Mitä opin äitiysvapaalla?

Kunnon Mamma

Niin alkoi elokuu, viimeinen kuukauteni hoitovapaalla! Syyskuun alussa palaan siis töihin, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä. Vastahan kirjoitin out of office -viestiä työsähköpostiini, ja edessä levittäytyvä äitiys- ja hoitovapaa-aika tuntui jatkuvan loputtomiin.

Siltä se tuntui vielä viime keväänäkin, kun maanantai toisensa jälkeen mies lähti töihin ja minä jäin lapsen kanssa kotiin suunnittelemaan viikkoa: koska treffataan muita äitiysvapaalaisia lapsineen, mennäänkö tällä viikolla muskariin. Ja ihan kohta olen taas töissä! Vaikka palaankin tutulle työpaikalle, ajatus on silti kutkuttavan jännittävä. 

No, mitä äikkäristä jäi käteen? (Ihanaisen taaperon lisäksi siis.) Aina välillä lehdissä ja nettipalstoilla keskustellaan siitä, kehittääkö äitiys jotain työelämässä tarvittavia taitoja taikka ihmisenä noin ylipäätään. En tiedä siitä, mutta aivan varmasti joitakin taitoja äidiksi tuleminen ja lapselle omistautuminen puolentoista vuoden ajan on minussa kehittänyt. 

Kuten:

Kuullun ymmärtäminen. "Temmemmeemeeeee" lapsi virkkoo, ja tottahan se ihan selvästi sanoi että tämä on minun, minulle! Entäs sitten "ttättättä"? Vettähän se haluaa, selvä se!

Improvisaatio. Usein kitinän tai uhkaavasti väpättävän alahuulen paras karkoituskeino on harhautus. Katsopa mitä äidillä on täällä laukussa ja Kuuntelepas tällaista jännittävää juttua toimivat melkein takuuvarmasti (olettaen ettei tilanne ole jo eskaloitunut liiaksi). Sitten vaan pikapikaa keksimään, mikä se huippumielenkiintoinen asia tai tavara tällä kertaa voisikaan olla... 

Kärsivällisyysmieheni saattaa olla tästä eri mieltä, joten lisään heti disclaimerin - alle metristen seurassa.  Kun jaksaa seitsemännensadannen kerrankin ystävällisesti muistuttaa, että niitä isoja kiviä ei saa heittää. Tai poimia kukkia kukkaruukusta. Tai kiivetä pöydälle. Tai viedä sisäleluja ulos. Tai ulkoleluja sisään. Tai...

Itsensä ottaminen vähemmän vakavasti. On tosi, tosi vaikeaa olla cool kun lapsi on juuri oksentanut päällesi lentokoneessa. Tai kun laulaa Saku Sammakkoa raikuvalla äänellä keskellä katua, koska se on ainoa asia joka rauhoittaa kirkuvan piltin (ja muistelee, kuinka ennen lapsen saamista ei koskaan, missään tapauksessa olisi laulanut julkisella paikalla ääneen...).

Micro management.  Kun tietää täsmälleen, kuinka monta tuntia lapsi on viimeisen vuorokauden aikana nukkunut, mitä ja kuinka paljon syönyt (koska lounaalla syötiin kalaa, illalla voisi syödä kanaa), montako vaippaa on vaihdettu ja onko Lilli-kirja luettu jo niin monena iltana peräkkäin että vaihteeksi voisi hyllystä valita jotain muutakin. Ja käyttää huomattavan paljon aikaa sen pohtimiseen, montako vaatekerrosta puetaan ulos, pitääkö taas laittaa kurahousut (kyllä) ja onko liioittelua käyttää kesällä pipoa (ei). Vähemmän hallussa puolestaan ovat oman elämän pikku yksityiskohdat, kuten se, koska sitä oikeastaan söikään viimeksi tai joiko koskaan sitä aamupäivällä keitettyä kahvikupillista - mutta ei sitä vaan voi joka paikkaan revetä!

Minkä tahansa harjoiteltavan taidon yhteydessä voidaan puhua Bensonin spesifisyyden laista (Benson's law of specificity): tullakseen paremmaksi jossain asiassa, on harjoiteltava juuri sitä tiettyä asiaa. Siis jos mielii soittaa paremmin viulua, on harjoiteltava viulunsoittoa, eikä esimerkiksi pianon. (Duh!) Tämän kotona viettämäni puolentoista vuoden ajan olen kieltämättä saanut intensiivisesti harjoitella näitä äitinä olemisen taitoja, ja uskallanpa väittää kehittyneeni niissä aika tavalla alkuasetelmaan nähden. Mutta aika aikaa kutakin, nyt siirryn ilomielin harjoittamaan jälleen muita osaamisalueitani sinne työelämän puolelle.

Sitä ennen ehdin kuitenkin vielä nauttia kuukauden verran kotona olosta ja siitä, että tärkein tehtäväni päivän aikana on pitää yksi pieni (mutta pippurinen) ihmistaimi tyytyväisenä. Onneksi olen oppinut siinä jo aika hyväksi. :)

(Kuvituskuvina hetkiä äikkärin varrelta. Aika paljon tuli ulkoiltua. Ja juotua kahvia.)

Share

Kommentit

Suvinen
This is our story

Mulla loppuu hoitovapaa tammikuussa ja olen kyllä niin haikein mielin palaamassa takaisin työelämään. Kahden vanhemman lapsen kohdalla olin tässä vaiheessa jo hyvin valmis takaisin töihin, nyt haluaisin vielä niiiiin kovasti jäädä kotiin. Ehkä se on siinä, kun uskon vahvasti tämän olevan viimeinen hoitovapaa ja haluaisin ottaa siitä kaiken irti. Ihmistaimi täyttää marraskuussa kaksi vuotta, että olen onneksi saanutkin nauttia yhteisestä ajasta sitten reilusti. Silti jo nyt puristaa rintaa... <3

Tykkään hirmuisesti sun blogista! Toivottavasti aika riittää myös töihinpaluun jälkeen päivitellä kuulumisia. :)

Kivaa sunnuntaita!

Aasara
Kunnon Mamma

Heippa ja ensinnäkin kiitos tosi ihanasta palautteesta! Kiva että kommentoit, koska nyt löysin myös sun blogin ja lisäsin sen lukulistalleni. :)

Varmasti vaikuttaa just toi että kyseessä on aika varmasti viimeinen hoitovapaa ja ainahan viimeisiin kertoihin liittyy ihan erityistä haikeutta. Mullakin joka toinen hetki rintaa puristaa ja tuntuu haikealta, joka toinen hetki taas olen ihan innoissani palaamassa töihin ja siirtymässä nyt taas uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Ristiriitaista! :D 

Ehdottomasti blogi jatkuu myös töihin paluun jälkeen, mutta saas nähdä millaisella postaustahdilla...

Ihanaa viikkoa!

 

Intended Mum

Sama kommentti yllä olevan kanssa - tykkään myös älyttömästi sun blogista! Tää on niin ihanan raikas ja noi sun värikkäät kuvat kruunaa koko paketin! 

Mielenkiintoista tosiaan, miten blogi muuttuu töiden tullessa kuvioihin. Toivottavasti jatkat, ainakin sun juoksu-uran kehityksestä haluan kuulla (etenkin kun nyt olen itsekin alkanut käymään vähän enemmän ja suunnitteilla on ihan joku hölkkätapahtumakin syksymmällä). :)

Ja itse tosiaan odotan kauhunsekaisin tuntein ensi kevättä, JOS mulla on vauva parkumassa jopa molemmissa kainaloissa! Siinä vaiheessa työpaikka näyttäytyy varmaan hermoparantolana... 

 

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos paljon superkivasta palautteesta! :)

Musta on mielenkiintoista nähdä, millaista tästä koko elämästä ylipäätään muodostuu kun palaan töihin. Vakaa aikomus on jatkaa blogin parissa, mutta varmaan ihan realistista odottaa etten ehdi niin usein postailemaan kuin tähän asti... Juoksut kuitenkin jatkuu entiseen malliin! Tsemppiä sullekin treeneihin, joko on tiedossa millaiseen tapahtumaan osallistut?

Heh, mä oon muutamankin kerran tän kotonaoloajan kuluessa miettinyt että siellä se mies vaan lepäilee töissä... Välillä vauva-arjen pyörteissä  se, että saisi esim käydä yksin vessassa tai syödä lounasta rauhassa tai jutella jonkun aikuisen ihmisen kanssa ilman jatkuvia keskeytyksiä tuntuu aika kaukaiselta haaveelta. Ja varmasti ihan erityisesti jos/kun vauvoja on molemmille käsille (peukut pystyssä!!). Noh, kohta saan varmasti kouriintuntuvan muistutuksen siitä että on siellä töissä niitä muitakin puolia kuin sitä "lepäilyä". :D

 

Kommentoi