Mitä olen oppinut juoksemisesta: viikko 3

Ladataan...
Kunnon Mamma

Kuvissa ei ole juhannuksen sääennuste (vaikka voisi ollakin, harmaalta näyttää...) vaan maisemia kolmannen juoksuviikon viimeiseltä lenkiltä. Odottelin sateen laantumista koko sunnuntain, koska ajatus litimäristä lenkkareista ja kasvoja piiskaavista vesipisaroista ei houkuttanut ollenkaan. Yhdeksän aikaan illalla sade viimein lakkasikin, ja muutos säässä toi kotikortteleihin paksun merisumun, jonka keskellä juokseminen tuntui suorastaan satumaiselta.

Juoksuohjelman kolmannen viikon lenkit olivat edelleen lyhyitä. Tutulla kaavalla mentiin muutenkin: ensin tasavauhtinen lenkki kohtuullisella rasituksella, sitten lenkki jonka keskivaiheilla intervalliharjoitus, ja viimeisenä kevyt, tasavauhtinen hölkkä sumuisen sunnuntai-illan ratoksi.

Myös tällä kolmannella viikolla juoksu kulki poikkeuksetta mainiosti. Keskinopeuden kehitys on ollut nousujohteista, mutta ei jaksamisen kustannuksella, vaan edelleen on tunutunut kevyeltä (paitsi silloin, kun ohjelmassa lukee, että pitää tuntua raskaalta). Hitsi, tämähän toimii.

Myös muutama päänsisäinen juttu on loksahtanut kohdalleen ja olen ehkä oivaltanut jotain juoksemisesta:

1. Juokseminen ei ole raskasta. No joo, aika usein se kyllä on. Mutta on mahdollista juosta niin hitaasti, että se tuntuu mukavalta. Ja jos kesken lenkin alkaa tuntua liian pahalta, auttaa että hidastaa tahtia. Kun jokainen lenkki ei ole tuskaista puuskutusta, juokseminen on oikeasti ihan tosi kivaa.

2. Pitää muistaa hengittää. Ilmiselvää? Ei minulle. Tai no, henki tietysti pihisee koko lenkin ajan, muutenhan juoksu loppuisi kuin seinään. Mutta jos muistaa oikeasti keskittyä hengittämiseen ja siihen, että hengittää koko ajan mahdollisimman rauhallisesti ja syvään, jaksaa uskomattoman paljon pidemmälle kuin pinnallisesti puuskuttaen. Astangajoogassa opetetaan, että hengitys kertoo harjoituksen sopivan intensiteetin: niin kauan menee hyvin, kun pystyy hengittämään tasaisesti. Kun ei enää pysty, täytyy ottaa iisimmin. Toimii hyvin myös juoksun suhteen.

3. Pitää uskaltaa juosta kovempaa. Kun on kerran tajunnut, että voi juosta niin hitaasti että se tuntuu oikeasti mukavalta, olisi helppo tuudittautua aina siihen samaan rytmiin. Sunnuntain lenkkinä olikin jälleen yksi kevyt hölkkä. Lähdin kuitenkin liikkeelle tavallista rivakammalla askelluksella - syy oli niinkin järkevä kuin se, että halusin Spotifyn soittavan menevämpää musiikkia. Ja kas, pysyin tuossa kovemmassa vauhdissa koko lenkin ajan, ja se tuntui silti kevyeltä. Piti vaan uskaltaa kokeilla.

Nyt on käynnissä juoksuohjelman neljäs viikko, ensi viikolle tuleekin jo kokonaan uusi ohjelma. Jännityksellä odotan, mitä PT on keksinyt - puhetta oli ainakin siitä neljännestä mahdollisesta lenkistä per viikko ja mäkivedoista, iiks!

Aiemmat postaukset PT:n tekemästä juoksuohjelmasta: viikko 1 / viikko 2

Share

Kommentoi

Ladataan...