Eteläpuistossa

Kunnon Mamma

Eilisaamun leikkipuisto-ulkoilun jälkeen etsiskelimme sopivaa lounaspaikkaa, ja ajauduimme vähän sattumalta South Parkiin brunssille. Ja mikä onni, että ajauduimmekin!

Koffin puiston kyljessä majaansa vuosikausia pitäneen Fannyn tiloihin vajaa vuosi sitten avautunut SoCal-keittiötä edustava South Park oli minulle tuttu eräältä illalliskerralta. Sittemmin se oli kuitenkin jotenkin vähän unohtunut, vaikka etelä-kalifornialainen makumaailma oli kyllä kovasti mieleeni. En myöskään ollut tullut ajatelleeksi, että paikka tarjoilee myös brunssia, vaikka Fannyn olemassaoloaikana ramppasimme siellä harva se viikonloppu...

Ohi kävellessämme brunssi kuitenkin pisti silmään ja vaikutti todella houkuttelevalta. Heti 11 pintaan eli avaamisaikaan paikka ei ollut vielä tupaten täynnä, vaan mahduimme mukavasti sisään kolmisin. 

Tarjoilu oli omaan makuuni todella hyvä: mm. erilaisia salaatteja, munakasta, pekonia, notkuva jälkkäripöytä - ja mikä parasta: ihanaista bo ssämia eli korelaistyyliin salaatinlehteen käärittävää pulled porkia lisukkeineen. Tämä oli ehdoton suosikkini koko brunssilla, ja oikeastaan olisin voinut koostaa koko annokseni vain näistä. Nam!

Tyttö löysi valikoimasta myös mieleistään syötävää. Erityisesti maistuivat juuri pulled pork, vesimeloni, jogurtti ja pannukakut - loistava brunssi hänellekin siis. :) Ainoa miinus koko paikalle mehuista, joista olisi pitänyt maksaa erikseen. Muuten varaukseton suositus, käykäähän kokeilemassa jos ette ole vielä ehtineet!

Share

Kommentoi