Don`t stop believin`

 

  

 

Suuret tukat, vielä suuremmat olkatoppaukset, neonvärien silmää hivelevä skaala. Turun Kaupunginteatterin jo itsessään nostalgisessa Domino-teatterissa pääsee tänä syksynä aikamatkailemaan optimismin ja c-kasettien kultaiselle 80-luvulle.

 

On kyse unelmista, kun Rock of Ages -musikaali (teksti Christopher D`Arienzo, ohjaus Mikko Kouki) tykittää illan aikana täyslaidallisen tuttuja kasarihittejä mm. Poisonilta, Bon Jovilta ja Europelta livebändin säestyksellä vastaanottavaiselle yleisölle. Musikaali on kuin konsertti ja takuuviihdettä pikkujoulukauteen. Ripaus seksismiä, kourallinen kitarasooloja ja kovia ja korkeita ääniä, pari tuliefektiä ja muutama ällösiirappinen rakkauslaulu - näistä aineksista on turkulaistunut Rock of Ages tehty. Palaset loksahtelevat kohdilleen kuin Rubikin kuutiossa konsanaan. Sanna Malkavaaran videot ja Teemu Loikaksen lavastus luovat omalta osaltaan uskottavuutta kasarimiljööseen.

 

 

  

Vierailevana tähtenä musikaalissa nähdään Veeti Kallio, jonka tulkinta naisia kaatavasta Arsenal-bändin solistista uppoaa illan yleisöön. Musiikillisesti pitemmän korren vetää kuitenkin Kaupunginteatterin oma Mika Kujala, joka baarinpitäjä Denniksen roolissa nousee aina yhtä vakuuttavalla äänellään ja charmillaan esiintyjäjoukon vahvimmaksi tunteiden tulkiksi.

 

Juoni ei ole selvästikään etusijalla Rock of Agessa, mutta tarinaa löytyy kuitenkin areenarokinkin takaa. Rokkitähden urasta haaveileva Drew (Mikael Saari) pääsee Arsenalin lämppäriksi, mutta orastava rakkaustarina maalta kaupunkiin näyttelijänuran toivossa muuttaneen Sherrien (perjantaina 28.10. poikkeuksellisesti Pauliina Saarinen, vakioroolituksessa Anna Victoria Eriksson) kanssa muuttaa unelmien suuntaa. Rakkautta on ilmassa myös Denniksen ja Lonnyn (Aki Louhela) löytäessä toisensa. Erityismaininnat menevät tällä kertaa hienoille tankotanssikohtauksille sekä lavataistelulle, jonka ansiokkaasti tarjoilee Tuukka Raitala Hit me with your best shot -kappaleen soidessa taustalla.

 

 

 

 

Esityksen jälkeen älypuhelimet unohtuvat laukkuun suljettuina epätavallisen pitkäksi aikaa. Kasarista on juuri nähty ne parhaat palat, tosin aika on kai muistoja ja niiden mukana tulkintoja tapansa mukaan käynyt kultaamassa. Omat muistikuvani kyseiseltä vuosikymmeneltä ovat varsin hataria ja liittyvät lähinnä päiväkotileikkeihin - neonpinkissä toppahaalarissa tietenkin.

 

 

Kuvat: Turun Kaupunginteatteri

 

 

Share

Kommentoi