Ladataan...
Kunnon Mamma

Olemme autossa matkalla Tampereelle anopin hoteisiin. Pimeällä moottoritiellä on aikaa ajatella, joten ajattelin listata sekalaisen viikon loppupuolen kunniaksi sekalaisen kokoelman ajatuksiani viime päiviltä (kuvituksena yhtä sekalaisia kuvia puhelimestani). 

Olen esimerkiksi miettinyt...

...voiko parsakaalia syödä liikaa (lapsi)? Tyttö vetäisi vaikka kokonaisen parsakaalin, jos antaisin. (Hän ei selvästikään ole supermaistaja.)

...voiko suklaata syödä liikaa (minä)? Tähän valitettavasti tiedän vastauksen. Olemme jotenkin ajautuneet miehen kanssa siihen, että meillä on kotona ihan koko ajan suklaata. Tai jätskiä. Ja jos niitä on, niitä syödään. Nyt sanoin, että tämän on loputtava - meille ei osteta enää herkkuja kotiin! Mistä pääsenkin seuraavaan aiheeseen...

...että vaikka ajattelen meidän syövän pääasiassa terveellisesti, lahjomaton todistaja eli puhumaan oppinut lapsi on narauttanut meidät jo muutaman kerran. Yhtenä iltana tilasimme pizzaa Woltin kautta, mitä teemme tietenkin vain aniharvoin. Paitsi että pizzalaatikot nähdessään tyttö alkoi innoissaan pomppia ja hoki "pitsa, pitsa!". Toinen kerta oli tänään kun nappasin hedelmäkorista mandariinin. Tyttö osoitti sitä ja huudahti "pulla!!".

...että silmä tottuu näköjään ihan kaikkeen. Myös niihin viiteen kirkkaanvihreään muuttolaatikkoon, jotka ovat edelleen purkamatta (minulla on hyvä syy! Niille tavaroille ei ole tilaa, ennen kuin saamme aikaiseksi ostaa keittiöön jonkinlaisen astiakaapin...). Oikeasti melkein hämmästyin kun ystäväni huomautti asiasta meillä käytyään. Minulle ne ovat jo osa sisustusta... Ja kätevää laskutilaa esimerkiksi isoille talouspaperi- ja vaippapakkauksille. Sisustuslehtiainesta, tiedän.

...miten hauskoja vapaita perjantaita tytön kanssa vietämmekään! Tänään kävimme kaupungilla asioilla, katsomassa Stokkan jouluikkunaa ja vielä sushilla. Tyttö söi omat ruokansa ja lisäksi puolet minun sushiannoksestani - miksi en ole vieläkään oppinut tilaamaan itselleni isompaa annosta? 

...että meille taitaa olla kasvamassa aikamoinen tahtodaami. Sanavarastoon on viime viikkoina tullut uutena sana "itse" ja se on myös jatkuvassa käytössä... Äiti ei saisi auttaa pukemisessa, hampaiden pesussa, portaiden kävelyssä... En malta odottaa sitä varsinaista uhmaikää!

...että kyllä on elämä muuttunut lapsen saamisen jälkeen. Ennen olisin raskaan työviikon päätteeksi kellahtanut sohvalle viinilasin kanssa ja miettinyt että kyllä on rankkaa, huh huh, mutta onneksi on perjantai. Nyt seisoin viideltä pimeässä, tihkusateisessa leikkipuistossa ja ajattelin silti, että onneksi on perjantai.

Leppoisaa viikonloppua!

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Vaikka liikunta on kiinteä osa elämääni, en kuitenkaan todellakaan ole niitä tyyppejä, jotka lähtevät salille tai juoksulenkille joka kerta intoa puhkuen. Itse asisassa olen pohjimmiltani varsin mukavuudenhaluinen: Netflixin katselu sohvanpohjalla kuulostaa pimeänä syysiltana minusta useimmiten houkuttelevammalta ajanvietteeltä kuin reipas iltalenkki tai salilla hikoilu.

Siitä huolimatta löydän itseni kerran toisensa jälkeen vetämästä lenkkareita jalkaan ja salikassia olalle. Miksi? Tekisi mieli sanoa, että liikkumisen ilosta ja siksi, että siitä tulee niin älyttömän hyvä fiilis. Ja tuleehan siitä! Kliseistä mutta totta, muistan koko elämäni ajalta ehkä yhden kerran, kun olen liikkumaan lähdettyäni katunut sitä. (Muistan sen ihan oikeasti, olin bodypumpissa noin vuonna 2008 ja vain totaalisen kyllästynyt koko lajiin sillä erää.)

Valitettavasti sen liikunnasta seuraavan endorfiinipöllyn ja triplaantuneen energiamäärän tiedostaminen ei kuitenkaan yksinään riitä saamaan mua ylös sohvan pohjalta. Tarvitsen siihen paljon järeämmän aseen - ja se on rutiini. Rutiinin liikuttava voima on elämässäni hämmästyttävä. Kun urheilu kuuluu elämääni, teen sen kyseenalaistamatta. Hyvää kierrettä on helppo pitää yllä eikä joka kerta tarvitse erikseen päättää lähteä liikkumaan. Sen kun lähtee vaan, vaikka ei erityisesti edes huvittaisi.

Tietenkin on myös paljon niitä hetkiä, kun oikeasti haluan lähteä liikkumaan ja oikein odotan sitä. Aurinkoisena viikonloppuaamuna reipas lenkki ulkoilmassa on ihanaa ajanvietettä! Ja usein vietettyäni pitkiä aikoja sisätiloissa, erityisesti koneen ääressä, tulee tunne, että on ihan pakko päästä haukkaamaan raitista ilmaa ja liikuttelemaan jäseniä. Liikkuessa pääkin tuulettuu ja ajatukset kirkastuvat. Mutta pimeänä syysiltana, arjen aikataulujen painaessa päälle en kuitenkaan uskalla jäädä odottelemaan, josko liikunnallinen fiilis suvaitsisi vallata tomumajani - ainakaan, jos haluan päästä liikkeelle useamman kerran viikossa.

Strategiani motivaatiovajeen kukistamiseen on simppeli:

1. Aikatauluta - 2. Lähde, älä ajattele - 3. Rutinoidu

Varsinkin kiireessä aikataulutus on ihan välttämätöntä. Jos en ole etukäteen katsonut viikon treenihetkiä valmiiksi kalenteriin, on ihan älyttömän hankalaa alkaa sumplia niitä sinne ex tempore. Siispä sunnuntai-iltana yleensä tarkistan seuraavan viikon viikko-ohjelman ohella myös vapaat slotit urheilulle. 

Kun treenit on sitten laitettu kalenteriin, niitä ei todellakaan enää kyseenalaisteta - urheilemaan vain lähdetään, sillä sipuli. Sen kummempia miettimättä. Älä ajattele, lähde vain on lempparihokemani ja -vinkkini liikuntamotivaation puutteeseen, jota auliisti ja pyytämättä jakelen.Ainakin itselleni ne juoksulenkin vaikeimmat metrit ja salitreenin raskaimmat hetket ovat ne muutamat askeleet ylös sohvalta ja ulos ovesta. Siitä kun selviää, loppu sujuu omalla painollaan. Ja kappas, kotiin palaa tuhat kertaa energisempi ja hyväntuulisempi tyyppi kuin se, joka sohvalta alunperin lähti! 

Energistä viikkoa! :)

 

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Vaikka täällä etelässä ei ole lumesta tietoakaan (viimeksi aamulla lapsi pomppi iloisena sadevaatteissaan polvensyvyisissä kuralätäköissä), alan olla jo sen verran joulutunnelmissa että laittelin olohuoneen ikkunalaudalle ensimmäiset jouluvalot.

En tosiaankaan ole niitä kovimpia joulufiilistelijöitä, jotka aloittavat joululaulujen kuuntelemisen ja kodin koristelun tontuilla viimeistään lokakuussa, mutta olen aina tykännyt joulusta ja ihan erityisesti sen odottamisesta. Tunnelmalliset valot, kauniit laulut ja ihanat tuoksut tuovat synkimpään vuodenaikaan paljon kaivattua lämpöä. Varsinaisten joulupäivienkin suhteen olen aika perinteinen: ne tyyppilliset jouluruoat, sukulaisten tapaaminen ja villasukat jalassa lahjakirjan ääreen sohvalle rauhoittuminen ovat omat joulunviettosuosikkini.

Varsinkin nyt lapsen kanssa huomaan kallistuvani enemmän ja enemmän perinteisemmän joulun kannalle. Siinä missä joskus aiemmin sentään saatoimme lähteä joulunpyhiksi reissuun, totesin juuri miehelleni että jatkossa aatto ainakin ollaan Suomessa. Tälle vuodelle ei kyllä mitään reissua ole tiedossakaan, vaan näillä näkymin vietämme joulua mökillä - toivottavasti siellä olisi lunta!

Lapsen myötä myös joulun odotus tuntuu jollain tavalla vielä aiempaakin ihanammalta. Viime vuonna tyttö oli vielä niin pieni ettei tajunnut hommasta mitään, mutta tänä vuonna aion ottaa ilon irti joulunalusajasta pikku tontun kanssa. Ainakin leivomme yhdessä pipareita, ehkä itsenäisyyspäivän tienoilla kuten omassa lapsuudenkodissani joskus tehtiin, ja koristelemme kotia jouluiseksi.

Tämän viikon sunnuntaina menemme seuraamaan Aleksin joulukadun avajaisia sekä Stokkan perinteisen jouluikkunan aukeamista. Joulukuun 13. päivä sunnuntaina puolestaan järjestetään perinteinen Seurasaaren joulupolku, jossa en ole vielä kertaakaan ollut mutta joka kuulostaa eläimineen, lauluineen ja lasten joulupuuroineen aivan ihanalta ja juuri sellaiselta, joka tyttöäkin kiinnostaisi. 

Ennen joulua suuntaamme myös vielä Tampereelle anoppilaan, ja haluan ehdottomasti ehtiä siellä vierailemaan Tallipihan jouluun ja ehkä myös perinteiselle Tampereen joulutorille, jossa kävimme glögillä viime vuonnakin.

Näiden lapsiystävällisten tekemisten lisäksi aion myös pitää kiinni niistä ihan omista joulunalusperinteistäni. Tänäkin vuonna haluan ehtiä johonkin joulukonserttiin (mieluiten ehkä Ylioppilaskunnan laulajien), viettää perinteisiä tyttöjen pikkujouluja sekä tietenkin glögille Strindbergille ystävieni kanssa. 

Enää kuukausi aikaa tähän kaikkeen - tässähän tulee kiire! Mitä joulunalustraditioita teillä on?

 

Share

Pages