Ladataan...
Kunnon Mamma

Olen tavannut personal trainerini kanssa vasta kolme kertaa, mutta voin jo nyt sanoa, että tämä sijoitus kannatti. Miksi?

1. Teen kovempaa ja enemmän.

Yksin treenatessani lopetan yleensä siinä vaiheessa, kun alkaa tuntua liian pahalta, koska ajattelen, että en jaksa. PT:n kanssa treenatessa lopetan, kun toistot on tehty. Korjaan - lopetan sitten, kun PT sanoo. Sillä joskus niitä toistoja saattaakin tulla enemmän kuin oli sovittu... Kun toisesta treenikerrasta oli kulunut kaksi päivää, makasin yöllä hereillä miettien, hakisinko särkylääkkeen kun kyljet ja käsivarret polttelivat niin kovin. (En hakenut, ja aamulla olokin oli jo kohentunut.) Tätä tunnetta tuskin olisin saanut itsekseni aikaan - siis mahtavaa!

Lisäksi PT päättää, mitä liikkeitä teen, en minä. Jos päättäisin itse, en varmasti tekisi vatsarutistuksia ensin TRX:llä ja sitten vielä jumppapallolla, koska se on ihan kauheaa. Oman treenin päätteeksi saattaisin lankuttaa hetken. Ehkä.

2. Tieto ja sen soveltaminen.

Vaikka tiedänkin yhtä ja toista treenaamisesta ja ravitsemuksesta, se on ammattilaiseen verrattuna kuitenkin aika vähän. Lisäksi se tiedon soveltaminen, eli miten tietäminen muuttuisi tekemiseksi, onkin sitten vielä ihan kokonaan oma juttunsa. Omalla PT:lläni on fysioterapeuttitausta. En tiedä kuinka yleistä se näissä piireissä on, mutta yhtä kaikki, se on osoittautunut varsinaiseksi onnenpotkuksi. Koen nimittäin olevani vaihtelevien ja välillä mystistenkin kremppojeni kanssa erittäin osaavissa käsissä.

Heti toisella treenikerralla PT:n suusta putoili pari kultajyvää, jotka eivät olisi koskaan tulleet itselleni mieleenkään:

Minun ei esimerkiksi kuulemma kannata erityisesti venytellä takareisiäni (hmm, rakastamani astangajooga sillä tasolla jota sitä harjoitan on vain hiukan kärjistäen pelkkää takareisivenytystä...). Etureisi on jaloissani se dominoiva osapuoli ja itse asiassa venyttää takareisi-poloista jatkuvasti. Minun pitäisi siis keskittyä vahvistamaan takareittä ja venyttää reiden etuosaa ja lonkankoukistajaa. Takareidet saattavat tuntua kireiltä, mutta ne siis eivät olekaan - ongelma eli etureiden kireys ja takareiden ylivenyminen vain ilmenee näin. Ihmeellistä.

Toisen opin sain surkutellessani raskauden jälkeen kadonnutta keskivartalonhallintaani. Kerroin PT:lle, että nykyisin en saa oikein tuntumaa vatsalihaksiin, tuntuu että en "löydä" niitä vaikka tekisin mitä. PT kertoi, että kyseessä ei olekaan (ainakaan pelkästään) olematon lihasvoima, vaan heikentynyt hermotus. Käskyt eivät siis kulje aivoista vatsalihaksiin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ihmekös tuo, kun vatsalihakset ovat pallomahan ensin kasvaessa ja sitten kadotessa seilanneet edestakaisin. Hermotusta voi kuitenkin rakentaa uudelleen treenillä, ja se on yksi niistä asioista joihin yhteisissä treeneissä keskitymme.

3. Yhdessä on kiva treenata!

Kun on tottunut huhkimaan lähinnä itsekseen salilla ja lenkillä, on kivaa vaihtelua kun on seuraa. Olen tykännyt tosi paljon yhteisistä treeneistäni PT:n kanssa - hän keksii aina mitä jännittävimpiä treenejä. Kahdella edellisellä kerralla olen kummallakin päässyt koekaniiniksi PT:n kehittämään uuteen liikkeeseen. Lisäksi tyyppi on hyvää seuraa, joten tunnit kuluvat mukavasti.

Onko muilla kokemuksia PT:n kanssa treenaamisesta tai sellainen suunnitelmissa joskus tulevaisuudessa?

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

Toisin kuin eräs ihana ystäväni arveli, PT ei suinkaan viittaa sanoihin pulla time. :D Tässä yhteydessä tarkoitan sillä tietenkin personal traineria, jonka kanssa kävin viime viikolla treenaamassa - ensimmäistä kertaa ikinä! Tapaaminen jopa vähän jännitti etukäteen, kun en oikein tiennyt, mitä odottaa. Mutta voi vitsit, että oli hauskaa!

Aloitimme taustojen ja tavoitteiden kartoittamisella. Siis sillä, että minä höpöttelin ummet ja lammet aiemmasta liikuntataustastani ja selittelin edellisen vuoden vähäisiä liikuntoja ja vauvaväsymystä. PT kuunteli, nyökytteli ja teki muistiinpanoja. Sitten siirryttiin nykytilanteeseen ja tavoitteisiin, ja yritin antaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan alkuvuoden epämääräisistä treeneistäni. Jep, on kyllä tullut urheiltua, mutta ei kovin tavoitteellisesti eikä varsinkaan pitkäjänteisesti, vaan vähän sitä sun tätä oman fiiliksen mukaan. Nyt tuntuu, että on jo korkea aika saada hommaan jotain rotia ja myös lisänostetta. Tiedättehän, harder better faster stronger ja sitä rataa. 

Uskon, että ammattilaisen kanssa se onnistuu tuhat kertaa paremmin vain omassa hyvässä seurassani. Tietoa kyllä löytyy, mutta itsekurin ja pitkäjänteisyyden kanssa on vähän liian paljon tekemistä, jotta voisin luottaa kehittymiseni vain omalle vastuulleni. Tiedän kokemuksesta, että kesän matkojen, mökkeilyn ja muun epäsäännöllisen elämän myötä treenit jäävät helposti paitsioon ja syksyn tullen saan aloittaa taas melkein lähtötilanteesta.

Mutta ei tänä vuonna! Olin jo ennen tapaamista päättänyt, että jos yhteistyö PT:n kanssa tuntuu toimivan, olemme samalla aaltopituudella ja asiat ylipäätään loksahtelevat kohdalleen, niin sijoitan mielelläni jonkinlaiseen treenipakettiin. Ja niinhän siinä kävi, että treenaankin PT:ni kanssa koko kesän!

Luvassa on yhteistreenit kerran viikossa (jonka lisäksi yritän ehtiä käydä salilla toisenkin kerran viikossa). Koska nykyisessä elämäntilanteessani aikaa ei ole tuhlattavaksi, totesimme yhdessä että on turha lähteä hifistelemään esimerkiksi eristämällä treeneissä yksittäisiä lihasryhmiä - siihen ei nyt yksinkertaisesti ole aikaa. 

Ajankäytön kannalta ja muutenkin ehdottomasti tehokkainta on funktionaalinen treenaaminen. Siis liikkeet, joissa mahdollisimman moni lihasryhmä työskentelee yhtä aikaa. Hyvä puoli tällaisessa treenaamisessa on myös se, että kun laitteiden sijaan liikkeet tehdään vapailla painoilla (tai pelkällä kehonpainolla), voi treenin tehdä melkeinpä missä vaan. Myös siellä mökkipaikkakunnan vähemmän varustellulla salilla. Sopii minulle!

Jutustelun jälkeen ehdimme vetämään PT:n kanssa vielä pikaisen treenin. Olikin aika jännittävää treenata, kun joku vahtasi herkeämättä liikeratoja, tekniikkaa ja sitä, etten varmasti missaa yhtäkään toistoa. Omissa treeneissä kun niin saattaa joskus käydä, hmm... Pakko tunnustaa, että näyttämisen halu heräsi: minähän jaksan vetää tämän, ei tunnu missään! No kyllä tuntui, ja paljon. Ja vielä kaksi päivää sen jälkeen. En valita.

Eikä tässä vielä kaikki! Salitreenien lisäksi PT on luvannut räätälöidä minulle myös tavoitteellisen juoksuohjelman - ensimmäinen osa ohjelmaa kolahtikin jo sähköpostiini - ja sen tiimoilta on ehkä syksyllä luvassa jotain jännittävää. Siitä lisää myöhemmin!

facebook / bloglovin / blogipolku

Share

Ladataan...
Kunnon Mamma

...olet unohtanut pukukaapin lukon. Niitä ei voi enää vuokrata vastaanotosta, vain ostaa. Kotona olikin vasta neljä.

...olet unohtanut kengät. No, pärjäähän sitä ilmankin.

...olet unohtanut vesipullon. (Aivan poikkeuksellisesti et ole unohtanut hiuslenkkiä. Piste!)

....et löydä roskista, vaan joudut kantamaan paperitolloa kädessäsi ympäri salia.

...olet unohtanut saliohjelmasi, ja joudut vilkuilemaan ohjeita puhelimestasi tuon tuosta. Syke laskee.

...joku on siirrellyt painoja ja laitteita, ravaat ympäri salia etsimässä niitä. Syke laskee.

...rauta on muuttunut painavammaksi sitten viime käynnin, joudut venkslaamaan painojen kanssa. Syke laskee.

...treenistä selvittyäsi huomaat (uuden!) lukkosi avainten unohtuneen jonnekin salin lattialle. Löydät ne lopulta alataljan vierestä, kanssabodarin hikisen pyyhkeen alta.

Tulipahan käytyä. No photo.

facebook / bloglovin

Share

Pages