Viikonloppukuulumiset

Kunnon Mamma

Tulimme tänne mökille viikonlopun viettoon ensimmäistä kertaa joulun jälkeen. Olen niin onnellinen tästä (ympärivuotisesta) kesäpaikastamme - arjen keskellä tämä on mitä mahtavin pakopaikka kiireeltä ja säätämiseltä. Täällä on aika vähän mitään pakollista tehtävää, eikä nettikään toimi kovin hyvin, joten aikaa jää olemiseen, mikä on ihanaa.

Oli iloinen yllätys, että täällä olikin vielä talvi! Helsingin vesisateisiin ja paljaaseen maahan (paitsi siltä osin kuin se on petollisen liukkaan jään peitossa) tottuneena ei mieleenikään tullut, että täällä saattaisi olla vielä lunta. :D Mutta niin vain oli, ja järvi jäässä, joten pääsimme eilen tekemään pikku retken jäätä pitkin. Tyttö mahtui vielä hyvin matkustamaan vauvapulkassaan.

Ehdin myös pienelle lenkille eilen alkuillasta, auringonlaskun aikaan. Nyt valoisan ajan pitenemisen alkaa todella huomata, ihanaa! Haaveilin hiukan, että olisin ollut suksilla liikkeellä, mutta juoksukin tuntui tosi hyvältä.

En tiedä teistä, mutta minulla juoksukunto tuntuu romahtavan aina ihan hetkessä, jos säännöllisiin lenkkeihin tulee yhtään pidempi tauko. Nyt sellainen on ollut: joulu- ja tammikuun aikana olen lenkkeillyt vain satunnaisesti, joten olen nyt yrittänyt palailla juoksun pariin hissukseen. Viime lenkit olen siis ottanut iisisti yhdistelemällä juoksua ja kävelyä. Nyt päätin kuitenkin testata, miltä tuntuisi juosta vähän pidempi matka putkeen - ja se meni ihan leppoisasti. Okei, juoksin vain vitosen eikä vauhti todellakaan päätä huimannut, mutta silti! Juoksukunnosta ehkä on kuitenkin vielä pohjat jäljellä. :)

Nyt suuntaamme ulkoilemaan pihalle vielä hetkeksi ennen lounasta ja kotiin lähtöä. Kotimatkalla käydäänkin yhdessä aika lupaavassa asuntonäytössä - jännää!

Leppoisaa sunnuntaita :)

 

Share

Kommentit

Hymyileoletupea

Juu juoksukunto tuntuu tosiaan olevan nopeasti hupenevaa sorttia :) Tosin hyvä puoli on myös se, että se kyllä yleensä myös palautuu aika nopsaan, kun palaa lenkkipoluille.

Mä oon joutunut lyhentämään lenkit tommosiin vitosen lenkkeihin johtuen pienoisista jalkaongelmista. Eilen kävin juoksemassa ton vitoseni ja tuntui kuin olisin ollut viis minuuttia lenkillä. Ohi hetkessä :) Kotiin päästyäni aloin miettimään sitä, miten silloin joskus aikanaan toi vitosenkin lenkki oli sellanen hirvee itsensä ylitys ja sitä mietti, että jos sitten joskus pystyis juoksemaan kympin. Tuli semmonen ahaaelämys, että joskus olis hyvä palautella mieleen, mistä on lähtenyt liikkeelle. Että kuinka siistii se loppujen lopuksi on, että nyt voi mennä ulos ja juosta tosta vaan ton vitosen :) Aika siistii! 

Kivoja lenkkejä sulle :) 

Aasara
Kunnon Mamma

Apua, jostain syystä huomasin kommenttisi vasta nyt!

Ihan totta, juoksukunto onneksi yleensä palautuu nopeasti kun vaan jaksaa käydä säännöllisesti taas  lenkillä. Se sentään on lohdullista. :) Ja olet niin oikeassa myös tuossa, että pitäisi enemmän arvosta sitä, mihin on päässyt - aina ei edes vitosen juokseminen ollut mikään itsestäänselvyys, joten ei pitäisi yhtään vähätellä sitä. On tosiaan aika mahtavaa, että pystyy ylipäätään juoksemaan yhtään pidemmän matkan melko helposti.

Kiitos vielä kivasta kommentista ja hyviä lenkkejä myös sinne! :)

Kommentoi