Jooga-aah ja -ahaa

Ladataan...
Kunnon Mamma

Viikko on vasta puolessa, mutta olen jo ehtinyt saada kolme niin ihanaa joogaelämystä, etten malta olla hehkuttamatta. Mistään erityisestä ei ole kyse, lähinnä omista fiiliksistä ja ahaa-elämyksistä (liittyen kehonhuoltoon).

Maanantain astangajoogassa lihakseni olivat viikonlopun yllätyssporttailujen jäljiltä niin kankeat, että menin suosiolla alkeistunnille tekemään lyhyempää sarjaa. Yllättäen isojen lihasten kiristelyt (erityisesti reidet ja pakarat) tuntuivatkin toimivan edukseni: pääsin monessa asanassa vähän aiempaa pidemmälle, tai sain asennon pidettyä aiempaa helpommin. Ehkä jouduin käyttämään tehokkaammin lihaslukkoja, kun nämä isommat työskentelijät olivat osittain pois pelistä? Ja kun ohjaaja vielä lempeästi auttoi muutamassa minulle hankalassa asanassa hiukan pidemmälle, olin tunnin jälkeen mahtavissa fiiliksissä!

Tiistai-iltapäivän kävelylenkillä Lauttasaaren maisemissa ystäväni kertoi tekevänsä iltaisin yin-jooga -harjoituksia nettivideoiden avulla. Yin-joogan lempeät, pitkäkestoiset venytykset ovat kuulemma omiaan rentouttamaan ja auttamaan uneen. Pakkohan sitä oli kokeilla samana iltana!

Löysin Youtubesta sopivan puolituntisen (olen aika kärsimätön kotona tehtävissä harjoituksissa...) videon, laitoin kynttilät palamaan ja rullasin maton lattialle heti tytön nukahdettua. Pakko tunnustaa, että pitkän päivän jälkeen kiusaus lösähtää sohvalle telkkarin ääreen oli todella suuri, mutta ai että miten iloinen olinkaan että uhrasin tuon puolituntisen kehonhuoltoon! "Ohjaajanani" toimi upean inspiroiva Yogi Nora, johon todella ihastuin kertaheitolla!

Eilen illalla en melkein malttanut odottaa yin-harjoitustani, jossa päätin keskittyä yläkroppaan. Videoksi valkkasin tämän puolituntisen:

Ohjaaja oli hyvä, mutta täytyy sanoa, että jäin kaipaamaan Yogi Noran aurinkoista ja energistä olemusta!

Tällä kertaa mies oli kotona ja halusi katsoa telkkaria, joten olohuonejoogahetkeni ei ollut ihan yhtä seesteinen kuin edellisenä iltana. ;) Venytykset tulivat silti todella tarpeeseen, ja niiden jälkeen oli ihanaa käydä nukkumaan. Olen kyllä vähän järkyttynyt siitä, miten jäykistynyt olenkaan! Aiemmin olen mielestäni ollut jopa luontaisesti notkea, nyt kuin rautakanki. 

Suosittelen todella, todella lämpimästi joogaa (tai ainakin jotain säännöllistä kehonhuoltoa) itseni lisäksi ihan kaikille äideille. Vauvan kanniskelusta ja muista päivittäisistä puuhista tuntuu tulevan ihan huomaamatta yllättäviä lihasjumituksia. Voin vain kuvitella, millaista jälkeä se tekee pitkällä aikavälillä. Omaan viikko-ohjelmaani nämä yin-harjoitukset pääsevät ihan varmasti!

Share

Kommentoi

Ladataan...