Alku

Kunnon Mamma

Ajatus omasta, hyvinvointia ja terveyttä käsittelevästä blogista kypsyi raskausaikana. Tuumin, että sitten äitiyslomalla olisi mukavasti aikaa kirjata ylös vauva-arkea ja erityisesti sitä, miten sitä voi elää terveellisesti sekä liikunnan että järkevän syömisen kautta. Näin jo sieluni silmin pitkät vaunulenkit, elvytetyn astangajoogaharrastuksen ja ahkerasta salilla käymisestä ja vauvan kantelusta kiinteytyneet lihakseni. Ja tietenkin aamuisin surauttelemani viherpirtelöt ja värikkäät lounassalaatit. 

No, tytön synnyttyä helmikuussa 2014 todellisuus on ollut ehkä vähän (kröhöm) muuta kuin ruusunpunaisissa kuvitelmissani... Lähempänä makaronilaatikon sulatusta pakastimesta lounaaksi kuin niitä päivittäisiä viherpirtelöitä, ja vaikka vaunulenkkejä on tullut tehtyä melko ahkerasti, on salikäyntien ja pikaisten kotijumppien (joita niitäkin suunnittelin) määrä ollut niin surkea, että lihaskiinteys on muisto vain.

Toiseksi, ihan kauhean montaa hetkeä ei ole ollut, jolloin mieleen olisi tullut että hei, nythän on oiva hetki ottaa kupponen kahvia ja aloittaa se blogi. Vauva on toki tuhissut päikkäreillään joka päivä useaan otteeseen, mutta kappas vaan miten paljon kaikkea muuta tekemistä niihin hetkiin ehtiikin kasaantua. Esimerkiksi suihkussa käyminen on ollut prioriteettilistan kärjessä. Isona tekijänä oli toki myös se, että aivot olivat pitkään hattaraa kiitos vähäisen unen ja hormonimyrskyn.

Mutta nyt!

Elämän tasaannuttua edes hiukan (vain 10 kuukauden jälkeen...) tästä on hyvä jatkaa: vauva-arkea siitä näkökulmasta, miten alan pyrkiä kohti tuota terveellisempää, urheilullisempaa ja energisempää minää.

Uusi vuosikin on sopivasti vaihtunut, joten ei kun menoksi! Tervetuloa seuraamaan!

 

Share

Kommentit

S.g
Sara G

Hah, kuulostaa niin multa!  Pidin ihan itsestäänselvyytenä että, kun vauva syntyy niin ulkoilen päivittäin ja laihdun imetyksen avulla mallin mittoihin.. Siinä täysin epäonnistuen! :D no ehkäpä nyt uuden vuoden kunniaksi aloittaisi uuden terveellisen elämän. 

Aasara
Kunnon Mamma

Heh, sitä imetyksen tehokkuutta hehkutettiin ihan älyttömästi. Neuvolalääkärikin oikein etukäteen varoitteli etukäteen varoitteli, että ethän sitten vaan laihdu liikaa! No ei pelkoa... :D Eli ei tässä auta muu kuin ottaa ohjat omiin käsiin varsinkin nyt, kun imetys on jo aikapäivää sitten loppunut.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

No se on ihan sallittua, jopa vähän toivottavaa, hurahtaa vauvakuplaan kun vauva syntyy. Kunhan sieltä sitten poistuu kun lapsi alkaa kasvaa... :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi ja haen täältä motivaatiota omaan kunnon ylläpitoon! Mulla on tavoitteena päästä takaisin kuntoon vuonna 2016, ja nyt tänä vuonna keskityn kasvattelemaan vatsaani toistamiseen.

Aasara
Kunnon Mamma

Olen ihan samaa mieltä, vauvahurahdus kuuluu asiaan! Sen kokonaisvaltaisuus ja muun (erityisesti liikunta-) elämän jääminen niinkin pahasti paitsioon tuli mulle vaan jostain syystä yllätyksenä. :D  Nyt on ihanaa kun on taas aikaa ja motivaatiota huolehtia paremmin myös itsestä. Ehkäpä jaksan sitten olla reippaampi ja iloisempi äiti tuolle tytöllekin. 

Mahtavaa mahankasvatusta sinne! Kävin kurkkaamassa blogiasi, teidän meno vaikuttaa hauskalta! :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mäkin muka tiesin miten sitovaa se lapsen saaminen on, kun on kuitenkin tottunut olemaan vastuussa lemmikeistä ja on seurannut läheltä itseään nuorempien pikkusisarusten syntymää, mutta kyllä se vauva-arki iski kasvoille ja lujaa. Mutta siitä selvittiin ja kohta toivottavasti selvitään uudestaan :D

Ja kiitos! Tervetuloa kurkkimaan toistekin :)

Aasara
Kunnon Mamma

Ehdottomasti käyn :) Se onkin jännää, miten se elämä muuttuu kun onkin 2 lasta eikä 1. Jotkut tutut on sanoneet että muutos on vielä isompi kuin nollasta lapsesta yhteen, mutta en vaan voi uskoa että se on totta! :D

Kommentoi