Ladataan...
Kunnon Mamma

Kävi niin, että siirsimme tytön nukkumaan pinnasängystä lastensänkyyn. Ja niin... ei olisi ehkä vielä kannattanut.

Oli eräs episodi, kun tyttö kiipesi omin avuin lattialta pinnasänkyynsä. Hän ei osoittanut erityistä kiinnostusta toistaa temppua säännöllisesti, saati pyrkiä pois sängystä itse. Silti me yli-innokkaat vanhemmat heti terhennyimme ja laitoimme tilaukseen matalalaitaisen lastensängyn. Odoteltuaan muutaman viikon paketissaan sänkymme alla se vihdoin myös koottiin ja otettiin käyttöön. Siitäpä se alamäki sitten alkoikin.

Meillä ei ole koskaan nukuttu erityisen hyvin. Yöheräilyjä tuli säännöllisesti vielä pitkälle tytön toiseen ikävuoteen, ja ihan liian usein aamuvirkku lapsosemme herää kukonlaulun aikaan. Yksi asia meillä on kuitenkin unihommissa onnistunut: nukkumaan meno. Iltasadun ja -laulun jälkeen ei ole tarvinnut kuin nostaa piltti petiinsä, toivotella hyvät yöt ja poistua huoneesta. Lähes poikkeuksetta lapsi on jäänyt sänkyynsä tyytyväisenä, ehkä jutellut tai lauleskellut vielä hetken itsekseen, ja nukahtanut sitten itsenäisesti.

Vaan eipä enää. Turvalaidasta huolimatta uudesta sängystä nimittäin pääsee varsin helposti pois, minkä näppärä naperomme keksi tietysti välittömästi. Uuden sängyn saapumisen jälkeen illat ovatkin sitten olleet aikamoista hulinaa. "En nuku!" tyttö ilmoittaa, ja kipeää pois sängystään kerta toisensa jälkeen. Välillä ilkikurisesti virnistellen, välillä itkua tuhertaen, mutta aina yhtä päättäväisesti. Pahimmillaan nukutin tyttöä eräänä iltana 1,5 tuntia. (Mies oli omissa menoissaan ja olin suunnitellut leppoisaa Downton Abbey -hetkeä - arvatkaa, jaksoinko katsoa enää yhtään jaksoa sitten, kun tyttö viimein nukahti.)

Sängystä karkailevan lapsen kanssa olo on ollut aika avuton. Kun lasta ei voi väkisinkään sängyssä pitää, jää ainoaksi vaihtoehdoksi palauttaa hänet sänkyyn uudelleen ja uudelleen. Ja vielä uudelleen. Kaikista ärsyttävintä on, että tyttö tuntuu taistelevan minua vastaan vielä enemmän kuin isäänsä, jolla on nukutukseen uudessa sängyssä jo suhteellisen hyvä ote. Oikeasti odotan jo kauhulla sitä, kun mies lähtee pian työmatkalleen useammaksi yöksi - miten me oikein selvitään?

Yöheräilyjä on ollut myös jonkin verran. Ei kauhean paljon, mutta enemmän kuin pinnisaikoina. Onneksi useimmiten tyttö ei ole pyrkinyt pois sängystään keskellä yötä, lukuunottamatta sitä yhtä kertaa, jolloin valvoimme hänen kanssaan kaksi tuntia keskellä yötä, yrittäen saada häntä takaisin omaan sänkyynsä. Sanomattakin lienee selvää, että myös aikaiset aamuheräämiset ovat jatkuneet vanhaan tyyliin. Aikamoisen väsyneissä tunnelmissa siis mennään tällä hetkellä koko perhe.

Jos nyt saisin valita uudelleen, en todellakaan vaihtaisi tyttöä pois pinnasängystä ennen kuin on ihan pakko, tai sitten kun hän alkaisi itse haikailla "ison tytön sängyn" perään. Mietimme jo siirtymistä takaisin pinnasänkyynkin, mutta aiomme nyt kuitenkin vielä antaa naperolle totutteluaikaa. Uutta sänkyä on kehuttu ja hehkutettu, ja tyttö tuntuu olevan siitä aika ylpeä. Hän myös viettää siellä mielellään aikaa - paitsi yöllä, tietenkin!

Itse sängystä ei muuten ole juuri mitään valittamista. Se on kotimaisen Unipuun Jatkopuu-sänky, jota saa siis jatkettua lyhimmästä 140 cm mitastaan aina aikuisellekin sopivaan 200 cm saakka. Harkitsimme pitkään Muuramen Jollaa, mutta päädyimme kuitenkin tähän kukkaroystävällisempään versioon, kun se vielä sattui Vepsäläisen aleen juuri sopivaan aikaan.

Meidän Jatkopuumme on varustettu erillisellä turvalaidalla - ja sepä onkin ainoa marinan kohteeni koko sängyssä: turvalaidan kiinnitysraudat ruuveineen jäävät mielestäni vähän hassusti töröttämään turvalaidan sisäpuolelle. Jouduin oikein soittamaan saman sängyn omistavalle ystävälleni, että kuuluuko ne oikeasti asentaa niin  (no, eivät kai ne ulkopuolellekaan voi jäädä...). Ainakin meidän vilkkaasti pyörivä mukelomme kolistelisi niihin päätään tämän tästä, joten päädyin lopulta vuoraamaan koko turvalaidan yhdellä ylimääräisellä peitolla, ja se on epäesteettisyyttään lukuunottamatta ollut ihan hyvä ratkaisu.

Muuten olen ollut sänkyyn tyytyväinen - se vaikuttaa laadukkaalta ja simppeli muotoilu miellyttää silmää. Nyt kun vain saisin vielä sen lapsen nukkumaan siinä...

Nyt on siis hyvät neuvot kalliit! Kaikki vinkit ja kokemukset taaperon nukuttamiseen ja omassa sängyssä nukkumiseen liittyen ovat enemmän kuin tervetulleita!

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Kirjoitin tovi sitten siitä, että haluaisin päästä eroon sitten kun -ajattelusta ja muistaa nauttia perusarjestani ihan joka päivä (juttu täällä) sen sijaan että odottaisin seuraavaa viikonloppua, seuraavaa lomaa, seuraavaa mitävaan. No, voin kertoa että viime aikojen pyörityksessä sitä on ollut aika vaikea muistaa. Päivät ovat olleet aamusta iltaan aikataulutettuja ja oma aika, saati sitten lepäily, on ollut todella kortilla enkä todellakaan ole ehtinyt pysähtymään edes hetkeksi miettimään niitä kivoja juttuja. Siispä on juuri oikea aika listata pikaisesti muutama kiva juttu viime päiviltä!

1. Joululaulut! Ainakin vielä olen ihan innoissani työmatkalla autossani rallattavista joululauluista, tunnelmaa ei yhtään haittaa että vettä sataa tuulilasiin niin etteivät pyyhkijät meinaa pysyä perässä...

2. Jouluvalot! Vitsit, miten tarpeellisia ne ovat tämän pimeyden keskellä. Olen onnistunut ujuttamaan yhdet joka huoneeseen keittiötä lukuunottamatta vaikkei mies ole näistä niin innoissaan. Kyökinkin vielä fiksaan ennen aattoa...

3. Työkaverit! Ai että, millaisten tyyppien kanssa saan tehdä hommia.

4. Neljä nukuttua yötä peräkkäin! Silläkin uhalla, että ensi yönä meillä raikaa kaikkien aikojen konsertto, on pakko hehkuttaa sitä tunnetta jonka saa nukkumalla useampana yönä peräkkäin keskeytyksettä 23-6.30. En edes muistanut, millaista tämä on!

5. Suits! Olemme miehen kanssa ihan vähän koukussa.

6. Bosu! Kaksi edellistä PT-treeniä on tehty bosun voimin, ja voin sanoa löytäneeni varsinaisen frienemyn. Vitsit, miten ärsyttävää voi olla kun yksinkertainen askelkyykkykin aiheuttaa haasteita, mutta keskivartalo tykkää.

7. Kaksi sateetonta päivää putkeen! Olipa outoa ja ihanaa nähdä pitkästä aikaa sinistä taivasta. 

8. Unohdus! Jätin eilen epähuomiossa salikassin aamulla kotiin, joten jouduin koukkaamaan töiden jälkeen kodin kautta sitä hakemaan - ja kävelemään salille, sen sijaan että olisin mennyt sinne suoraan töistä autolla. Ja olin niin iloinen, että jouduin! 20 minuutin verran raitista ilmaa ja loistava pieni alkulämppä bosu-treenille.

9. Se tunne, kun saa idean! Osoittautui idea sitten myöhemmin hyväksi tai huonoksi, on ihan mahtavaa kun se lamppu päässä syttyy aivan yhtäkkiä. 

10. Kiitti! Ilmeisen huonotapaisten vanhempien lapsi ei ole myöntynyt sanomaan kiitos jotain saatuaan, vaikka olemme sitä vaihtelevalla panostuksella yrittäneet opettaa. Mutta nyt! Annoin eilen lapsoselle rusinoita. "Miten sanotaan?" utelin. Lapsi tuijotti takaisin tyhjä katse silmissään. "Sanotaan kiitos!" opastin. Lapsi vaelsi jo olohuonetta kohti. "Osaatko sanoa hienosti kiitos?" maanittelin vielä. "KIITTI!" kuului olohuoneesta. JES!! :D

 

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Olemme autossa matkalla Tampereelle anopin hoteisiin. Pimeällä moottoritiellä on aikaa ajatella, joten ajattelin listata sekalaisen viikon loppupuolen kunniaksi sekalaisen kokoelman ajatuksiani viime päiviltä (kuvituksena yhtä sekalaisia kuvia puhelimestani). 

Olen esimerkiksi miettinyt...

...voiko parsakaalia syödä liikaa (lapsi)? Tyttö vetäisi vaikka kokonaisen parsakaalin, jos antaisin. (Hän ei selvästikään ole supermaistaja.)

...voiko suklaata syödä liikaa (minä)? Tähän valitettavasti tiedän vastauksen. Olemme jotenkin ajautuneet miehen kanssa siihen, että meillä on kotona ihan koko ajan suklaata. Tai jätskiä. Ja jos niitä on, niitä syödään. Nyt sanoin, että tämän on loputtava - meille ei osteta enää herkkuja kotiin! Mistä pääsenkin seuraavaan aiheeseen...

...että vaikka ajattelen meidän syövän pääasiassa terveellisesti, lahjomaton todistaja eli puhumaan oppinut lapsi on narauttanut meidät jo muutaman kerran. Yhtenä iltana tilasimme pizzaa Woltin kautta, mitä teemme tietenkin vain aniharvoin. Paitsi että pizzalaatikot nähdessään tyttö alkoi innoissaan pomppia ja hoki "pitsa, pitsa!". Toinen kerta oli tänään kun nappasin hedelmäkorista mandariinin. Tyttö osoitti sitä ja huudahti "pulla!!".

...että silmä tottuu näköjään ihan kaikkeen. Myös niihin viiteen kirkkaanvihreään muuttolaatikkoon, jotka ovat edelleen purkamatta (minulla on hyvä syy! Niille tavaroille ei ole tilaa, ennen kuin saamme aikaiseksi ostaa keittiöön jonkinlaisen astiakaapin...). Oikeasti melkein hämmästyin kun ystäväni huomautti asiasta meillä käytyään. Minulle ne ovat jo osa sisustusta... Ja kätevää laskutilaa esimerkiksi isoille talouspaperi- ja vaippapakkauksille. Sisustuslehtiainesta, tiedän.

...miten hauskoja vapaita perjantaita tytön kanssa vietämmekään! Tänään kävimme kaupungilla asioilla, katsomassa Stokkan jouluikkunaa ja vielä sushilla. Tyttö söi omat ruokansa ja lisäksi puolet minun sushiannoksestani - miksi en ole vieläkään oppinut tilaamaan itselleni isompaa annosta? 

...että meille taitaa olla kasvamassa aikamoinen tahtodaami. Sanavarastoon on viime viikkoina tullut uutena sana "itse" ja se on myös jatkuvassa käytössä... Äiti ei saisi auttaa pukemisessa, hampaiden pesussa, portaiden kävelyssä... En malta odottaa sitä varsinaista uhmaikää!

...että kyllä on elämä muuttunut lapsen saamisen jälkeen. Ennen olisin raskaan työviikon päätteeksi kellahtanut sohvalle viinilasin kanssa ja miettinyt että kyllä on rankkaa, huh huh, mutta onneksi on perjantai. Nyt seisoin viideltä pimeässä, tihkusateisessa leikkipuistossa ja ajattelin silti, että onneksi on perjantai.

Leppoisaa viikonloppua!

Share

Pages