta olemme päässeet jo pitkälle. Takana on jatkuva kuolemanpelko, suru, letkuruokinta, jokaöinen tuntikausien valvominen ja jatkuva sairaalaelämä. Olemme selvinneet paljosta. Ja tätä joulua odotamme nyt luottavaisin mielin. Kiitollisina siitä, että saamme olla yhdessä koko perhe. Se ei ole itsestäänselvyys, enkä sitä tule enää koskaan sellaisena pitämään. Toivonkin kaikille sairaalajoulua viettäville oikein paljon lämpöä ja voimia. 

 

Heidi Tujunen

Olen 36-vuotias neljän lapsen äiti Lappeenrannasta. Ammatiltani olen lasten toimintaterapeutti, mutta saadessamme perheeseemme kahden lapsen jälkeen kaksoset, joista toinen olikin vakavasti sairas, jättäydyin töistäni pois. Nykyisin toimin tyttärieni omaishoitajana. Minulta ilmestyi kirja "Kyllä minä sinua rakastan" syksyllä 2011. Kirjoittaminen, valokuvaaminen, sisustaminen sekä liikunta ovat sydäntäni lähellä.

Share

Kommentoi