Ladataan...
Kunnon Mamma

Oi voi. Pari kuukautta takaperin kirjoitin, miten rutiini on olennainen osa liikunnallista elämäntapaa, erityisesti kiireen keskellä. Nyt joudun rehellisyyden nimissä tekemään pikku päivityksen tähän samaiseen asiaan liittyen: viime viikot olen nimittäin erittäin satunnaisia hiihtolenkkejä ja salikeikkoja lukuunottamatta tarponut melko syvässä mudassa niin liikuntarutiinin kuin -motivaationkin kanssa.

(Teko)syy liikkumattomuudelle ja sen mukanaan tuomille lieveilmiöille kuten huonolle syömiselle ja liian vähäiselle nukkumiselle on ollut se perinteinen: en ehdi. Välillä se on ollut kyllä ihan oikea syy: lapsen sairastelu, työmatkat ja muut pakottavat menot ovat monena päivänä aiheuttaneet sen, että minulla ei ihan oikeasti ole ollut hetkeä, jonka olisin voinut käyttää urheiluun.

Harmillisen paljon on kyllä ollut myös kiinni ihan sen treenirutiinin pettämisestä. Lenkin sijaan on tullut jäätyä sohvalle, koska en jaksa/ehtisin vain lyhyelle lenkille/ulkona sataa räntää/olen ansainnut sohva-aikaa ja jakson Fresh Meatia/Downton Abbeya. Ärsyttää, koska tiedän miten hyvä fiilis urheilusta tulisi, ja että ylläpitämällä säännöllistä liikuntaa ja järkevää syömistä olisin paljon tehokkaampi - ja varsinkin hyväntuulisempi... Kiireen niskoille on vaan vähän liian helppo sälyttää kaikkea: kuten se, että olen joutunut peruuttamaan kolme edellistä PT-tapaamista, enkä ehdi edes  vastata puhelimeen tai soittaa takaisin kun PT-ressu soittaa perään yrittäessään sopia uusia aikoja. 

Eilen sain kuitenkin tästä kaikesta tarpeekseni. Valitin jälleen kerran ystävälleni kiirettä ja treenien puuttumista, ja yhtäkkiä tuli vahvasti sellainen olo, että tämän on nyt loputtava. En voi hyvin, enkä halua viettää taas yhtä viikkoa säntäillen paikasta toiseen, liikunnan puuttumista harmitellen. Haluan ehtiä urheilla edes vähän, levätä tarpeeksi ja syödä järkevästi - yksinkertaisesti voida paremmin. Tajusinpa senkin, että ainoa ihminen, joka tämän voi saada aikaan, olen minä itse.

On tosi helppoa syytellä kiirettä ja aikatauluja siitä, että ei ehdi tai jaksa. Ja valittaa siitä jokaiselle, joka jaksaa kuunnella. Ja onhan siinä totuuttakin - elämä on kiireistä! Mutta mitään hyötyä siitä valittamisesta ei kyllä ole. Kukaan ei varmasti tule siivoamaan kalenteriani tai raahaamaan minua salille, vaikka kuinka vinkuisin. Paljon järkevämpää olisi siis lopettaa valittaminen ja oikeasti tehdä jotain asialle - tämän ilmiselvän asian sisäistämiseen tarvitsin selvästi sen pari viikkoa kaoottista elämistä ja tunkkaista oloa...

Niinpä on aika ottaa itseä niskasta kiinni, raivata kalenterista ja elämästä tilaa edes pikaisille treenituokioille, mennä aikaisemmin nukkumaan ja suunnitella syömisiä hiukan etukäteen. Ja sanoa ei joillekin niistä asioista, jotka pitävät minua liian kiireisenä - tämä on ehkä se vaikein kohta, mutta aion yrittää. 

Alkajaisiksi klikkailin itseni eilen illalla takaisin Yoogaiaan ja uudistin jäsenyyteni. Tänään vedin lenkkarit jalkaan ja kävin kahlaamassa viisi kilometriä jäisissä lätäköissä - oli hauskaa, ihan tosi! :) Niin, ja sille PT:llekin aion soittaa vielä takaisin...

Reipasta alkuviikkoa ja hyviä valintoja kaikille! :)

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Kirjoitin tovi sitten siitä, että haluaisin päästä eroon sitten kun -ajattelusta ja muistaa nauttia perusarjestani ihan joka päivä (juttu täällä) sen sijaan että odottaisin seuraavaa viikonloppua, seuraavaa lomaa, seuraavaa mitävaan. No, voin kertoa että viime aikojen pyörityksessä sitä on ollut aika vaikea muistaa. Päivät ovat olleet aamusta iltaan aikataulutettuja ja oma aika, saati sitten lepäily, on ollut todella kortilla enkä todellakaan ole ehtinyt pysähtymään edes hetkeksi miettimään niitä kivoja juttuja. Siispä on juuri oikea aika listata pikaisesti muutama kiva juttu viime päiviltä!

1. Joululaulut! Ainakin vielä olen ihan innoissani työmatkalla autossani rallattavista joululauluista, tunnelmaa ei yhtään haittaa että vettä sataa tuulilasiin niin etteivät pyyhkijät meinaa pysyä perässä...

2. Jouluvalot! Vitsit, miten tarpeellisia ne ovat tämän pimeyden keskellä. Olen onnistunut ujuttamaan yhdet joka huoneeseen keittiötä lukuunottamatta vaikkei mies ole näistä niin innoissaan. Kyökinkin vielä fiksaan ennen aattoa...

3. Työkaverit! Ai että, millaisten tyyppien kanssa saan tehdä hommia.

4. Neljä nukuttua yötä peräkkäin! Silläkin uhalla, että ensi yönä meillä raikaa kaikkien aikojen konsertto, on pakko hehkuttaa sitä tunnetta jonka saa nukkumalla useampana yönä peräkkäin keskeytyksettä 23-6.30. En edes muistanut, millaista tämä on!

5. Suits! Olemme miehen kanssa ihan vähän koukussa.

6. Bosu! Kaksi edellistä PT-treeniä on tehty bosun voimin, ja voin sanoa löytäneeni varsinaisen frienemyn. Vitsit, miten ärsyttävää voi olla kun yksinkertainen askelkyykkykin aiheuttaa haasteita, mutta keskivartalo tykkää.

7. Kaksi sateetonta päivää putkeen! Olipa outoa ja ihanaa nähdä pitkästä aikaa sinistä taivasta. 

8. Unohdus! Jätin eilen epähuomiossa salikassin aamulla kotiin, joten jouduin koukkaamaan töiden jälkeen kodin kautta sitä hakemaan - ja kävelemään salille, sen sijaan että olisin mennyt sinne suoraan töistä autolla. Ja olin niin iloinen, että jouduin! 20 minuutin verran raitista ilmaa ja loistava pieni alkulämppä bosu-treenille.

9. Se tunne, kun saa idean! Osoittautui idea sitten myöhemmin hyväksi tai huonoksi, on ihan mahtavaa kun se lamppu päässä syttyy aivan yhtäkkiä. 

10. Kiitti! Ilmeisen huonotapaisten vanhempien lapsi ei ole myöntynyt sanomaan kiitos jotain saatuaan, vaikka olemme sitä vaihtelevalla panostuksella yrittäneet opettaa. Mutta nyt! Annoin eilen lapsoselle rusinoita. "Miten sanotaan?" utelin. Lapsi tuijotti takaisin tyhjä katse silmissään. "Sanotaan kiitos!" opastin. Lapsi vaelsi jo olohuonetta kohti. "Osaatko sanoa hienosti kiitos?" maanittelin vielä. "KIITTI!" kuului olohuoneesta. JES!! :D

 

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Hiljaiselo blogin puolella viime aikoina on johtunut muun elämän kiireistä, ja muutaman viikon villin pyörityksen jälkeen päätin viime viikonloppuna ottaa näistä kiireistä ihan kunnon irtioton myös fyysisesti. Perjantai-iltana miehen työpäivän jälkeen pakkasimme laukut ja ajoimme mökille, jossa meitä vastassa oli säkkipimeä, syysmyrskyinen ilta (täällä kaupungissa syksyn pimeys ei ole mitään siihen verrattuna!), mutta sisällä onneksi lämmintä ja takkatuli.

Mitä kiireeseen ja stressiin tulee, omalla kohdallani alkaa olla tosi kyseessä siinä vaiheessa kun se alkaa vaikuttaa yöuniin. Illalla on vaikea nukahtaa kun sata ajatusta pörrää päässä, jos herään yöllä lapsen takia en enää saakaan unta kun alan miettiä seuraavan aamun to do -listaa. Usein maisemanvaihto on juuri se sopiva pieni irtiotto stressistä, jonka tarvitsen pystyäkseni lepäämään ja keräämään taas voimia. 

Kuten jo Instan puolella hekumoin, mökkiviikonloppuun oli ohjelmoitu lähinnä ulkoilua, lepoa, urheilua, hyvää ja terveellistä ruokaa sekä parasta eli oman perheen seuraa. Olin pakannut mukaan reippaasti urheiluvaatteita mutta lopulta kävin vain kerran lenkillä sunnuntaina, kun lauantaina vielä minipäikkärit veivät voiton (niin oikea valinta!). Pitkästä aikaa pääsin juoksemaan iki-ihaniin harjumaisemiin, joita opin kesän juoksuohjelmani aikaan rakastamaan: paras kohta on ylhäällä harjun päällä, kun vasemmalla puolella aukeaa Päijänne ja oikealla Vesijärvi - ja tiedän, että lenkin loppu on pääasiassa laskettelua alamäkeen... ;)

Levon, urheilun ja vähintäänkin riittävän ravinnnon lisäksi ihmeitä tuntui tekevän myös valoterapia. Kun tähän aikaan vuodesta on pimeää niin aamulla töihin mennessä kuin töistä palatessa, pitää ottaa viikonloppuna ilo irti jokaisesta pienestäkin valonpilkahduksesta. Ja niitähän riitti! Ainakin lauantaina, harvinaisen marrasauringon paisteessa tuntui että tämä ihmeellisen kaunis syksy ei lopu ikinä...

Energistä viikkoa & tsemppiä syksyn kiireisiin itse kullekin! :)

Share

Pages