Kolmen viikon wellness-loma

Ladataan...
Kunnon Mamma

Lämpöiset terkut Espanjasta! Lennähdimme tänne tänään aamulla (herätys oli neljältä, aargh) ja pitkähköltä tuntuneen matkustus- ja säätöpäivän jälkeen tuntuu nyt aika kivalta istua ihan rauhassa tässä parvekkeella ilta-auringossa, edessä merinäköala ja lasillinen roseviiniä.

Aloitin oman kesälomani tänä vuonna jo juhannuksesta päiväkodin lomasta johtuen, joten ensimmäistä lomaviikkoa viedään. Koska kevät ja alkukesä ovat menneet aika haipakkaa töiden, remontin ja mitänäitänyton merkeissä, päätin että nämä kolme kesälomaviikkoani omistan hyvinvoinnille.

Enkä todellakaan tarkoita kurinalaista elämistä vihermehujen ja tiukan treeniohjelman varassa, vaan enemmänkin panostamista kaikkeen siihen, mistä minulle tulee hyvä olo ja mieli. Juoksulenkkeihin ja joogaan nyt tietenkin, terveellisempään elämiseen kuin kiireen keskellä olen onnistunut pääsemään. Harkitumpaan, ravitsemuksellisesti parempaan syömiseen. Nukkumiseen! Mutta myös viinilasillisiin, herkutteluun, pitkiin kesäiltoihin, läheisten kanssa seurusteluun, kirjojen lukemiseen. Laatuaikaan oman perheen kanssa.

Tietysti remppaprojekti tulee viemään suuren osan lomasta, mutta ei se mitään. Sehän on panostamista meidän tulevaan kotiin, ja ainakin vielä tässä vaiheessa aika hauskaa - muutamia pakollisia hampaiden kiristelyitä lukuunottamatta...

Oikeastaan tämä Espanjan-reissu toimii meille nyt myös pienoisena remppalomana, kun emme viiteen päivään pääse raksalle ihmettelemään hommien kulkua ja päivät kuluvat muissa merkeissä kuin loputtomia materiaalivaihtoehtoja kartoittaen, tai pohjapiirustusta vielä sen yhden kerran viilaten. Parasta on, että meillä ei ole tarkempia suunnitelmia oikeastaan lainkaan, paitsi tietysti ystäviemme häät lauantaina, joiden vuoksi täällä olemme. Mutta kaikki sen ympärillä on vielä aivan auki ja kiinni pikkuisen matkaseurueemme - minun, miehen, tytön ja äitini - kulloisistakin päähänpistoista. Huomenna ehkä rannalle, ehkä altaalle, ehkä jotain muuta. Täydellistä. 

 

Share

Kommentit

M.
Avec Mari

Täydellistä todellakin, ihaninta lomaa!

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos! :)

Ah, kuulostaa niin ihanalta -oikea loma! :)

Aasara
Kunnon Mamma

Eikö vaan! Rento meininki on parasta :)

Kommentoi

Ladataan...