Kun lapsiperhe päätti jättää keskustan - ja kuinkas sitten kävikään

Kunnon Mamma

Osapuilleen vuosi sitten tähän aikaan teimme miehen kanssa vakaan päätöksen. Ullanlinnan kotimme laitettaisiin myyntiin ja muuttaisimme Espooseen. (Tai oikeammin halusimme ylipäätään päästä pois keskustasta, jonnekin josta saisimme hiukan enemmän neliöitä ja oman pihan. Työmatkojen ja muun elämän yhteyksien kannalta Espoo nyt vain oli luontevin suunta. )

Tyttö alkoi olla siinä iässä että pihaleikit kiinnostivat jo toden teolla, ja toisaalta elämämme kaksiossa asuvana kolmihenkisenä perheenä nyt vain oli tullut päätepisteeseensä – olimme miehen kanssa nukkuneet olohuoneessa jo yli puoli vuotta, ensin kuukausien ”väliaikaisessa” evakossa patjoilla olohuoneen lattioilla kunnes nöyrryimme ja siirsimme sänkymme sinne pysyvästi.

Niinpä kaikki oli selvää: hyvin palvellut kotimme laitettaisiin myyntiin ja alkaisimme etsiä uutta, tilavampaa asumusta, jossa kenenkään ei tarvitsisi nukkua olohuoneessa ja taaperon saisi ulos purkamaan energiaansa kätevästi pihaoven avaamalla.

Matkassa oli vain yksi mutta: syksy lähestyi, olin palaamassa töihin, ja tytölle oli jo saatu paikka läheisestä päiväkodista. Ennen tätä emme uutta kotia ehtisi löytää, emmekä muutenkaan ehtisi saamaan uutta päiväkotipaikkaa uudelta asuinalueelta ennen töihin paluutani. Ajatus naperon siirtämisestä uuteen päiväkotiin vain muutaman kuukauden jälkeen (kun hän olisi ehkä juuri alkanut tottua järjestelyyn) ei tuntunut mukavalta, kun mitään pakottavaa tarvetta ei ollut.

Päätimme siis mennä väliaikaisesti vuokralle kolmioon (omat makuuhuoneet!) jonnekin lähettyville ja etsiä rauhassa uutta kotia, jonne voisimme muuttaa seuraavana kesänä.

Siis tänä kesänä.

No, ostimme kyllä äskettäin uuden kodin – noin kolmensadan metrin päästä nykyisestä vuokrakodistamme (ja ehkä sadan metrin päästä siitä kaksiostamme).

Me kyllä ihan oikeasti yritimme. Roikuimme Oikotiellä kuukausikaupalla, ajelimme sunnuntaisin ihanilla espoolaisilla asuinalueilla, juoksimme kymmenillä näytöillä. Ei, ei, ei – kaikessa tuntui olevan jotain vikaa. Käänteentekevä hetki oli, kun viimein löysimme juuri sellaisen asunnon jota olimme etsineet, juuri siltä asuinalueelta jonne eniten halusimme. Ja silti epäröimme tehdä tarjousta.

En muista kumpi meistä sen sanoi ääneen, ihan varovasti. Pitäisikö meidän kuitenkin jäädä vielä keskustaan?

Ja sillä hetkellä oli selvää, että pitäisi. Nimittäin niiden kuukausien aikana, kun olimme etsineet kotia ihan uudelta alueelta, olin pihasta ja elintilasta haaveilun ohella haikeana miettinyt kotikulmilla kulkiessani, että kohta en näe tuotakaan kaunista taloa joka päivä, en osta leipää tästä leipomosta, en kärräile viidessä minuutissa Caruseliin kahville tai Stokkalle asioille, emme tule tytön kanssa enää tähän leikkipuistoon tai kiipeile Kaivarin kalliolla. Ja ihan yhtäkkiä oivalsin, että meidän ei ole pakko muuttaa täältä pois.

Tyttö viihtyy mainiosti päiväkodissaan, ystävämme asuvat lähellä, ihan kotimme vieressä on monta ihanaa leikkipaikkaa ja mukavan vehreää puistoa ja työmatkatkin ovat ihan kohtuulliset. Ja kaikista ihaninta on tietysti se vanhojen talojen, korkeiksi kasvamaan ehtineiden puiden ja eläväisten kivijalkapalveluiden luoma tunnelma. Okei, omasta pihasta on turha haaveilla, mutta kaikkea ei voi saada – ja ainakin vielä olen täysin valmis luopumaan siitä, kun saan tämän kaiken muun.

Uusi kotimme löytyikin sitten päätöksenteon jälkeen yllättävän nopeasti melkein satavuotiaasta, sympaattisesta tiilitalosta, jonka sisäpihalla syreenit reunustavat hiekkalaatikkoa. (Hei, taisimme sittenkin saada sen oman pihan – ainakin melkein!).

Ennen muuttolaatikoiden tilaamista olisi vain yksi pikkuinen juttu… Asunto on pommikunnossa, joten edessä on valtava remontti. Huonejärjestystä on järkeistettävä ja kaikki pinnat uusittava. Viime viikot olemmekin suunnitelleet, laskeneet ja kartoittaneet yhteistyökumppaneita kuumeisesti. Viime viikonloppuna otettiin ensimmäinen konkreettinen askel eteenpäin, kun mies lähti repimään kaksikymmentä vuotta sitten seinään liimattuja tapetteja alas.

Tästä se lähtee – ei auta kuin laittaa sormet ristiin ja peukut pystyyn, että selviämme urakasta järjissämme! ;)

 

 

Share

Kommentit

Anjuska
Ripaus elämäämme

Voimia remonttiaikaan! Voi olla välillä todella raastavaa ja väsyttävää, mutta lopussa häämöttää se pääpalkinto - oma, valmis ja juuri teidän näköisenne koti :) Onnea siis uudesta kodista!

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos! Ja voimia varmasti myös tarvitaan - eyes on the prize niin ehkä jaksaa loppuun asti :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä kautta löysitte uuden kodin? Meillä hakusessa kantakaupungista pommikuntoinen pieni kolmio tai iso kaksio ja jotenkin tuntuu että NIITÄ EI OLE ARRGGHH... Tai ainakaan ne eivät tule Oikotielle vaan menevät ns. "tiskin alta"...

Aasara
Kunnon Mamma

Tää oli ihan Oikotieltä joten ehkä meillä kävi tuuri. Kieltämättä noita huonokuntoisia on nykyisin aika harvoin tarjolla. Tsemppiä etsintään! :)

I love mondays

Onnea uuteen kotiin! Me muutettiin Espooseen kun minikokoinen kolmio kutistui neljälle liian pieneksi. Välillä harmittaa ihan vietävästi ettei voi vaan kävellä stockalle tai kaivarin mutta oma piha ja tuplasti tilaa on tällä hetkellä ihan jees ;) mutta on kyllä haikeeta jonain päivinä.. 

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos! Kaikessa on puolensa, kyllä mä mietin vieläkin välillä ja varsinkin nyt kesällä että olisihan se ihan kiva grillata omalla pihalla... :)

Betina / STELLAR (Ei varmistettu) http://www.stellarstories.fi

So happy you're staying! <3

Aasara
Kunnon Mamma

Niin mäkin <3

Kativiolet (Ei varmistettu)

Näkyykö näissä kuvissa se mitä sanot pommikunnoksi?
Se on kai sitten aika suhteellista!

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, mietin samaa - olisin onnellinen jos pääsisin asumaan noin hyväkuntoisen näköiseen asuntoon. Tietty kuvissa ei näy keittiö ja kylppäri, ehkä ne on sitten oikeasti pommikunnossa.

Aasara
Kunnon Mamma

Asunto on oikeasti tosi huonokuntoinen, vaikkei se ehkä juuri näissä kuvissa erityisesti näy. Kylppäri ja keittiö erityisesti, mutta myös kaikki seinäpinnat. Tuo mosaiikkiparketti on myös tosi kulunut mutta hiomalla ja lakkaamalla sen saanee taas uuteen loistoon. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Onnea uudesta kodista! <3

Heheh, kyllä se lattamamalife on parasta siellä, missä ei-itse-tekemän laten saa käteen parissa minuutissa ovesta ulos astuttuaan.

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos <3 Ja juuri näin - sikäli kun lattemammailuun jää enää ikinä aikaa tämän hirviöprojektin aikana... ;)

mirvaannamaria

Mä luin tätä ihan hymy huulilla, ihanaa kun joku muukin perheellinen viihtyy tällä alueella <3

Mä kuulen päivittäin näitä Espooseen haluavien haaveita siitä omasta pihasta, hiljaisuudesta ja rauhasta. Oon kokenut sen itse ja se ei ollut mun juttu. Kuulostaa houkuttelevalta mutta just niin kuin sanoit, se ajatus ettei pääse enää vartissa kävellen keskustaan, Stockalta hakemaan iltamyöhälläkin sitä yhtä unohtunutta juttua, saati Caruseliin, Ursulaan, Mattikselle, Birgittaan.. Eiiih. Vaikka Espoossakin on merenrantaa, musta noita Kaivarin lenkkipolkuja ei voita mikään. Ja Meripuisto on lapsenkin mielestä ihan paras.

Hurjan paljon onnea uudesta kodista, remppaaminen on hirveetä, mutta valmistuttuaan kaiken sen arvoista! Tsemppiä koitokseen siis. Ja olis hei mahtavaa joskus treffata näillä kulmilla :)

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos paljon! :)

Musta on ihanaa, että täällä on nimenomaan lapsiperheillekin niin paljon kaikkea - ihan älyttömän monta hyvää leikkipaikkaa ja kallioita kiipeiltäväksi. Meripuisto on meidänkin suosiossa. Ja on vaan niin ihanaa, kun on koko ajan elämää ympärillä. Ei se nukkumalähiö kuitenkaan olisi ollut meidän juttu, ainakaan vielä.

Hei olisipa tosi kiva treffata joskus! Laitetaanko meiliä? :)

 

Jeba
Tuuliajolla

Onnea uuteen kotiin ja kyllä te siitä selviitte, rempasta siis ja kaikesta. :) Pariovet näyttää muuten ihanilta!

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos! :) Ja ihanaa tsemppausta, tulee tarpeeseen. Ehkä me tästä selvitään vaikka nyt remontin loppuminen tuntuu tosi kaukaiselta, kun ei olla päästy vielä selvyyteen edes lopullisesta pohjaratkaisusta... 

Nuo pariovet on aivan ihanat ja niitä on kaikeksi onneksi toisetkin tuolla, samoin muutkin ovet ovat vanhat ja kauniit. 

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos paljon! Ja juuri nuo samat asiat saivat tosiaan meidätkin jäämään. Ainakin vielä toistaiseksi - eihän sitä tiedä jos tulevaisuudessa mieli muuttuu. Molemmissa on mielestäni hyvät puolensa, mutta tämä tuntui nyt varmemmalta vaihtoehdolta koska ainakin tiedämme, että viihdymme täällä. Ja oikealta ratkaisulta tämä on tuntunutkin koko ajan siitä hetkestä lähtien, kun päätimme jäädä. Ja tosiaan kesä näissä kortteleissa - täydellistä <3 :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaihtoehtoina keskusta tai Espoo :)

Iina / Bebe au Lait (Ei varmistettu) http://bebeaulait.fi

Eikä! Olen tähän asti luullut haluavani pois keskustasta. Jonnekin, missä 2-vuotias pääsee suoraan ovesta pihalle leikkimään ja luonto on vieressä. Sitten luin postauksesi.

Enhän minä täältä Töölöstä malta muuttaa. Helsinki on voittanut minut puolelleen. &lt;3

Aasara
Kunnon Mamma

Ihana kommentti! Ja tosiaan tiedän tunteen - sitä luulee haluavansa kunnes oivaltaa että täälläkin on asiat enemmän kuin hyvin. Helsinki on vaan ihana <3 Ja Töölö muuten ihan erityisen ihana kans, asuin siellä monta vuotta. Oltais voitu muuttaa sinnekin jos ei olisi tätä päiväkotikuviota.

Kommentoi