Luvassa lämpenevää

Ladataan...
Kunnon Mamma

...Varmasti ennen pitkää täällä koto-Suomessakin (anteeksi, miten niin olikin vasta maaliskuu eikä kevät tullut jäädäkseen?), mutta meidän perheelle jo ensi viikolla.

Lähdemme nimittäin reissuun!

Luvassa on palmuja ja aurinkoa sekä hiekkaa, hiekkaa ja vielä kerran hiekkaa, sillä matkamme suuntautuu Dubain lähettyville. Halusimme tällä kertaa aurinkoloman mallia helppo ja matkakohteen valinnassa painottuivat erityisesti muutamat tärkeät kriteerit.

Ei liian pitkää lentoa - Dubaihin lentää kuutisen tuntia, mikä on ihan siedettävissä rajoissa. Aiemmassa elämässä lentäminen oli ihan mukavaa, pakollista omaa aikaa oikeastaan, ja pidemmillä matkoilla suurimmiksi kärsimyksen aiheuttajiksi nousivat lähinnä jalkojen puutuminen ja tylsistyminen. Nyt muksun kanssa lentäessä kaikki on tietysti toisin, enkä ehdoin tahdoin halua lähteä keksimään vilkkaalle ja nopeasti kyllästyvälle yksivuotiaalle huvitusta puolivuorokautisen lennon ajaksi. Viime syksynä kävimme Espanjassa, ja tuolloin neljän tunnin lento puolivuotiaan kanssa sujui oikein mallikkaasti. Tyttö viihtyi sylissä katsellen mitä ympärillään tapahtui ja tutustuen (varsin huolellisesti) istuinlokeron lehtisiin. Nyt jo liikkuva mukelo kaipaa selkeästi enemmän viihdytystä eikä sylissä istuminen ole enää kovin kivaa, se tuli huomattua matkalla Ylläkselle (jonne kuitenkin lensi vain sen reilun tunnin...).

Ei liian suurta aikaeroa - varsinkin kun olemme reissussa vain viikon verran. Aikaero Dubaissa on vain tunnin Suomen siirryttyä ensi viikonloppuna kesäaikaan. Ja vieläpä meidän perheen rytmien kannalta (pienin on mahdoton aamuvirkku) parempaan suuntaan eli eteenpäin - aamulla saamme siis ehkä nukkua jopa seitsemään, kahdeksaan! Mieletöntä.

Missähän muu sukellusryhmä mahtaa olla...

Kaikilla mukavuuksilla, kiitos! Vaikka yleensä olemme kovin omatoimisia ja liikkuvaisia matkailijoita, tällä kertaa tilanne - siis talviuupumus ja pikkulapsiperheen arki, ei sen kummempaa - tuntui vaativan täydellistä aivot narikkaan -tyylistä ratkaisua. Haluamme rentoutua ja viettää aikaa oman perheen kesken ilman liikoja suorituspaineita siitä että pitäisi tehdä jotain. Toisin sanoen tulemme varmasti viettämään paljon aikaa hotellimme palveluista nauttien. Näin ollen halusimme valita mahdollisimman kivan hotellin. Majapaikastamme löytyykin ihanat allasalueet, oma ranta, hyvät arvostelut saaneita ravintoloita, ja mukavasti aktiviteettimahdollisuuksia. Pari leikkipaikkaa ja lastenallas pienimmälle, hänen viihtymisensä kun on tietysti koko perheen viihtymisen kannalta oleellisinta.

Aktiviteetteja - meille aikuisille tarjolla on kuntosali ja spa, ja minulle lisäksi hyviä mahdollisuuksia täydentää lajilaskuria. Hotellin rannasta pääsee esimerkiksi purjelautailemaan ja melomaan, ja alueelta löytyy myös tennis- ja golfkentät. Jälkimmäistä lajia tosin tuskin tulee korkattua tällä reissulla, kun en ole sitä aiemmin kokeillut. Mutta vähintään yksi uusi laji tälle vuodelle on lomalta tulossa, lupaan!

Yhtenä päivänä tulemme varmasti tekemään päiväretken Dubain ihmemaahan. JA HEI, NYT KAIPAANKIN VINKKEJÄ! Mitä Dubaissa kannattaa ehdottomasti nähdä tai tehdä? Kaikki vinkit, lapsiperheen näkökulmasta tai muuten vaan, otetaan ilolla vastaan!

PS. Pakkaaminen olisi varmasti syytä aloittaa ihan viimeistään nyt. Nykyisin, kun omille matkatavaroille on käytettävissä se 1/5 koko matkatavarakapasiteetista (tiedätte-kyllä-kenen välttämättömien tavaroiden viedessä kaiken muun tilan), joutuu oikein tarkasti miettimään, mitä ottaa mukaan sen sijaan että  vain heittelisi laukkuun sitä sun tätä toivoen, että sieltä sitten löytyy sopivaa päällepantavaa... Orastavasta pakkausahdistuksesta huolimatta - ihanaa lähteä!

Share

Kommentit

Irkkuliini

Oi että, ihanaa reissua lämpimään! :)

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos! Ihanaa kyllä lähteä.

I love mondays

Dubain kentällä on muuten on järjetön matka portilta passintarkastukseen jossa on usein hirveä jono. Rattaita ei välttämättä saa kummassakaan päässä portille asti (ei ainakaan menessä jos finskillä lennätte) eli kantoreppu tai supermatkis yoyot mukaan! The walk on kuulemma uusittu ja kiva illallista ajatellen. Me oltiin tuolla kun lapsi oli 3kk ja silloin kaipailin peltoreita, ihan hirveä mökä ostoskeskuksissa etenkin rukousten aikaan!

Olen todella kateellinen, oli tosi lähellä ja kun katon ulos niin on vieläkin ettei lähetty myös "kevättä" pakoon.. 

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos vinkeistä! Ja sattuipa sopivasti - me kun juuri hankittiin Baby Zen Yoyot. Nyt olen entistäkin tyytyväisempi hankinnasta! :)

Kieltämättä nyt olen vieläkin enemmän innoissani reissusta kun säät ei ole enää yhtä mahtavan keväiset täällä kotona... ;)

S.g
Sara G

Kuulostaa täydelliseltä! Mukavaa reissua teille. :) Noista yoyo rattaista myöskin haaveilen, varmaan todella kätevät lentokentällä ja muuallakin. 

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos Sara! Kohtahan teilläkin on jo reissu edessä. :)

Kommentoi

Ladataan...