Ladataan...
Kunnon Mamma

Uups, mikä tauko! Kootut selitykset tähän: Lilyn kaatuminen (siitä nyt on jo aikaa, tekosyy!), lomaltapaluu- ja aikaerohässäkkä erityisesti lapsen osalta, työmatkat, alati kasvava kynnys uuden postauksen kirjoittamiseen kun edellisestä on niin paljon aikaa, jne. Se siitä, täällä ollaan taas!

Tämä viikonloppu oli meille kaikkien reissujen ja muiden säätöjen jälkeen mukava paluu "arkeen". Olimme koko perhe yhtäaikaa kotosalla, mikä tuntui mukavalta. Arki-illat hujahtavat aina niin nopeasti ohi, ettei perusrutiinien lisäksi paljon muuta ehdi, joten vaikkapa ihan vain leikkipuistossa käynti lauantaiaamuna kolmisin tuntuu (melkein) ylelliseltä. 

Paljon yhteen viikonloppuun kyllä sitten mahtuikin! Listoja rakastavana ihmisenä päätin laittaa viikonlopun kohokohdat (tai oikeastaan sisällön) nätisti nippuun:

1. Brunssi ja bloggaajat! Viikonlopun parhautta oli ehdottomasti ihanan Morning Glory -Annikan järjestämä blogibrunssi ravintola Sunnissa. Kymmenen mahtavaa tyyppiä jotka olivat livenä ihan yhtä hauskoja, fiksuja ja filmaattisia kuin blogeissaankin! Kolmen tunnin aikana tuli naurettua varmasti monen viikon tarpeiksi - kiitos vielä kaikille. :)

2. Ulkoilu. Sinne leikkipuistoon ehdittiin tosiaan moneen otteeseen. Tyttö on jostain syystä nyt kovasti mieltynyt tuohon ihan meidän lähimpään, pikkuiseen leikkipuistoon ja haluaisi mennä aina vaan sinne. Helppoahan se on, mutta ah niin tylsää tuhannen kerran jälkeen... Tänään saimme hänet houkuteltua hiukan pidemmälle eli Kaivopuistoon, jossa hän kiipeilikin innoissaan kallioilla, ihmetteli kukkia ja nautiskeli auringosta. Vai ei kaupunkilaislapset saa luontoelämyksiä. ;) (Huomatkaa myös lämpimään kevätsäähän täydellinen paksu villainen pipo ja talvihaalarit... Kevääseen on jotenkin aina niin hankala pukeutua! :D)

3. Herkuttelu. Brunssin antimien lisäksi viikonloppuun on kuulunut mm. oman äitini tekemää lohikeittoa perjantaina, tortillafiesta kotona lauantaina sekä sunnuntain kunniaksi miehen tekemä maailman paras pitsa (Saku Tuomisen Pizze-kirjan ohjeilla muuten, en voi kuin suositella!). Ihanaa, mutta nyt uuden viikon alkajaisiksi tekee hiukan mieli keventää...

4. Liikunta. Herkuttelun vastapainoksi ehdin sentään lenkkipolulle lauantaina ja tänään puolentoista tunnin ilmajoogatunnille, johon olen tällä hetkellä aivan ihastunut!

5. Lepäily. Perjantaina (joka on siis hoitovapaapäiväni) otin tytön päikkäriaikaan itsekin pienet päiväunet, ja muutenkin tämä viikonloppuna on tullut nukuttua pitkästä aikaa erityisen hyvin. Liekö matkustelu väsyttänyt vai mikä, mutta olen ollut viime aikoina tosi uupunut. Nyt viimein tuntuu siltä, että voimat alkavat palautua. Siitä puheen ollen alkaakin olla aika suunnata unipuuhiin...

Aika mahtava viikonloppu siis takana! Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Mukavaa viikon alkua kaikille! :)

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kunnon Mamma

Niin ihanaa kuin lasten kanssa puuhailu täällä lomalla(kin) on, täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että entisaikojen rentouttavista, täydellisen vapaista lomista tämä meininki on aika kaukana. ;) Siksi onkin mahtavaa, että olemme matkalla ystäviemme kanssa - useamman aikuisen läsnäollessa kukin voi vuorollaan ottaa hiukan omaa aikaa.

Eilisen päivän vietimme juuri näin hiukan vuorotellen. Oli viimeinen päivämme Miami Beachilla ennen siirtymistä tänne Key Westiin. Aamupalan ja pienen ulkoleikkihetken jälkeen me aikuiset naiset lähdimme hotellilta Lincoln Roadille omille asioillemme ja jätimme pienemmät tytöt isiensä hoitoon. Meillä oli vain muutama tunti aikaa, mutta siinäkin ehti jo päästä oikein kunnon vanhanajan lomatunnelmaan. Aurinkoinen ostoskatu, lasilliset skumppaa ja hyvät salaatit sekä huolella tehdyt täsmäostokset ja tietysti laadukkaat tyttöjen jutut - mitäpä sitä muuta tarvitsee.

Kun miehet ja tytöt liittyvät seuraamme päiväuniajan jälkeen, tuntui kuin olisimme olleet jo pidempään erossa. Sitten olikin poikien aika viettää oma ostoshetkensä, jonka aikana teimme naisissa hiekkakakkuja South Beachilla. Rannalla olo on muuten saanut ihan uuden ulottuvuuden nyt tytön kasvettua hiukan isommaksi. Nyt kun hän nauttii toden teolla hiekkahommista, keräilee innoissaan simpukoita ja juoksentelee kilpaa aaltojen kanssa vesirajassa, on äidilläkin hetki aikaa rentoutua auringon alla - ihanaa! Eiliselle sattui tosin poikkeuksellisen viileä päivä (Miamin mittakaavassa) joten lähinnä hytisin pyyhkeen päällä tytön kauhoessa hiekkahommissaan...

Loppulomallekin on suunnitteilla vielä muutama irtiotto. Pojat aikovat ainakin mennä katsomaan NHL-peliä joten ehkä joku tyttöjen iltakin (ilman niitä pienimpiä tyttöjä siis) on vielä ohjelmassa, samoin ehkä jopa pariskuntadinnerit tyttöjen nukkumaanmenoajan jälkeen vuoroiltoina. Onneksi on vielä monta lomapäivää jäljellä! :)

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

(Puhelin)kuvaterveiset Miamista! Pääsimme kuin pääsemmekin lopulta perille, vaikka lauantaiaamuna sen etukäteen pelätyn 11 tunnin päivälennon alkaessa se tuntui vielä mahdottomalta ajatukselta...

Lento meni kuitenkin lopulta varsin mallikkaasti. Tytöllä oli ensimmäistä kertaa koneessa ihan oma paikka (koska hän ehti täyttää 2 juuri ennen matkaa), mikä toi ihan mukavasti lisätilaa revohkallemme. Tärkeämmäksi kuitenkin osoittautui jälleen hyvin tehty paikkavalinta - mies oli viisaudessan varannut etukäteen meille paikat ensimmäiseltä riviltä, jossa jalkatilaa oli normaalia enemmän. Tätä tilaa tyttö käytti kaikkein eniten, suurimmaksi osaksi leikkimiseen mutta myös nukkumiseen. Päiväunia hän veteli kokonaiset kolme tuntia lattialla maaten - allaan kaksi vilttiä ja kolme tyynyä, ja vielä yksi viltti peittonaan. Voitte uskoa, että me vanhemmat olimme tyytyväisiä näin pitkästä hengähdystauosta!

Aikaerostakin on selvitty yllättävän helpolla. Ekana aamuna tyttö heräsi neljältä, mutta jo toisena yönä pääsimme ihan normaaliin rytmiin kiinni - kahdeksalta nukkumaan ja aamulla herätys vasta vähän ennen kahdeksaa. Loistavaa!

Eilinen eli ensimmäinen kokonainen lomapäivä vietettiin rannalla ja uima-altaalla. Sää oli sopivasti puolipilvinen-pilvinen, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin - ei tarvinnut varoa aurinkoa hysteerisesti vaan lapset saivat melskata hiekan ja veden kanssa sydämensä kyllyydestä.

Tänään olemme hoitaneet juoksevia asioita - onnistuimme lähtemään matkaan ilman matkarattaita (niitä älyttömän hyviä BabyZen Yoyojamme, voi kurjuus!), tytön peittoa ja tyynyä, minun bikineitäni... Kaikkea onneksi saa kaupasta. Nyt lapset nukkuvat päiväuniaan ja niiden jälkeen suuntaamme loppupäiväksi Lincoln Roadille kiertelemään vähän kauppoja ja syömään. 

Ihanaa viikkoa kaikille! Ja hei, heittäkäähän hyviä Miami/Key West/Fort Lauderdale -vinkkejä kommenttiboksiin, jos tulee mieleen. :)

Share

Pages