Vauvavuoden urheilut: rapakunnosta uuteen nousuun

Ladataan...
Kunnon Mamma

Meillä juhlittiin siis äskettäin tyttäreni 1-vuotissynttäreitä, ja niiden tiimoilta tuli kelailtua taaksejäänyttä vauvavuotta useammaltakin kantilta. Yksi muistelon kohde olivat omat sporttailuni vauvavuoden aikana.

Vaikka pystyinkin urheilemaan ainakin maltillisesti aika pitkään raskausaikana, ja kävin salillakin ihan viimeiselle kuukaudelle saakka, oli olo raskauden viimemetreillä jo niin tukala, että kaiken kävelyä raskaamman saattoi unohtaa. Odotin todella innokkaana pääsyä takaisin "omaan kroppaan" ja sitä, että saisin taas aloittaa kunnon hikitreenin.

Pari ensimmäistä viikkoa synnytyksen jälkeen olin kuitenkin ihan järkyttävän huonossa hapessa. Kirjaimellisesti: hemoglobiini oli alhaalla, toisaalta verenpaine huiteli pilvissä. Aluksi en jaksanut kävellä edes lähikauppaan ja loivaakin loivemmassa ylämäessä mummot rollaattoreillaan suhasivat ohitseni. Oli vaikea kuvitella, että joskus vielä pääsisin salille tai juoksulenkille! Onneksi olo alkoi pikkuhiljaa kohentua, ja myös usko omien voimien palautumiseen vahvistui.

Maaliskuussa liikuntani taisi olla lähinnä vaunujen työntelyä. Sitä tuli kyllä harrastettua päivittäin useampia tunteja vastasyntyneen nukkuessa tyytyväisenä kopassaan, ja pitkät kävelyt tekivät ihmeitä maassa laahanneelle peruskunnolleni.

Huhtikuussa olin jo niin voimieni tunnossa että lähdin ensimmäistä kertaa juoksulenkille. Oli ihanaa juosta kuivilla teillä sulavan maan tuoksuessa. Varsinkin siinä ihan ensimmäisessä (todella lyhyessä!) lenkissä oli myös mieletöntä vapauden huumaa - täällä sitä vaan kirmaillaan pitkin maita ja mantuja ihan yksin, ilman isoa mahaa tai vauvaa. 

Toukokuussa tein paluun salille, toiveissa palauttaa edes vähän lihasmuotoja kroppaan. 

Kesäkuussa jaksoin reippailla sekä salilla että lenkillä, kunnes pitkät kesähelteet alkoivat ja taltuttivat treeni-innon...

Heinä-elokuussa urheilut rajoittuivat kuumuuden uuvuttamiin vaunulenkkeihin, joitakin harvoja kertoja jaksoin käydä juoksemassa lähellä asuvan ystäväni reippaassa seurassa.

Syyskuussa oli aikomuksenani palata salille. Yllättäen kuitenkin tuntui, ettei mikään "oikea urheilu" kiinnostanut pätkän vertaa. Ei huvittanut hengästyä tai nostattaa sykettä, ei sitten tippaakaan. Ystäväni jaksoi edelleen juoksuttaa minua säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin Kaivarin rantoja, mutta niille lenkeille lähdin seuran ilosta, en omasta himostani päästä juoksemaan. Mietin kovasti, mikä urheilumuoto voisi napata, ja ainoa kiinnostavalta tuntuva oli astangajooga, josta olin pitänyt muutaman vuoden taukoa. Sinne siis!

Loka, marras- ja joulukuu kuluivatkin pääasiassa joogasalilla. Jostain syystä takaraivossa oli koko ajan sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muutakin - jotain rankempaa, jotain kunnon liikuntaa. Mutta ei vaan huvittanut pätkääkään. Lähipunttikseltani soiteltiin syksyn mittaan ehkä viisi kertaa perään, toiveissa uusia kuukausijäsenyyteni. Joka kerta jouduin toteamaan, että ei vieläkään innostaJärkeilin, että kun omaa vapaa-aikaa on niin vähän, on se syytä käyttää juuri siihen, mikä itsestä tuntuu kivalta.

Näin myöhemmin ajateltuna olen supertyytyväinen, että kuuntelin itseäni enkä raahautunut väkisin sinne salille tai lenkille. Tammikuussa urheilukyllästykseni tuntui nimittäin ohittaneen lakipisteensä ja innostus tehdä muutakin kuin asanoita alkoi pikku hiljaa nostaa päätään. Kuvioihin tulivat taas joogan rinnalle vähän hikisemmätkin lajit, kotitreenit ja uinti. 

Helmikuussa ostinkin sitten ne murtsikkasukset.

Nyt odotan innokkaana tulevan vuoden treenejä! Jokin aika sitten sitten aloittamani lajihaaste tuo mukavasti maustetta ja muutenkin motivaatiota tuntuu riittävän ihan siihen perustekemiseenkin sporttailun saralla. Olen myös pohdiskellut, minne salille seuraavaksi hankkisin jäsenyyden. Ainoa innokuuttani rajoittava tekijä on aikataulut, mutta hyvällä suunnittelulla nekin saadaan toimimaan. Että ei muuta kuin treenit kalenteriin ja hikoilemaan!

PS. Sain lajilaskuriin lajin numero 9, jee! Avasin nimittäin pyöräilykauden viime viikonloppuna polkaisemalla edestakaisin Joogafestival-tapahtumaan. En ole varmaan koskaan aiemmin päässyt pyöräilemään hiekoitushiekasta putsatuille kaduille maaliskuun 1. päivänä. :)

Share

Kommentit

Irkkuliini

Trendinä tuntuu olevan, että ollaan heti synnytyksen jälkeen todella kovassa tikissä. Vauvakilot jää synnärille ja viikon päästä jo liikuntakin rullaa jo "kuin entiseen malliin".

Tästä postauksesta puolestaan tuli aito ja rehellinen fiilis asiasta. Virkistävää luettavaa. 

Itselleni kovana liikkujana liikunta on vähentynyt rajusti näin loppuraskaudesta. Edelleen rv34 käyn salilla ja kävelyillä sekä teen kotijumppaa, mutta määrät ovat toki paljon vähentyneet. Jännittää hieman, millaisessa kondiksessa sitä ollaan huhtikuussa, kun lapsi syntyy maailmaan. Kaipaan jo kovasti lenkkeilyä ja kunnon hikijumppaa. Toisaalta keholle täytyy kuitenkin antaa aikaa palautuakin ja varmasti vauvakin laittaa asioita ja ajatuksia uusille urille. :)

Ja hienoa kuulla, että into liikuntaan on taas löytynyt!

Aasara
Kunnon Mamma

Kiitos kivasta kommentista! :)

Synnytyksestä palautuminen "jumppakuntoon" on tietysti tosi yksilöllistä, omasta kaveripiiristänikin löytyy muutamia jotka kokivat olleensa valmiita lähtemään hikilenkille tai spinning-pyörän selkään vaikka heti lapsen synnyttyä. Itselläni näin ei tosiaan ollut, onneksi tiesin muitakin joilla oli mennyt pidempään voimia keräillessä. Silti voimien ja jaksamisen vähyys yllätti! Tosiaan tuntuu, että enemmän puhutaan ja kirjoitetaan siitä, miten ihan synnytykseen saakka käydään vielä jumpalla ja salille palataan heti kun lapsi on putkahtanut ulos. 

Onneksi se keho kyllä ennemmin tai myöhemmin palautuu ja tosiaan varsinkin siinä alussa vastasyntyneen kanssa on aika paljon muutakin ajateltavaa kuin se, että mihin jumppaan sitä lähtisikään. ;)

I love mondays

Kiva lukea treeni-into kehitystä myös muilta! Mä treenasin ihan hulluna ennen lasta ja odotusaikanakin vielä kävin crossfit treeneissä kaheksannella kuulla vetämässä leukoja useamman keraan viikossa.. Lapsonen syntyi ja treenit jäi ihan minimiin. Vaunujen tönimistä pitkin rantaa, mammapilatekseen, pariin joogatuntiin ja ehkä yhteen kunnon hikilenkkiin kaivarissa. En vaan jaksanut ja omaa aikaa ei löytynyt. Raskauden aikana treenaaminen kuitenki teki ihmeitä siinä miten nopeasti palauduin synnytyksestä ja koska vauva kasvoi hirveellä tahdilla ei ihan koko lihasmassa kadonnut. Vuoden melkein treenaamattomuuden jälkeen palasin salille ja vitsit et tuntu hyvältä! Lenkkipolulle paluuta kypsyttelen vielä.. Toivon että mahdollisimman moni odottaja liikkuisi aktiivisesti raskauden ajan oman kunnon mukaan ja myös raskauden jälkeen. Siihen ei mun mielestä kiinnitetä tarpeeksi huomiota neuvolassa. Luin just miten joku odottaja oli lihonnut 37 kiloa odotusaikana pelkästään herkuttelemalla ja oli jälkikäteen harmissaan ettei neuvola antanut tiukempia ohjeita kun paino oli alkanut lipsumaan käsistä.

Aasara
Kunnon Mamma

Vautsi, sä oot ollut ihan superodottaja! Mä kävin loppuraskaudessa salilla, mutta treenasin aika pienillä painoilla. Silti tuntui että ihmiset katseli isoa mahaa vähän huolissaan - että alkaakohan tuo synnyttää jos tekee vaikka vahingossa vähän liian kovan repäisyn. ;)

Musta tuntuu että toi mun syksyn liikuntahaluttomuus oli isolta osin myös ihan vaan väsymystä. Vauva valvotti ja varmaan tuossa puolen vuoden kohdalla sitä alkoi olla vaan totaalisen poikki. Nyt kun on saanut nukkua vähän enemmän, on se liikuntainnostuskin alkanut palautua ihan eri tavalla.

Luin ton saman jutun siitä 37 kiloa odotusaikana keränneestä ja mietin ihan samaa kuin sinä. Se terveellisestä syömisestä ohjeistaminen oli ainakin meidän neuvolassa paljon kiinni tyypistä, jotkut ohjeisti selvästi enemmän (esim. neuvolalääkäri piti pitkän saarnan kun yhden kerran mun paino oli noussut vähän aiempaa enemmän :D) ja jotkut vähemmän, mutta kukaan ei oma-aloitteisesti ottanut puheeksi liikkumisen tärkeyttä odotusaikana! Sillä on ihan varmasti merkitystä synnytyksessä jaksamiseen (siis jos normaali synnytys) ja siitä palautumiseen. Kyselin sitten itse aina että mikä on turvallista ja mitä voi tehdä, ja tuntui että nekin vastaukset mitä sain oli vähän epämääräisiä.

I love mondays

Joo ittekkin ihmettelen miten sitä jaksoi, mutta hyvää teki ja etenkin näin jälkikäteen oon kiitellyt itteäni et jaksoi jumpata. Kyllä siinä vähän katseita välillä salilla tuli mutta pt oli paikalla aina crossitreeneissä ja antoi aina vaihtoehtoiset liikkeet et mitä sai tehdä ja mitä ei. Niillä ohjeilla oli hyvä käydä myös salilla.

Neuvolasta en saanut mitään ohjeita muuta kun pääpyörittelyä että vieläkö sinä jaksat treenata. Mulle ei kukaan puhunut kuin kieltolistasta vaikka just katoin että alkuun tuli suurin osa painosta, aikana jolloin ei tarttis tulla kiloakaan! Taitaa olla vielä terveydenhoitajien koulutus hyvin perinteisillä linjoilla eikä uskalleta oikein tarttua asioihin tai sanoa selkeitä ohjeita jollei kyse ole listeriasta tai viinistä ;)

Irkkuliini

Samaa mieltä, että neuvolassa pitäisi kannustaa enemmän liikkumaan! Totta tosiaan tuokin oli hauska kommentti, että salilla kanssakävijät katselevat huolissaan. Itse olen myös saanut osakseni pitkiä katseita ja myös suoraa kommentointia. Viimeksi tänään salilla kuulin ventovieraalta, että "Taasko sinä olet täällä treenaamassa?". Mitä sitten ikinä sillä tarkoittikaan. Äänensävystä päätellen tosiaankin luuli vielä joutuvansa kätilön hommiin. 

Parasta vaan pitää omasta jutusta kiinni ja tehdä omien fiilisten ja tuntemusten mukaan, omaa kehoa kuunnellen. :)

I love mondays

Joo aika äkkiä sen huomaa jos joku tökkii tai ei jaksa. Mulla ainakin painot keveni mitä pidemmälle mentiin. Ja ihan alkuun itseasiassa kanssa hetkellisesti ihan romahti, pt oli ihmetellyt et mihin mun voimat oli kadonnut ennen ku kerroin (siis jollain viikolla 6..) kyllä kroppa osaa ilmoittaa kun pitää höllätä! Tosi vänhän niitä nou nou liikkeitä edes salilla musta oli, syväkyykkyjä isoilla painoilla ja tietyt vatsat ja hypyt taisi olla ainoot. Mutta kyllä odottaja on ihan kummajainen salilla, aika hauska niitä katseita oli itse asiassa välillä seurata :) Ja just muistelin miten PALJON aikaa oli treenata kun odotti! Parempi sitä aikaa on siellä kuluttaa kun sohvalla.

Aasara
Kunnon Mamma

Ainakin meidän neuvolassa varsinkin nuoremmat th:t menevät todella tiukasti "by the book" - vähän enemmän elämän- ja työkokemusta keränneet ovat uskaltaneet rohkeammin kannustaa käyttämään omaa maalaisjärkeä. :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mulla on lapsen saannin jälkeen kulkenut nämä liikuntajutut tosi aalloittain. Olen käynyt salilla/jumpassa muutaman kerran putkeen, ja on ihan mahtifiilis, ja sit yhtäkkiä onkin sairastelua ja reissailua ja taas sairastelua ja sit pari tiukkaa viikkoa, ja huomaa että salikortti on homehtunut treenikassissa jo kaks kuukautta käyttämättömänä. Sit taas palaan salille, rapakunto nousee kohisten, fiilis on hyvä ja sit kohta taas mies lähtee työmatkalle, lapsi sairastuu, univelka kertyy jne...

Nyt raskausaikana (alkuväsymyksen jälkeen) olen pyrkinyt käymään salilla kerran viikossa. Ja vannonut itselleni, että vauvan synnyttyä en jätä liikuntaa, vaan etsin sille ajan ja energian. Äitiyslomalla ollessa siihen on kuitenkin vähän parempi mahdollisuus kuin töissä käydessä. Vuorokauteen tarvittaisiin ehdottomasti enemmän tunteja! :D

Ja samoilla linjoilla olen edellisten kommentoijien kanssa - kiva, että olet löytänyt liikunnan ilon myös vauva-arjessa, ja ennenkaikkea kiva, että olet tehnyt sen itseäs kuunnellen! :)

Aasara
Kunnon Mamma

Kaunis kiitos! :)

Äitiyslomalla on todellakin paremmat liikuntamahdollisuudet - mulla ihan esimerkiksi hyötyliikunta on lisääntynyt räjähdysmäisesti kun ei tarvitse istua kahdeksaa tuntia päivässä toimistotuolissa (ja ensin ajaa sinne ja takaisin autolla). 

Kerran viikossa linja on muuten aika hyvä, mä olen myös asettanut tavoitteen siihen yhteen treeniin joka viikko. Se on vähän sellainen henkinen juttu - tiedän, ettei yhdellä kerralla ihmeitä tehdä, mutta se juju onkin että se ylläpitää treenifiilistä. Ja on tietty paljon, paljon parempi kuin että ei tekisi mitään!

Näillä nykyaikatauluilla jo kahdenkin treenikerran (esim. salilla) saaminen viikkoon on joskus vaan mahdotonta, ja oon vähän sellainen tyyppi, että jos tiedän etten ehdi niihin tavoiteltuihin kahteen treeniin niin tekee mieli heittää hanskat tiskiin kokonaan. Typerää, mutta niin se vaan menee. Toisin sanoen mun pitää siis vaan pitää rima tarpeeksi matalalla. :D

Ja hei, kannatan lisätunteja vuorokauteen! Minnekähän tästä voisi tehdä aloitteen? ;)

 

Kommentoi

Ladataan...