Ladataan...
Kunnon Mamma

Tänään on vihoviimeinen päiväni hoitovapaalla! Sen kunniaksi mietiskelin kulunutta puoltatoista vuotta kotona ja tätä pikkulapsiarkea ylipäätään. Elämä lapsen kanssahan on vaiheesta toiseen siirtymistä, eikä oikein mikään ole pysyvää (paitsi muutos). Mutta kun oikein tarkkaan katsoo, kaaoksestakin, anteeksi, pikkulapsiarjestakin, on kyllä löydettävissä tiettyjä säännönmukaisuuksia - vaikka osa niistä tuntuukin uhmaavan niin fysiikkaa kuin logiikkaakin. 

Esimerkiksi....

1. Pyykin määrä pyykkikorissa on vakio

Voit laulattaa pesukonetta yötä päivää, mutta likapyykin määrä ei siitä vähene. Pesin eilen illalla neljä koneellista pyykkiä, tänä aamuna pyykkikori oli taas puolillaan. Oikeasti. Ja meitä on sentään vain kolme!

2. Liian hiljaista = lapsi luvattomissa puuhissa

Tämä on klassikko, ja syystä! Oman empiirisen tutkimukseni mukaan 19 kerrassa kahdestakymmenestä lapsi on ronkkimassa hiuspinnillä suosikkihuulipunaasi, sovittelemassa aurinkolasejasi omaan päähänsä varsin ronskein ottein tai tutkimassa turhan kiinnostuneena vaipparoskista. Sen yhden kerran kahdestakymmenestä lapsi onkin kiltisti leikkimässä omilla leluillaan ja todennäköisesti häiriintyy ja keskeyttää leikin, kun tömistelet huoneeseen.

3. Haluan omaa aikaa, ei kun en haluakaan

Kun viettää suurimman osan valveillaoloajastaan lapsen kanssa, odottaa aika innokkaasti sitä, että saa hetken hengähtää ihan vain omassa hyvässä seurassaan. Näitä odotettuja tilaisuuksia ovat yleensä päiväuniaika, nukkumaanmenoajan jälkeinen ilta-aika ja viime viikkoina päivähoitoharjoittelun myötä myös ne hämmentävät tunnit, jotka olen viettänyt yksin kotona lapsen ollessa tarhassa. Ihanaa, vihdoinkin yksin! on yleensä ensimmäinen ajatukseni, ja vielä kolmas ja viideskin. Eroajan jatkuessa alkaa kuitenkin yllättävän pian tulla ikävä sitä pientä vintiötä: kukaan ei melskaa, keskeytä jatkuvasti, sotke sitä mukaa kun ehdin siivota! Voisiko sen jo hakea kotiin? Tai ehkä käyn vielä kerran tuijottamassa nukkuvaa, tuhisevaa pikku myttyä pimeässä makuuhuoneessa. Miten suloinen se onkaan, voi noita levollisia pieniä kasvoja! (Kunhan se ei vaan nyt heräisi.)

4. Mallioppiminen on selektiivistä

Oman lapsen käytöksestä ja sanavarastosta on kyllä turhankin helppo tunnistaa itsensä. Ei ole epäilystäkään, mitä sanoja viljelen eniten: ei, o-ou, näin, EI. Mutta miksi jotkut asiat opitaan kerrasta: miten sohvan käsinojalle kiivetään (terveisiä vaan mummille!) tai mistä television saa päälle, ja miksi jotkut asiat tuntuvat täysin ylivoimaisilta: miten lueskellaan kirjaa itsekseen hiljaa keskittyen, tai miten pidättäydytään kumoamasta ruokalautasta väärinpäin pöydälle?

5. Asian toteaminen ääneen kumoaa sen

Kehaisepa ohimennen, että meillä on muuten nukuttu tosi hyvin viimeiset kolme viikkoa, niin voit olla varma, että seuraavana yönä saat olla hyssyttelemässä pienokaista uneen useampaan otteeseen. Äläkä uskalla edes ajatella, että "ollaanpa oltu pitkään terveinä" - takuuvarmasti aamuun mennessä ärhäkkä flunssa on ottanut pienestä yliotteen. "Tämä konsti toimii aina!", tiedät, oli sitten kyseessä takuuvarma nukutuskeino tai kikka kolmonen hermostuneen piltin rauhoittamiseksi. Seuraavalla kerralla se ei sitten enää toimikaan.

Kylmähermoista viikkoa! :)

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Ai ai, Midnight Run! Olen edelleen aivan fiiliksissä eilen illalla täysikuun loisteessa juostusta kympistä. Mikä tapahtuma, mikä tunnelma!

Lähdin kisaan jännittyinein mielin - ehkä muistatte, että olin asettanut aikatavoitteen itselleni melkoisen korkealle eli 55 minuuttiin ja jossain mielenhäiriössä ilmoittautunut kovatasoiseen lähtöryhmään 3A (50-55 minuuttia). Kuinkas sitten kävikään...?

Ajanottosiru sen kertoi (ja oma Sportstrackerini oli harvinaisen yksimielinen): 1:00:30.

En päässyt tavoitteeseen, en päässyt edes alle tuntiin (jonka olin salaisesti mielessäni asettanut realistisemmaksi tavoitteeksi). Mutta tiedättekö: olen tyytyväinen! Juoksu nimittäin kulki todella hyvin. Siis ihan älyttömän hyvin. Askel ei painanut, kilometri toisensa jälkeen taittui kevyesti: ai tässä tulee kolmonen, kas tuossa on jo nelonen, tuolla näkyykin jo kutonen... Hengitys kulki, olo oli ryhdikäs ja askel lennokas. Jaksoin nauttia reitin varrella olleista esityksistä (sambaajat upeissa puvuissaan olivat suosikkini!), heittää yläfemmat ihanan innokkaiden nuorten kannustajien kanssa, ihailla naamiaispuvuissa juosseita (sirkusasuihin pukeutunut, taaperoikäistä lastaan rattaissa työntänyt pariskunta ohitti minut kahdesti). 

Juoksu kulki niin hyvin, että vielä maaliin tullessa oli paukkuja jäljellä - miksi en sitten juossut kovempaa? Tiedättekö, en uskaltanut. Sen sairastamani inhottavan flunssan jälkeen juoksemani lenkit olivat kerta toisensa jälkeen niin kamalia, että melkein joka kerta juostessa otti päähän ja jouduin välillä kävelemään, kun ei vaan kulkenut. Siksi jännitin eilen ihan hirmuisesti, että juoksen liian kovaa ja hyydyn ihan liian aikaisin. Keskityin täysillä siihen, että hengitys kulkee hyvin, ja ajattelin, että puolenvälin jälkeen alan kiristämään tahtia. Lopulta kävi kuitenkin niin, että vasta viimeisellä kilometrillä oli niin varma maaliinpääsystäni, että uskalsin laittaa kunnolla paukkuja peliin - ja se oli vähän liian myöhään. 

Voisi siis sanoa, että pää teki tepposet - kroppa olisi jaksanut, mutta tällä kertaa uskallus ei riittänyt enempään. Maalissa oli kuitenkin voittajafiilis, ja niin on edelleen!

Suosittelen todella, todella lämpimästi Midnight Runia juoksutapahtumana. Elokuinen ilta antoi mahtavat puitteet tapahtumalle, järjestelyt toimivat erittäin hyvin ja tunnelma oli mieletön. Pimeys oli laskeutunut juuri, kun lähtöryhmämme pääsi matkaan, joten reittiä reunustavat hienot valot, ulkotulet, juuri satamasta lähtenyt Viikkarin laiva täysissä valoissaan ja upea, jättimäinen täysikuu meren yllä pääsivät täysiin oikeuksiinsa. 

Ensi viikolla olisi varmasti syytä heittää muutama hiukan pidempi lenkki, sillä se toinen syksyn juoksutapahtumani eli Tampereen puolimaraton on jo aivan nurkan takana. Toivotaan, että siellä on vähintään yhtä mahtava tunnelma!

PS. Tuo pirteä juoksukaverini kiskoi ihan tajuttoman ajan - 53 minuuttia. En voi kuin ihailla!

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Midnight Run on ylihuomenna! (Mistä tulikin mieleeni, että en ole vieläkään hakenut paitaani ja ajanottosiruani.) Olenko treenannut tarpeeksi? En.

Korjaus: ajallisesti kyllä olen, jopa 12 viikkoa. En vain ole treenannut tarpeeksi kovaa tarpeeksi pitkään suhteutettuna tavoitteeseeni, 5:30 min/km vauhtiin. Jep, onnistuin kyllä nappaamaan sen inhottavan, sitkeän flunssan käytännössä heti vauhtikestävyysharjoittelun alettua ja siten lyhentämään treenikauttani kaksi viikkoa melko kriittisessä vaiheessa - mutta valitettavasti myös muita syitä pyörii mielessä. Miksi en juossut niitä vapaaehtoisia neljänsiä lenkkejä viikkoon, vaikka olisin kyllä ehtinyt jos olisin yrittänyt? Vedinkö spurtit liian hitaasti? Juoksinko liian kovaa, kun piti juosta hitaasti?

Aargh. No, viimeisellä viikolla ja varsinkaan viimeisinä päivinä ei enää kuntoa parannella, joten olen suunnannut toivoni sallittuun dopingiin. Siskoni vinkkasi minulle jo taannoin punajuurimehun suotuisista vaikutuksista kestävyysurheiluun, ja viimein tällä viikolla, kun sekä Midnight Run että epätoivo kolkuttelivat jo ovella, kipaisin ensin lähikauppaan ja sitten googleen selvittelemään ihmemehun taustoja hiukan tarkemmin.

Hypetys ainakin juoksupiireissä vaikuttaa perustuvan paljolti erityisesti tähän Exeterin yliopiston tutkimukseen, jossa punajuurimehun nauttiminen ennen urheilusuoritusta paransi kestävyyttä jopa 16%. Muitakin samansuuntaisia tuloksia antavia tutkimuksia toki löytyy, ja jo aiemmissa tutkimuksissa punajuurimehun juomisen on arvioitu alentavan verenpainetta. Ilmeisesti osittain tähän liittyy myös kestävyyttä parantava vaikutus: punajuuren sisältämät nitraatit laajentavat verisuonia, mikä paitsi alentaa verenpainetta myös lisää veren virtausta. Lisäksi Exeterin yliopiston tutkimuksen mukaan nitraatit vaikuttavat myös lihaskudokseen vähentäen lihaksen tarvitseman hapen määrää suorituksen aikana. Näin ollen hapenkulutus urheilusuorituksen aikana pienenee, ja siten kestävyys paranee.

Kuulostaa hyvältä! Vaan jäitä hattuun - näitä tutkimuksia on vielä melko vähän, ja ne on tehty suhteellisen pienillä otoksilla. Löytyy myös tutkimuksia, joissa punajuurimehulla ei ole havaittu vaikutusta kestävyyteen, tai havaittu vaikutus on ollut häviävän pieni. Ja ettei menisi liian helpoksi, toisissa lähteissä runsaan nitraatinsaannin arvioidaan heikentävän veren hemoglobiinin kykyä kuljettaa happea kudoksille. Tämä maallikko alkaa olla jo päästään pyörällä!

Mutta yrittänyttä ei laiteta, parempi katsoa kuin katua, meni syteen tai saveen ja mitänäitänyton: KIPPIS!

Miltä maistuu? No, punajuurelta. Suosittelen miksaamaan vaikka omenamehuun.

Paljonko? Runner's World suosittaa puolta litraa (auts) 2,5 tuntia ennen suoritusta.

 

Share

Pages